torstai 28. helmikuuta 2013

Extran eka salitreeni ja synttäriketutusta

En tiedä huomasiko kukaan, mutta tällä viikolla en ole päivittänyt tänne painoani. Mainitsinkin jo aiemmin että sitä oli kertynyt taukoviikon aikana kolme kiloa, joten odotan mieluummin ensi maanantaihin ennen kuin kirjaan painon tänne ylös. Onneksi tuosta kolmesta kilosta on jäljellä enää 700 grammaa, ja toivon että maanantaina olisin saanut painoni takaisin SD:n loppulukemiin.

Eilen kävin tekemässä SD Extran uuden salitreenin ensimmäistä kertaa, ja se muuten tuntui! Hiki virtasi vuolaammin kuin kertaakaan aiemmin, ja välillä piti ihan pysähtyä haukkaamaan henkeä. Lihakset saivat niin hyvän treenin, että kädet ja jalat ihan tärisivät kun menin treenin jälkeen aloittamaan työpäivää. Sallinkin siksi itselleni pienenpienen palasen syntymäpäiväni kunniaksi tekemääni kakkua, jonka olin tuonut työkavereille. Muuten en olisi kakkua tehnytkään, mutta halusin testata kuinka sokerimassalla kuorruttaminen onnistuu ennen kuin aloitan väsäämään kakkua iso-A:n syntymäpäiville parin viikon päästä. (Se ei onnistunut, eli kuorrutan lapsen synttärikakun ehkä vaahtokarkkimassalla)

Niin, eilen oli siis syntymäpäiväni, joka koki aikamoisen antikliimaksin kun kotiuduin iltapäivällä töistä. Mies oli vihjaillut että saan ehkä tuolloin syntymäpäivälahjani, ja kotona olikin paketti odottamassa. Sieltä sitten paljastui upouusi Samsungin tabletti! Muutenhan tuo lahja voisi olla jokaisen unelma mutta ei minun, sillä meillä on ensinnäkin vajaan kuukauden vanha kannettava ja toiseksi samanlainen Samsungin tabletti jo miehellä. Miehen mukaan hän halusi ostaa minulle samanlaisen, jotta voimme molemmat käyttää sellaista yhtä aikaa esimerkiksi reissussa ollessamme - mikä on aivan turhaa, sillä olemme kyllä ainakin minun mielestäni osanneet vuorotella tabletin käyttöä aivan mainiosti.

Olisin todellakin halunnut olla lahjasta mielissäni, mutta yllämainituista syistä se on aivan turhaa rahanmenoa. Varsinkin, kun olisin oikeasti halunnut lahjaksi vaikkapa lahjakortin johonkin hoitoon tai kampaajalle, tai uuden imurin. Kun kysyin mieheltä että miksi hän ei hankkinut sitä imuria jota olin useaan otteeseen toivonut, hän vastasi että "ei imuri ole mikään lahja, se on kodinkone". Ehkä useimmat naiset ovatkin sitä mieltä, mutta he eivät joudukaan imuroimaan kotiaan järkyttävän kovaäänisenä ulvovalla imurilla, jonka imutehokin on heikko erään moottorivian vuoksi jota ei kuitenkaan kannata alkaa korjaamaan.

Loppujen lopuksi päädyimme siihen että palautamme tabletin, siinähän on kuitenkin 14vrk palautusoikeus etämyynnistä ostettuna (emmekä myöskään ole sidottuna kaksi vuotta jatkuviin kuukausimaksuihin). Joka tapauksessa eilisen tunnelma oli jokseenkin lässähtänyt. Ihan kuin mies olisi loukkaantunut siitä kun en hihkunut riemusta lahjan saatuani. Oma oloni oli koko illan kovin ahdistunut ja väsynyt, enkä jaksanut edes venytellä vaikka tiesin että salitreenin jälkeen se kannattaisi. Kärsin siitä nyt tänään, sillä reidet alkavat olla niin kipeät että pääsen juuri ja juuri kävelemään...

Miehen käytöksestä jäi kuitenkin sellainen olo, että olinko kohtuuton kun en osannut iloita hänen hyvällä ajatuksella hankkimastaan lahjasta? Meillä on kuitenkin yhteinen talous ja yhteiset rahat, ja itse aloin lähestulkoon itkemään lahjan nähtyäni kun ajattelin kuinka paljon rahaa siihen on mennyt / tulee menemään. Ennemmin tosiaan olisin vaikka ottanut sen imurin...

P.S. Väsymyksestä ja ketutuksesta huolimatta en sortunut eilen illalla syömään synttärikakkuani muuta kuin pari pientä lusikallista samalla kun laitoin työpaikalla syömättä jääneen kakun pakastimeen. Mieli teki kyllä syödä paljon enemmänkin ja olin jo todella lähellä sortua, mutta sain onneksi hillittyä itseni. Tämän päivän pelasti työpaikalleni saapunut paketti, joka sisälsi uuden työpuhelimeni eli iPhone 5:n. Saa nähdä onnistuuko kuvien ottaminen blogia varten jatkossa edes vähän paremmin...

7 kommenttia:

  1. No musta olit kohtuuton. Ajattele itse että olisit ajatuksella jotain järjestänyt miehelle ja sitten tämmönen vastaanotto. Ja tuo miehesi kommentti pölynimurista oli naulan kantaan! Ei se ole mikään synttärilahja musta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä olin kohtuuton, mutta oli vaikea esittää olevansa lahjasta iloinen, kun meinasin purskahtaa itkuun sen nähdessäni.. Ja eikös hyvä lahja ole sellainen jota saaja vilpittömästi lahjaksi toivoo (varsinkin kun on toiveestaan kertonut useaan otteeseen...)?

      Poista
  2. Minä en myöskään ihmettele jos mies loukkaantui. On kuitenkin hyvää ajatellen lahjan hankkinut. Itse olisin ainakin hänen sijassaan ollut tosi pettynyt. Lahjan kuuluu olla yllätys :)

    VastaaPoista
  3. toisaalta ymmärrän sinua, mutta ehkä vielä paremmin miestäsi... en ihmettele yhtään vaikka loukkaantui käytöksestäsi... mutta varmaan hänkin kuitenkin ymmärtää mitä ajoit takaa. Ehkä kannattaisi ottaa asia vielä puheeksi :)

    VastaaPoista
  4. Ei ei ei. Ei noin. Lahjasta ollaan kiitollisia oli se sitten mikä tahansa. Siinä on antajan sydän mukana.

    VastaaPoista
  5. Itse olen sitä mieltä, että lahja voi toki olla yllätys mutta mielellään kuitenkin sellainen, jota lahjan saaja oikeasti haluaa. Varsinkin jos se lahja maksaa monta sataa euroa ja menee yhteisistä (eikä todellakaan runsaista) varoista. Mielestäni sekään ei ole hyvä, että olisin väkisin teeskennellyt olevani innoissani lahjasta ja sitten koko ajan sitä käyttäessäni (ja koko kahden vuoden maksuajan verran) katunut etten sanonut mitään.

    Eilen kun tulin töistä kotiin, mies yllätti aivan ihanasti. Hän oli käynyt ostamassa sen imurin ja lisäksi myös lahjakortin jonka kanssa pääsen shoppailemaan uusia alusvaatteita vanhojen isoiksi jääneiden rintaliivieni tilalle ♥

    VastaaPoista
  6. Tuosta lahja-asiasta. Itse ajattelen, että yllätykset ovat toki ihania, mutta kyllä silloin yllätyksen järjestäjän pitäisi ottaa selvää, että ylläri on oikeasti onnistunut. Tässä pari kokemustani:

