Juuri kun hetki sitten valitin sitä etten saa aikaiseksi kuntoilla, niin nyt valitan sitä kun en saa kuntoilla. Viikonvaihteessa ajattelin että tällä viikolla saan varmasti tehtyä useammankin (aamu)aerobisen ja ainakin kolme salitreeniä, mutta sitten iski kurkkukipu. Olo ei muutenkaan ole ollut paras mahdollinen, joten olen suosiolla jättänyt liikunnat tekemättä ja keskittynyt pysymään dieetissä.
Eikä se dieetissä pysyminenkään ole ollut tällä viikolla helppoa. Olen kyllä siinä onnistunut, mutta se on vaatinut äärettömän paljon itsekuria. Minun on lähes jatkuvasti tehnyt mieli jotain hyvää, ja nimen omaan hiilaripitoista hyvää. Leipää, keksejä, ihan mitä vaan. Syynä voi olla tämä flunssanpoikanen, mutta en ole halunnut käyttää sitä tekosyynä sortumiselle.
Motivaatiossa on muutenkin ollut havaittavissa heikkenemisen merkkejä. Minun tekee koko ajan mieli sortua. Kaupassa kuvittelen, kuinka otan leivostiskiltä pussillisen vaniljamunkkeja ja hotkin ne jo kotimatkalla. Tai sitten ostan mielikuvissani levyn Fazerin sinistä ja syön sitä kuin leipää. Sitähän sanotaan, että mielikuvat saattavat helpostikin muuttua todellisuudeksi. Onneksi olen kuitenkin saanut pidettyä ajatukset vain ajatuksina ja poistunut kaupasta ilman herkkuja.
Onneksi vaaka sentään on ollut armollinen, tänään se näytti 70,6kg eli tavoitepaino lähestyy hitaasti mutta (toivon mukaan) varmasti. Mietin vain sitä, että jos minun on tässä vaiheessa vaikea olla syömättä ylimääräistä niin mitä tapahtuu kun Fitfarmin valmennukset loppuvat? Sorrunko taas armottomaan mässäilyyn, kun ei enää ole "pakko" pysyä dieetissä? Opinko koskaan herkuttelemaan kohtuudella, vai onko aivoissani aina eräänlainen joko/tai -kytkin eli ei lainkaan herkkuja versus armotonta mässäilyä?
Haluan olla sellainen ihminen, jolla avattu karkkipussi pysyy pöydällä koskemattomana. Joka pystyy leipomaan pullaa ilman että "maistaa" niitä tusinan tuoreeltaan. Joka pystyy menemään juhliin ja herkuttelemaan kohtuudella. En halua elää loppuelämääni ilman herkkuja, mutta en myöskään halua jäädä niihin koukkuun. Missä on kultainen keskitie?
Takana 30 kilon painonpudotus, edessä haaste siitä kuinka yhdistetään äitiys, työelämä sekä painonhallinta. Saako tämä äiti pois viimeisetkin liikakilot, vai lähteekö paino jälleen nousuun...?
Et ole ongelman kanssa yksin! Kävin tänään kaupassa ja kurkin karkkihyllylle päin ja hiljaa mielessäni kuvittelin kuinka ostaisin jotain hyvää ja söisin autossa. Olen nyt neljättä päivää kipeänä ja mieliteot ovat todella suuria! Ei ole mitään tekemistä, niin tekisi mieli kuluttaa aikaa syömällä. Luultavasti myös tämä flunssan tuoma alhainen vireystaso lisää mielitekoja.. Mutta jaksetaan! Tsemppiä sullekin!
VastaaPoista