lauantai 14. heinäkuuta 2012

Ärrinmurrin-päivä

Tämä päivä ei ollut hyvä päivä. Olin käytännössä koko ajan todella ärtynyt, eikä minulla meinannut olla yhtään kärsivällisyyttä jaksaa iso-A:n uhmaikää ja rajojen kokeilua. Tuli siis kärttyiltyä sekä lapsille että miehelle, joka "teki taas kaiken väärin" (vaikka oli oikeasti ahkera ja teki osan päivästä ulkona hommia ja jaksoi katsoa myös lasten perään). Onneksi kuitenkin pysyin dieetissä, vaikka mies mussuttikin yhdessä vaiheessa vieressä suklaapatukkaa. Mä olen kyllä todella hyvin oppinut olemaan huomaamatta nuo hänen herkuttelunsa, vaikka joskus vannoin että en koskaan pysty katsomaan vierestä kun toinen syö suklaata.

Aloitimme maanantaina reissusta palattuamme projektin nimeltä "eroon iso-A:n vaipoista". Koko viikon olemme käyttäneet hänellä kotona ollessamme joko kestoharkkahousuja, sisätäyttövaippaa (ilman imua tai kuorivaippaa) tai vain pikkuhousuja. Toiveena olisi, että A oppisi menemään potalle kun pissa- tai kakkahätä yllättää. Tähän mennessä tulokset eivät vaan ole olleet kovinkaan kummoiset. Hän ei suostu menemään potalle millään, vaikka ennen on mennyt paljon helpommin, eikä aina edes sano vaikka pissa olisi tullut housuun. Tänäänkin pyysin häntä menemään potalle, johon A ei suostunut, vaan pissasi valehtelematta alle minuutin kuluttua lattialle! Samoin kun mies kysyi aiemmin että onko kakkahätä, niin vastaus oli 'ei' ja muutaman minuutin päästä kakat vaipassa.

Palkinnot eivät auta, ja mielessäni on pyörinyt että pitää varmaan lopettaa koko projekti ja palata suosiolla vaippoihin sillä minulla ei tällä hetkellä ole yhtään kärsivällisyyttä jaksaa pissojen puhdistamista joka puolelta. Olen kyllä yrittänyt pysyä rauhallisena kun A pissaa housuun, mutta helppoa se ei ole... Ei kenelläkään sattuisi olemaan mitään neuvoa kuinka edetä, vai kannattaako suosiolla kokeilla muutaman kuukauden kuluttua uudestaan?

Anyway, hermot ovat olleet kireällä tuosta pottaharjoittelusta ja varmasti dieettikin alkaa vähitellen käydä väsyttäväksi. Tavoitteena olisi kuitenkin olla lipsumatta nämä jäljellä olevat kolme viikkoa, paitsi jos saadaan molemmat lapset lähiaikoina miehen vanhempien luo yökylään niin silloin kyllä käydään ravintolassa syömässä. Olisi muuten pikku-a:n 1. kerta hoidossa yön yli ja toinen kerta ylipäätään erossa molemmista vanhemmista, eli saa nähdä mitä siitäkin tulee... Lapsivapaa tekisi kyllä enemmän kuin hyvää sekä omille hermoille että parisuhteelle, vaikkei parisuhde nyt mitenkään huonosti voikaan. Välillä vaan pelottaa että mitä mies pitemmän päälle tykkää tästä mun jatkuvasta kärttyilystä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti