Vaikka rakastan kumpaakin lastani aivan äärettömästi, niin viime aikoina olen huomannut ajattelevani että juuri tällä hetkellä pikku-a taitaa olla suosikkini. Hän on tällä hetkellä vaan niin äärettömän helppo ja saa aikaan vain positiivisia tunteita. Hän syö hyvin, nukkuu hyvin, on terve, ja näyttää joka päivä olevan äärimmäisen innoissaan kaikesta uudesta tutkiessaan kotiaan ja päästessään vihdoinkin edes vähän liikkeelle. Iso-A on sen sijaan lähellä aiheuttaa äidilleen hermoromahduksen useita kertoja päivässä kiukutellessaan ja uhmatessaan kieltoja. Hän ei suostu nukkumaan päiväunia ja on alkanut heräillä öisin kun olen vihdoinkin saanut pikku-a:n nukkumaan putkeen. Tietenkin myös iso-A aiheuttaa päivän aikana paljon ilon ja rakkauden täyteisiä hetkiä, mutta silti pitemmän korren vie tällä hetkellä pikku-a joka on koko ajan ihana.
Tunnen tietysti syyllisyyttä pikku-a:n suosimisesta, minkä vuoksi yritän helliä, halia ja suukotella iso-A:ta aina kun mahdollista. Pelkään kuitenkin, että tulen tulevina vuosina hakkaamaan päitä yhteen A:n kanssa monta kertaa, sillä hän vaikuttaa jo nyt olevan aivan kuten minä - itsepäinen, vahvatahtoinen, määrätietoinen ja lyhytpinnainen. Kaikki sinänsä ihan hyviä ominaisuuksia, mutta kokemuksen syvällä rintaäänellä - eli aivan kaltaiseni isän kanssa kasvaneena - voin sanoa ettei kahden yhtä kovapäisen ihmisen suhde välttämättä ole kovin helppo lapsen kasvaessa.
Pikku-a sen sijaan on jo nyt ihanan rauhallinen, kärsivällinen ja aivan päinvastainen kuin isosiskonsa vauvana. Häntä ei tarvitse koko ajan viihdyttää, vaan hän jaksaa istua turvakaukalossa pitkiäkin ajomatkoja tai leikkiä lattialla äidin
Ehkä asetelma vielä jossain vaiheessa muuttuu tyttöjen kasvaessa, mutta yritän kuitenkin osoittaa rakkauttani molemmille tasapuolisesti. Rakastanhan kuitenkin heitä molempia todella paljon, kaikesta huolimatta ♥
Sellainen tyttö millainen äiti (on siis iso-A)...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti