tiistai 16. huhtikuuta 2013

Kevätväsymystäkö?

Sunnuntain reissun jälkeen olo on ollut koko ajan ihan älyttömän väsynyt. Tiedä sitten että onkohan ilmassa jo siitepölyä, kärsinkö nyt jonkinlaisesta kevätväsymyksestä vai olenko kenties sairastumassa. Vai onkohan tämä henkistä väsymystä? Joka tapauksessaen meinaa saada silmiä auki aamuisin lasten herätessä jo kuuden jälkeen, eikä väsymys meinaa hellittää koko päivänä.

Eilen sain sentään mahdollisuuden polkea aamulla 45 minuuttia crosstrainerilla miehen huolehtiessa lasten aamupalasta. Onneksi on sekin tullut hankittua, pääsee tekemään aerobista vaikka en jalan vuoksi lenkille uskallakaan. Tällä viikolla meillä on molemmilla iltavuoro, eli aamuisin ehtii hyvin kuntoilemaan. Tänään vein lapset hoitoon kymmeneksi, ja siitä suoraan salille ennen töiden alkua. Reidet ovat niin kipeät sunnuntain treenistä että tein tänään yläkropan treenin, mutta huomenna olisi tarkoitus tehdä jalkatreeni ja perjantaina vielä yläkroppaa. Ja vaikka kuinka meinaisi laiskottaa, niin minähän menen sille salille! Torstaina pidän välipäivän, ja tapaan erään ystäväni lounaskahvittelun merkeissä ennen töiden alkua.

Edes salitreeni ei tänään auttanut saamaan virtaa loppupäiväksi, ja koko päivä menikin ihan hajamielisenä. Jätin esimerkiksi puhelimeni salille, mutta onneksi se sali on työpaikalla... Toivottavasti huomenna olisi parempi päivä!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti