sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Ruokapäiväkirjapäivät

Helle + liikaa hiilareita = järkyttävä turvotus koko kropassa. Aamulla en meinannut saada edes silmiä turvotukselta auki, ja sormet ovat kuin nakkimakkarat. Viime päivinä on siis tullut taas syötyä liikaa hiilareita, eilenkin sorruin syömään kolme (pientä) palaa kolmen viljan leipää jota laitoin lapsille iltapalaksi. Lisäksi olin päivemmällä lasten luona erään ystäväni luona enkä voinut olla syömättä jälkkärinä ollutta suklaakakkua ja jäätelöä...

Turvotusta pahentaa varmasti myös se, että en usko juoneeni tarpeeksi vettä. Koko viime vuoden merkkasin tunnollisesti ylös jokaisen päivän aikana juomani puolen litran vesituopillisen ja pidin huolta siitä, että sain taatusti kasaan vähintään 3 litraa. Työt aloitettuani huomasin, etten enää muistanut kirjata juomisiani ylös, ja lopetin aika pian yrittämisenkin. Juomani veden määrä on kevään aikana saattanut vähentyä ihan huomaamatta, mutta uskoisin silti juovani vettä ihan kohtuullisesti joka päivä. Tänään olen kyllä litkinyt vettä ihan urakalla. Määriä en ole merkannut ylös, mutta join varmasti useamman litran.

Viime aikoina olen huomannut, että "olen normaalipainoinen ja voin sen vuoksi myös nauttia elämästä" on alkanut olla enemmänkin sääntö kuin poikkeus päivittäisessä elämässäni. Lause on selkeästi ruvennut muuttumaan tekosyyksi herkuttelulle, mutta jos en pidä varaani normaalipaino on enää muisto vain..

Painoni oli turvotuksesta johtuen tänä aamuna yli 70kg, eli nyt on palattava ruotuun ilman muttia. Seuraavat päivät lupaankin kirjata tänne tasan tarkkaan kaiken mitä syön joko kuvien kera tai ilman, jospa se auttaisi pysymään ruodussa. Torstai saa olla tässä ruokapäiväkirjaprojektissa viimeinen päivä, sillä perjantaina vaihdan vapaalle työpaikan tiimi-illan merkeissä ravintolaillallisella. Saattaa olla että jatkan ruokailun jälkeen myös jonnekin terassille jos sää sallii....

Tässä siis tämän päivän syömiseni. Tarkkoja grammamääriä en kerro, jottei BC:n ohjelma paljastu ihan kokonaan, vaikka jossain suhteessa vähän sovellankin. Tänään esimerkiksi karsin hiilareista sen verran että en syönyt hedelmiä aamupalan appelsiinia lukuunottamatta (välipalalle kuuluisi omena ja päivälliselle banaani). Tarkoitus oli myös jättää päivälliseltä hiilarit kokonaan pois, mutta en sitten pystynytkään hillitsemään itseäni perunamuusin ja maksakastikkeen edessä...

Aamupala noin klo 8.30:

Rahkasmoothie. Rahkaa, sokeroimatonta mehukeittoa, appelsiini, mansikoita ja puolukoita. Niin iso annos ettei mahdu kerralla puolen litran tuoppiin...

Kahvi smoothien jälkkäriksi. Kahvin kanssa hermesetasta ja rasvatonta maitoa.
Kuvassa olevien ruokien lisäksi söin monivitamiinin, c- ja d-vitamiinia sekä omega3-tabletteja.

Lounas klo 11.15:

Tonnikalasalaatti, jossa jäävuorisalaattia, tomaattia, kurkkua, paprikaa, rypsiöljyä sekä tonnikalan lisäksi myös 3% salaattijuustoa (ei kuulu BC:n ruokavalioon, mutta käytän hyväkseni Fitfarmin ajoilta saatua lupaa korvata osa proteiinista vähärasvaisella juustolla)

Klo 12.45 Pienenpieni hörppy miehen kaakaosta. Oli pakko maistaa minkälaista kaakaota juuri saamallamme Dolce Gusto -kapselikeittimellä tulee...

Klo 13.30 Välipala

Mannisen Mansikka-valkosuklaa -proteiinivanukasta ja kupillinen Dolce Gustolla keitettyä Zoega-kahvia seassaan hermesetasta ja rasvatonta maitoa


Noin klo 15.30

Lasillinen light colaa ruoanlaiton ohessa

Noin klo 16.30 Päivällinen

Vähän soveltamista. Iso kasa parsakaalia vaa'an kautta käymättä, raejuustoa, maksakastiketta (voi-jauhosuurus) ja sen alla perunamuusia (voilla ja maidolla höystettyä)



Muu perhe söi samaa ruokaa, tässä pikku-a:n annos

Kun annoin lapsille iltapalaa, otin haukkauksen pikku-a:n palasta perunarieskaa mutta sain hillittyä itseni syömästä enempää.

Klo 20.15 iltapala

Iltapalaksi rahkaa joukossaan vadelmia, puolukoita, soijalesitiinirakeita ja makeutusainetta.

Tänään teki pariinkin otteeseen mieli jotain hyvää, mutta ei yhtä pahasti kuin viime päivinä. Päivä oli täynnä touhua kodin siivouksen ja ensi viikon ruokien kokkailun merkeissä, enkä yksinkertaisesti edes ehtinyt kärvistelemään herkkujen himon kourissa. Toivottavasti huomenna olisi yhtä hyvä - tai oikeastaan vielä parempi - päivä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti