torstai 11. elokuuta 2016

Sorruin viime metreillä

Tänään se sit tapahtui. Sorruin. Lasten riehuminen ja kiukuttelu jatkui ties kuinka monetta päivää, ja aamulla herätys oli taas liian aikaisin aamuvirkun pikku-a:n vuoksi. 

Ostin eilisellä kotimatkalla taukopaikan punnitse ja säästä -liikkeestä lapsille matkaevästä, ja samalla itselleni hunajapaahdettuja manteleita ja valkosuklaalla päällystettyjä vadelmia ja mansikoita. Minun oli tarkoitus ottaa pussi mukaan laivalle, mutta hupsis, söinkin kaikki tänään. Olin lounaan jälkeen saanut lapset katsomaan telkkaria riehumiskohtauksen jälkeen, ja yritin saada itse tehtyä kotitöitä. Ensin ajattelin maistaa yhden valkosuklaapalleron. Sitten otin toisen, ja sen jälkeen ajattelin että syön ne suklaat pois ja jätän mantelit laivalle. No, pitihän mun maistaa ihan vaan yksi manteli, mutta päädyinkin syömään ne kaikki! 

Nälkä oli varmaan päässyt vähän liian kovaksi aamupalan ja lounaan välissä, kun käytiin lasten kanssa asioilla ja aterioiden välissä oli yli neljä tuntia. Lisäksi hermot olivat tosi kireällä jo vaikka kuinka monetta päivää eikä väsymys auttanut yhtään. No, kävi miten kävi. 

Noista herkuista tuli kaloreita ihan kamalasti, mutta toisaalta tulin niin täyteen ettei minun tarvinnut syödä välipalaa eikä päivällistä vaan vasta iltapala. Pitemmän päälle tuollainen syöminen ei taatusti ole terveellistä, mutta tänään kävi näin enkä oikeastaan tunne edes morkkista. Tärkeintä on vaan, että noudatan huomenna ruokavaliota laivalle asti, ja palaan takaisin ruotuun viimeistään sunnuntaina! 

Aamulla otan SD:n loppupainon ja mitat. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti