tiistai 3. huhtikuuta 2012

Buzzausta Purinasta

Yleensä, kun Buzzadorin kautta saa jonkin tuetteen testattavaksi ja buzzattavaksi, siitä haluaa luonnollisesti haluaa puhua pelkkää hyvää. Aina se ei kuitenkaan ole mahdollista, ainakaan tällä kertaa.

Sain nimittäin hiljattain buzzattavaksi Purina One -kissanruokaa.
Omille kissoilleni paketissa tuli 1 pussi (800g) Purina ONE Sterilcat Runsaasti Naudanlihaa ja Vehnää sekä 1 pussi (800g) Purina ONE Sterilcat Runsaasti Lohta & Vehnää (sisältää Tonnikalaa).

Toinen kissoista oli alkuun todella kiinnostunut uudesta murkinasta


Tässä ruokaa nuuhkitaan ruokakupista


Uuden ruoan käyttöönottovaiheessa sain ohjeen, jonka mukaan raksuja tulisi sekoittaa aiempaan ruokaan 10 päivän ajan. Testijakso olisi 3 viikkoa, ja totutteluvaiheen jälkeen loput 11 päivää kissa söisi ainoastaan Purina Onea. Saamani paketin kerrottiin riittävän vain yhdelle kissalle kolmeksi viikoksi, joten varauduin ostamaan ruokaa itse kaupasta sillä en todellakaan saisi pidettyä kissoja erillään ruokailujen ajan.

Alku vaikutti lupaavalta, sillä molemmat kissat tuntuivat suhtautuvan uuteen ruokaan myönteisesti. Vanhat raksut kuitenkin hävisivät kiposta ensin, ja uusi ruoka vasta sitten. Tämä myös jatkui koko 10 päivää, ja kun siirryin vain ja ainoastaan Purina Oneen niin kissojen syömän ruoan määrä väheni huomattavasti. 

Purina Onen kolmen viikon kokeilun aikana sanotaan olevan huomattavissa kolme positiivista asiaa (nappasin väittämät Purina Onen verkkosivuilta):
Viikko 1. Kissasta pitäisi tulla energisempi ja elinvoimaisempi. "Proteiinit ja välttämättömät aminohapot tekevät kissastasi eloisamman". Tässä en huomannut minkäänlaista eroa testausta edeltävään aikaan.
Viikko 2. Pienet, kiinteät ulosteet. "Optimaalisen ruoansulatuksen ja korkealuokkaisten ravintoaineiden imeytymisen seurauksena". Itse asiassa omien kissojeni kohdalla vaikutus oli juuri päinvastainen. Kakka haisi tavallistakin enemmän, ja ulosteiden koko ennemminkin kasvoi kuin pieneni.
Viikko 3. Kiiltävä turkki, pehmeä iho ja kirkkaat silmät "Omega 3 & 6 rasvahapot sekä välttämättömät vitamiinit oleellisessa osassa".

Kolmannen viikon vaikutuksia en päässyt kunnolla edes testaamaan, sillä katsoin parhaaksi siirtyä takaisin vanhaan ruokaan jo ennen kolmannen viikon täyttymistä. Kissat nimittäin söivät Purinaa niin vähän, että kolmannen viikon alussa ne olivat syöneet loppuun vasta ensimmäisen kahdesta pussista, eikä ruoka tuntunut vähenevän ruokakiposta lainkaan ja kissojenhan ei ole terveellistä paastota. Sitten kun laitoin Purinan sekaan tavallisesti antamaani ruokaa, kissat hotkivat sitä niin kovin että toinen oksensi vähän ajan päästä koko vatsansa sisällön eteisen (onneksi paljaalle) lattialle. 

Loppupäätelmäni Purina Onen testauksesta kissoillani on se, että vaikka esimerkiksi joidenkin ystävieni kissoille ruoka maistuu vallan mainiosti niin omat kissani eivät siitä pidä lainkaan. Ne ovat kyllä muutenkin nirsoistakin nirsoimpia ja olen joutunut monta kertaa heidän kolmen elinvuotensa aikana lahjoittamaan heidän hylkimiään ruokia muille kissoille. Nykyään ruokin heitä Royal Caninin pitkäkarvaisille sisäkissoille tarkoitetulla ruoalla, joka heille kelpaa (ja joka vähentää myös karvapalloja sekä kakan hajua) enkä taida ihan piakkoin vaihtaa sitä pois... Minua ei muutenkaan oikein kiinnosta ruokkia kissojani ruoalla, jonka mainostetaan sisältävän runsaasti vehnää, sillä kissathan ovat kuitenkin kasvissyöjiä...

P.S. Taloudessamme on kyllä yksi, jonka mielestä Purina One voittaa tavallisesti kissoille annetut raksut. Aina kun iso-A pääsee kylpyhuoneeseen (jossa kissojen ruokakupit ja vessa ovat salvatun oven takana, kissat mahtuvat raosta mutta A ei), hän hyökkää kissanruokakupille ja lappaa raksuja suuhunsa. Ja uudet maistuvat kuulemma paljon paremmalta kuin vanhat vaikkei neiti niitäkään ole koskaan hyljeksinyt... :)

2 kommenttia:

  1. Olisipa hauska tietää, mihin fantasiaan perustuu väittämä "pienet, kiinteät ulosteet". No okei, ehkä kiinteät, mutta minustakin tuntuu siltä, että p*skaa on loodassa enemmän kun meilläkin tuota on testailtu. Mutta selvähän se onkin, kun ei kissan elimistö mitään viljoja hyödynnä, että sinne hiekkalaatikkoon se RUNSAS VEHNÄ sitten tupsahtaa.

    Tuo onkin sellainen seikka, mitä moni ei ota huomioon kissanruuan valinnassa. Eli nuita höttöraksuja yksinkertaisesti kuluu enemmän, koska niissä on vähemmän kissalle kelvollista ravintoa. Plus kissanhiekka likaantuu nopeammin siitä kakan määrästä. Harmi vaan, että moni tuijottaa vain kilohintaa ja jos paketissa hehkutetaan tuotteen sisältävän viljaa ja kasviksia, terveelliseltähän se monen mielestä kuulostaa - jos kyse olisi ihmisen ruokavaliosta.

    VastaaPoista
  2. Niinpä. Paitsi että meillä niitä höttöraksujakin kului paaaaaljon vähemmän kuin Royal Caninia jota yleensä syövät. Nirsoudella ei ole noilla kissoilla mitään rajoja...

    VastaaPoista