tiistai 5. toukokuuta 2015

Pitikin mennä sanomaan

Kehuin juuri työkaverille, että alkuvuotena en ole pahemmin sairastellut. Pitikin kehua, sillä nyt makaan peiton alla. Jokaista lihasta särkee ja hytisen vilusta, mutta kuumetta ei tietenkään ole. Tauti taisi tulla lasten hoidosta, sillä pikku-a oksensi kerran lauantaiaamuna ja oli samana iltapäivänä kuumeessa. Sunnuntaina hän oli jo ihan terve, mutta eilen iso-A valitteli vatsakipuja ja oli illan kuumeessa. Tänään molemmat lapset ovat jo terveitä, mutta virus iski allekirjoittaneeseen ja kun ei nouse kuume, joka parantaisi, niin saa nähdä kuinka kauan tämä kestää. 

En ole uskaltanut syödä paljoakaan, sillä eilen illalla minulla oli tosi huono olo ja tänään on pistänyt ikävästi vatsaan. Olen syönyt vain banaania ja jääkaapissa ollutta mustikkamehukeittoa (ei light-versiota), yhden palan paahtoleipää ja pari suolakeksiä. Onneksi vatsa ei kuitenkaan ole pahemmin sekaisin, mutta minun ei todellakaan tehnyt aamulla mieli munakasta tai lounasaikaan salaattia. 

Mieleni tekisi vain maata peiton alla ja nukkua, mutta iso-A:n eilisiltaisen kuumeen vuoksi lapset jäivät tänään kotiin. Olen jaksanut lukea heille vähän kirjoja ja valvoa hamahelmiaskartelua sekä muovailuvahatöitä, mutta olen myös antanut heidän katsoa lastenohjelmia tavallista enemmän. Huomenna saan ehkä kuitenkin viedä lapset jo hoitoon, jotta voisin oikeasti nukkua tämän taudin pois. 

Jos tästä haluaa keksiä jotain positiivista, niin hyvä että tämä tauti iski nyt eikä viikon päästä, kun pitäisi ajella lasten kanssa vanhempieni luo ja lukion luokkakokoukseen..

Edit. Mittasin meidän kuumeet. Minulla ei, pikku-a:lla ei, iso-A:lla 37,7 astetta. Eli lapset jäävät sittenkin myös huomenna kotiin...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti