Voihan kökkö!

Viikko sitten alkanut oikean jalkapöydän kipu ei ole helpottanut pätkääkään. Kun saan istua työpäivän paikallani, kipua ei ole lainkaan, mutta jo lyhytkin kävely saa aikaan kivun ja illan lasten perässä juostuani pystyn hädin tuskin kävelemään. Tänään kävin lääkärissä, joka diagnosoi todennäköisen jännekalvon tulehduksen. Avuksi käyvät lepo, kylmähoito ja tulehduskipulääke, ja vaivan paranemiseen voi mennä jopa useampi kuukausi!

Mieliala on tällä hetkellä lievästi sanottuna maassa. Juuri kun kuvittelin saavani juoksu-uran alkuun, koko suunnitelma torpedoitui ja en välttämättä pääse edes sauvakävelylle moneen kuukauteen. Sunnuntain suunnitelmat hyvästä yhteistreenistä SD Extran porukalla Jutta G.:n ja kumppaneiden johdolla menevät siis myös mönkään, mutta aion kyllä paikalle vaikka vain siksi että pääsen samalla reissulla tapaamaan hyvää ystävääni, jonka olen nähnyt viimeksi syksyllä.

Laitoin tänään kyselyä BodyCampille Ladypower-haasteen ohjelman muuttamisesta kohdallani joksikin muuksi kuin Marathon Specialiksi, sillä mitä järkeä on pitää ohjelmani maratoniin tähtäävänä ja runsaskalorisena, kun en pääse kuntoilemaan lainkaan? Yläkropan treeniä voi toki tehdä, mutta kaikki jaloilla tehtävät liikkeet on käytännössä pois suljettu.

Tällä hetkellä tekisi lähinnä mieli vain itkeä, sillä kotikin on kuin sikolätti mutta jalkaan koskee niin kovin että en todellakaan pysty edes imuroimaan... Pitänee patistaa mies hommiin...