Muisteloita

Sain jo aikaa sitten toisesta blogista (sori mutta enpä kirjoittanut ylös keneltä enkä enää muista kuka seuraamieni blogien kirjoitajista iän minulle antoi) iän, jota voisin verrata nykyisen ikäni tilanteeseen. Vähitellen olen tätä kirjoittanut, ja tässä viimein valmis tuotos.

Kun olin 23 (2004):

Asuin: Alkuvuoden Göreborgissa pienessä opiskelija-asuntolan yksiössä vaihtarina, kesän vanhempieni luona maalla ja loppuvuoden Savonlinnassa vuokralla eräässä ihanassa yksiössä.

Olin: Yliopistossa. Alkuvuosi meni tosiaan Ruotsissa, mikä oli yksi elämäni siihen saakka parhaimmista kokemuksista. Loppukeväästä tulin takaisin Suomeen ja kesän asuin vanhempieni luona sekä työskentelin eräällä kasvihuoneella salaatteja pakaten. Syksyllä palasin opiskelemaan Savonlinnaan, jossa toimin vaihtareiden tutorina ja vietin muutenkin suhteellisen aktiivista opiskelijaelämää

Tärkeintä elämässä oli: Opintojen edistyminen ja kaukosuhde erääseen narsistimieheen. Vuotta aikaisemmin alkanut suhde ei voinut enää vuoden 2004 syksyllä kovin hyvin, sillä suhde kärsi suuresta luottamuspulasta tuon tyypin ollessa armeijassa ja minun vaihtarina. Tyyppi ei olisi halunnut minun tekevän MITÄÄN Ruotsissa ollessani, ja itse sain hänet useaan otteeseen kiinni valehtelusta liittyen esimerkiksi siihen missä hän vietti viikonloppunsa. Halusin kuitenkin vielä uskoa että hän on se oikea, vaikka myöhemmin sainkin selville hänen pettäneen minua. En myöskään jaksanut enää hänen hallitsemisenhimoaan, epärehellisyyttään ja itsekeskeisyyttään, mutta roikuin kuitenkin suhteessa vielä pitkälle vuoteen 2005 ennen kuin onnistuin hankkiutumaan tyypistä eroon... Jostain syystä halusin kuitenkin vuonna 2004 uskoa että hän on se oikea, vaikka jossain sisimmässäni olikin jo alkanut itämään epäilys Ruotsissa oloni aikana.

Työskentelin: Kesän työskentelin eräällä kasvihuoneella salaatteja pakaten, muun ajan vuotta työtäni oli opiskelu.

Halusin: Nauttia elämästä. Halusin myös luottaa poikaystävääni ja viettää hänen kanssaan mahdollisimman paljon aikaa. Kuvittelin, että kaikki ongelmamme johtuivat etäsuhteesta eikä siitä, että tyyppi oli itse asiassa omahyväinen narsisti joka halusi vain käyttää muita hyväkseen. Halusin myös valmistua maisteriksi ja erikoistua konferenssitulkiksi, mikä tapahtuikin vuonna 2006.

Pelkäsin: Luultavasti en tuolloin pelännyt muuta kuin että poikaystäväni osoittautuisi valehtelijaksi ja pettäjäksi, mistä oli nähtävillä viitteitä mutta joihin en kuitenkaan halunnut uskoa. Niinhän siinä loppujen lopuksi kävikin, mutta vuonna 2004 halusin vielä uskoa ja luottaa että kaikki luonnistuisi parhain päin ja viettäisimme loppuelämämme yhdessä...

Nyt kun olen 32: 

Asun: Perheeni kanssa omakotitalossa eräällä pienellä paikkakunnalla Turun lähistöllä

Olen: Onnellinen kaikesta mitä olen saanut. Välillä mietin yhä exääni, ja ajattelen kuinka paljon häneltä loppujen lopuksi opin. Ainakin sen, että en enää koskaan antaudu toisen alistettavaksi - tosin panin tuolloinkin aika hyvin kampoihin ja sekös sitä tyyppiä ärsytti - ja että haluan olla oma itseni. Uskallan lähteä ulos ilman meikkiä - exän mielestä minulla olisi pitänyt olla meikkiä ja piilarit päässä jopa ollessamme kahden kesken kesämökillä "sillä naisen täytyy miellyttää miestään (!!!!)", tosin en viitsi lähteä esimerkiksi töihin meikkaamatta. Olen kahden lapsen äiti ja ihanan miehen vaimo, ja vaikka elämä ei ole vienyt minua sinne minne opiskeluaikaan ajattelin niin en kadu päätöksiäni hetkeäkään.

Tärkeintä elämässä on: Oma perhe ja hyvinvointi.

Työskentelen: Erään monikansallisen yrityksen asiakaspalvelussa. Työsuhde on kestänyt jo reilut kuusi vuotta, joista olen tosin ollut kolmisen vuotta äitiyslomalla tai hoitovapaalla. Työpaikkahan oli juuri uhattuna yt-neuvotteluiden vuoksi, mutta onneksi se säilyi. Tarkoitus ei tietenkään ole olla tuolla töissä loppuelämääni, mutta se on kuitenkin kiva työpaikka suhteellisen hyvällä palkalla siihen asti kunnes keksin mitä haluan tehdä loppuelämäni.

Haluan: Lottovoiton tietenkin. Haluan myös avioliittoni kestävän arjen ilot ja murheet, ja että voin joskus vanhana sanoa eläneeni hyvän elämän ja kasvattaneeni (ainakin) kaksi ihanaa lasta. Haluan pitää itseni normaalipainoisena ja terveenä.

Pelkään: Ei varmaankaan ole yhden yhtä äitiä joka ei pelkäisi tätä samaa, mutta pelkään onnettomuutta. Että joko lapsille, miehelle tai minulle itselleni kävisi jotain pahaa. Että talo palaisi maan tasalle tai joutuisimme kolariin, lapset jäisivät äidittömiksi tai isättömiksi tai kokonaan orvoiksi. 

Jos joku muukin haluaa muistella menneitä, saa pyytää sitä kommenttiosiossa, ja annan jonkun iän josta kirjoittaa. Tarkoitus on siis vastata noihin samoihin kysymyksiin, olkaattes hyvät...