    Minä sain hääpäivälahjaksi suklaapatukan ja kukkakimpun. Olin samalla viikolla aloittanut laihduttamaan, joten suklaasta en ollut hirveän kiitollinen mielessäni (ja lopulta annoin suklaan äidilleni myöhemmin). Kukkia varmaan pidetään sellaisena lahjana, josta "kaikki naiset tykkäävät", mutta minä en erikoisesti pidä leikkokukista, ja miehenkin luulisi sen tietävän, koska siitä on ollut monet kerrat puhetta. Lisäksi meillä ei edes voi pitää kukkia missään kivasti esillä, kuten normaalit ihmiset pitävät vaikkapa jossain pöydällä, koska kissat tärvelevät ne ja pahimmassa tapauksessa kaatuu (ja rikkoontuu) maljakko kukkineen ja vesineen pitkin lattioita. No, ajatus tietysti oli tärkein ja lahja "harmiton" eikä mikään kallis, niinpä olin olevinani tosi ilahtunut ja joskus myöhemmin sitten vihjasin siitä suklaasta, että ei minulle pitäisi karkkia raahata, kun koitan laihtua.

    Sitten toinen juttu. Kun täytin pyöreät 20 vuotta, silloin oli lasten suosiossa potkulaudat. Silloinen poikaystäväni kyseli, oliko minulla lahjatoiveita ja murjaisin, että "no ei ainakaan mitään potkulautaa". Jätkä luuli sitten olevansa huumorimiehiä eikä tosiaan hankkinut minulle potkulautaa, vaan RULLAlaudan. Minulle, joka en siis milloinkaan ole mistään rullalautailusta ollut tippaakaan kiinostunut. Silloin kyllä vaadittiin aika paljon pokkaa esittää edes vähän ilahtunutta, ihmettelin tietysti että mitäs minä tällä teen, mutta lupasin kokeilla laudan käyttöä, jos poikaystäväni vain lupaisi opettaa (ei hänkään kyllä mikään skeittaaja ollut, että mitäköhän siitäkin olisi tullut). Sisimmässäni olin kyllä tosi pettynyt ja suorastaan raivoissani, että kun täytin tasavuosia niin rakkaani ostaa minulle jonkun muka-huumorilahjan, joka ei edes hauskuuttanut yhtään ketään, ja jolla minulle ei ollut sitten vähäisintäkään käyttöä. Oli muuten aika nautinnollista, kun erosimme, ja jossain vaiheessa pääsin sitten kuittailemaan maailman älyvapaimmasta lahjaostoksesta.

    Mutta joo. Minusta se, miten kuuluu reagoida, riippuu aika paljon tilanteesta - ja nimenomaan siitä lahjasta. Miehillä ei myöskään aina ole sellaista pelisilmää lahjojen suhteen, mitä useimmilla naisilla ;) Mutta jos on nimenomaisesti TOIVONUT jotain, niin minusta toiveen toteutus kertoo siitä, että on kuunnellut naista. Ja jos ei saa sitä, mitä on ihan ääneen toivonut, minusta silloin lahjan antaja on riskivyöhykkeellä. Jos taas ei ole osannut tai halunnut ääneen esittää toivomuksia, silloin taas lahjan saajan pitää ymmärtää, ettei kukaan osaa lukea ajatuksia. Eli toteutettu toive on minusta parempi, kuin pieleen mennyt ylläri.

    Itse en aina kyllä itsekään tiedä, mitä toivoisin synttäri- tai joululahjaksi. Niinpä kaappiin on kertynyt melkoinen kasa koruja, ne kun tuntuvat olevan miehen näkökulmasta niitä varmoja valintoja. Mutta tosiaan, jos en mitään toivetta ole osannut heittää, niin sitten otan sen riskin, että lahja ei välttämättä osu ihan nappiin. Mutta onneksi joskus tulee niitä mainioita ja osuvia lahjojakin ;)

    VastaaPoista