perjantai 8. helmikuuta 2013

Flunssa vei voiton

Tänään flunssa muuttui sen verran pahaksi, että jäin kotiin lepäämään. Työvuoro olisi alkanut vasta yhdentoista jälkeen, mutta olin ilmoittanut päiväkodille että lapset menevät sinne jo yhdeksäksi. Tarkoitus oli käydä ennen töiden alkua salilla, mutta tulinkin siis takaisin kotiin. Aamulla vielä arvoin että töihin vai ei, sillä olo oli kohtuullinen aina kun istuin paikallani. Vaan heti kun nousin, niin heikotus oli sellaista että kotiin oli jäätävä.

Pakko myöntää, että tämä yksin kotona oleminen on aika luksusta, olin sitten sairas tai en. Aamupäivä meni nukkuessa, iltapäivän puolella katsoin keskiviikkoisen Jutta ja puolen vuoden superdieetit -jakson - voi että Sanni oli niin ihana, ekaa kertaa tuon sarjan aikana jopa itkin, tosin se voi johtua myös flunssan aiheuttamasta tunteellisuudesta - sekä elokuvan joka on odottanut digiboksilla jo monta kuukautta. Mitään muuta en ole pystynytkään tekemään kuin olemaan makuuasennossa, sillä olo on vain pahentunut päivän mittaan.

Täysin puhtaasti ei tämä päivä kuitenkaan ole mennyt. Jo lapsia hoitoon viedessäni mietin että jospa kävisin ostamassa lähikaupasta jotain hyvää. Vaaka näytti aamulla 69,7kg (!!!!!) ja "koska paino on mennyt alaspäin niin saahan sitä vähän herkutella". Tulin kuitenkin suoraan kotiin kiertämättä kaupan kautta. Lounaan jälkeen en kuitenkaan saanut enää hillittyä itseäni, vaan sorruin neljään Belvitan Vilja+maito -keksiin. Neljään siksi, että keksit on pakattu rasian sisällä neljän eriin muovikääreisiin. Kovin suurta syyllisyyttä en tuosta sortumisestani tunne, sillä ei se nyt koko dieettiä kaada. Se kaataa, jos sorrun herkuttelemaan lisää tai joka päivä. Ne keksit oli muuten tosi hyviä.

Oli miten oli, sain juuri syötyä päivälliseni ja minulla on noin tunti aikaa ennen kuin mies tulee töistä kotiin tuoden lapset tullessaan. Taidanpa suunnata vielä hetkeksi peiton alle lepäämään, olisi kiva tulla pian terveeksi...

2 kommenttia:

  1. Voin kuvitella miten hienolta tuntuu, paljon onnea hyvästä saavutuksesta!

    VastaaPoista
  2. Alle 70kg, upeeta!! :D
    Sitä odotellessa että itse pääsee tohon... :)

    VastaaPoista