Hermojen kiristelyä

Yh-viikonloppu alkaa olla lopuillaan, sillä miehen pitäisi palata mökkireissulta ennen iltaa. Saa vaan nähdä kuinka väsynyt hän on valvottuaan varmasti molempina iltoina yömyöhään ja luultavasti jonkin verran alkoholiakin juoneena. Oli kuinka väsynyt tahansa, hän saa kyllä touhuta illan lasten kanssa. Juuri kun edellisessä postauksessa kerroin lasten nukkuneen hyvin niin toissayö oli pahempi kuin aikoihin. Ensin heräsi iso-A jo ennen puolta yötä, ja juuri kun ehdin saada hänet takaisin sänkyynsä, alkoi pikku-a itkemään. Tutti ei kelvannut millään, joten sorruin imettämään jottei isosisko heräisi.

Imetyksen jälkeen pikku-a kyllä nukkui, mutta iso-A ei. Hän yritti tulla viereeni nukkumaan klo 1-jotain, 2-jotain ja 3.50 jolloin lopulta annoin hänen jäädä viereen koska olin yksinkertaisesti niin väsynyt etten jaksanut nousta sängystä. Eihän siitä tietenkään mitään tullut, vaan neiti pyöri ja höpötti puoli tuntia vieressäni. Puoli viideltä veinkin hänet omaan sänkyynsä, jonne sitten jäi. Valvomisen jälkeen en meinannut itse saada nukuttua, enkä ehtinytkään nukahtaa kun pikku-a heräsi viideltä. Taas kamala parku, joten otin viereen ja imetin. Seuraavan kerran heräsin onneksi klo 7.50 kun pikku-a heräsi seuraavan kerran, ja heti sen jälkeen myös isosiskonsa kömpi samaan sänkyyn.

Viime yö meni onneksi paremmin, pikku-a heräsi vain puolilta öin mutta jatkoi uniaan saatuaan tutin suuhun, iso-A heräsi viideltä ja jäi saman tien omaan sänkyynsä. Ikävä kyllä vauva heräsi sitten jo kuudelta aivan virkeänä. Olo on lievästi sanottuna uupunut, sillä ei yksi viiden tunnin putki vie pois toissayön aiheuttamaa kamalaa univelkaa. Toiveena oli mennä tänään päiväunille, mutta kuinkas kävikään... Sain kyllä pikku-a:n äsken nukkumaan, mutta iso-A ei suostunut millään jäämään sänkyynsä ja juoksee nyt ympäri taloa vanhan kännykän hands free -johdon kanssa kissat perässään. Iso-A on kyllä selvästi väsynyt, mutta on tähän saakka saanut psyykattua itsensä pysymään hereillä ja aloittaa varmaan kiukuttelun siinä vaiheessa kun pikku-a herää ellei jo aikaisemmin.

Väsymys on kuitenkin saanut hermoni niin kireälle, että pelkään pienenkin vastoinkäymisen aiheuttavan minulle hermoromahduksen. Mieli tekisi joko itkeä tai kirkua kurkku suorana. Edes aamupäivän ulkoilu - minulla oli kerrankin jopa seuraa eräästä tutusta lapsineen - ei riittänyt pitämään väsymystä ja huonotuulisuutta kurissa kuin hetken. Turha varmaan sanoa, että olen syönyt väsymykseeni aivan liian monta mini-tobleronea mieheltä tuliaisiksi saamastani jättipussista... Onneksi iso-A sentään on ainakin vielä ihan hyvätuulinen eikä vaadi seuraani, joten voin hetkisen tässä hengähtää. Uskaltaisinkohan jopa keittää kahvit, vaikka kahvikerma onkin loppu ja saan tyytyä maitoon...