Flunssa ei onneksi iskenyt loman alkaessa, jee siitä. Loma on mennyt mukavasti, mutta olen syönyt ihan liikaa ja liikkunut liian vähän. Juhannus vietettiin vanhempieni mökillä, jossa oli tuttuun tapaan tarjolla koko ajan vaikka mitä hyvää. Lenkillä kävin kerran, mutta lenkkari hiersi toisen kantapään rikki jonka jälkeen lenkit olikin lenkkeilty hetkeksi. Juhannuksen jälkeen lähdettiin perheen kesken päivä Tukholmassa-risteilylle Helsingistä, jossa syöminen jatkui. Syömiset ovat muutenkin olleet epäsäännöllisemmät, päivässä yksi "pääruoka" ja sen lisäksi napostelua. Olo alkaakin olla sen verran turvonnut että on pakko tehdä jotain.
Satuin sitten eilen huomaamaan Facebookista Fitfarmin mainoksen maanantaina alkavasta superdieetistä. Eksyin linkistä Fitfarmin sivuille, ja tajusin että Superdieetinhän voi maksaa sporttipassilla! Minulla sattui olemaan siellä 150e käyttämätöntä liikuntaetua työnantajan puolelta, ja yön yli nukuttuani käytin siitä 49e Superdieetin osallistumismaksuun. Dieetti alkaa siis maanantaina, ja aion taatusti noudattaa sitä seuraavat kuusi viikkoa! Ainoan poikkeuksen tekee sisarusporukkani grillijuhlat heinäkuun lopussa, mutta ajankohta sattuu sopivasti SD:ssä olevaan tankkauspäivään.
Sinänsä vähän jännittää että miten saan syömiset hoidettua ilman että lapset kiinnittävät siihen pahemmin huomiota. Yritän välttää sitä että lapset ajattelisivat äitinsä olevan jatkuvasti dieetillä, minkä kanssa elin itse koko lapsuusajan. SD:ssähän on kovin tarkkaa, että joka aterialla on oikea grammamäärä lihaa, kasviksia ja rasvoja, eli on hankalaa tehdä koko perheelle samaa ruokaa. Viimeksi homma oli helppoa koska lapset olivat vielä tosi pieniä, nykyään he kiinnittävät paljon enemmän huomiota syömisiini. Toisaalta syön nykyäänkin lounaaksi salaatin lasten syödessä jotain muuta, mutta päivälliseksi pitää nyt miettiä omat ruoat pääosaksi ajasta. Onneksi kesällä voi vaikka grillata lihaa tai kanaa, niin ei tarvitse miettiä mitään kastikkeita...
Siitä on nyt vähän yli neljä vuotta, kun osallistuin superdieettiin ensimmäisen kerran. Sen ja seuraavien SD Extran ja Liten avulla sainkin pudotettua ylipainon pois puolessa vuodessa. Aikaa on taas alkuun samat kuusi viikkoa, mietin sen jälkeen että osallistunko jatko-osaankin vai tilaanko sitten veljeltäni jonkun muun ruoka- ja treeniohjelman. Sinänsä SD:n ruokavalioissa ei ole paljonkaan uutta verrattuna neljän vuoden takaiseen, mutta treenit ovat tietysti uudet mistä tulee varmasti motivaatiota. Ensi viikon olen vielä lomalla, ja tarkoitus olisi aloittaa kotitreeneillä kun ollaan lasten kanssa kotona...
Maanantaina lupaan käydä dieetin alun kunniaksi taas vaa'alla ja ottaa myös mitat, vähän pelkään että 90kg menee yli heittämällä... Neljä vuotta sitten SD:n alussa painoin 96,8kg, toivon että tällä kertaa ei ole ihan noin paljon painoa, mutta ei välttämättä jää kauaksikaan - missä vaiheessa minusta on taas tullut sadan kilon keijukainen vanhaa nimimerkkiäni muistellen...?
Moikka! Mulla on myös Superdieetistä kokemusta muutaman vuoden takaa ja jokin kummajainen minussa sai sen ostamaan kuukausi sitten. Nyt on siis takana neljä viikkoa ja kaksi edessä. Vielä pohdin osallistumista siihen extraan, mutta se täytyy sanoa, että tällä kertaa touhu on ollut huomattavasti helpompaa kuin viimeksi. En tiedä mikä on sen helppouden aiheuttanut, onko se, että nyt en ole ihan siinä tiukimassa ryhmässä vai siinä, että vuosien saatossa olen oppinut hieman rennommaksi tyypiksi, mutta mä tykkään kovasti :) Treenitkin on olleet kivoja, sillä niistä pääsee reilusti alle tunnissa. Salilla on mennyt n. 50minuttia ja siihen on kuulunut ensin 5min soutua ja 5min kepille lämmittelyä ja venyttelyä päälle. Hikisiä ne extra fat burning workoutit on ja siihen kun vielä lisätään nämä kesähelteet niin hikoilu on taattua, mutta mä tykkään siis kovasti jos ei vielä tullut tarpeeksi selvästi kerrottua :D Tsemppiä alkavaan superdiettiin! :)
VastaaPoistaKiitti tsempistä. Mulla on vakaa aikomus viedä tämä kunnialla maaliin, pari kertaa olen yrittänyt vanhoilla SD:n ohjeilla ilman foorumin tukea enkä ole jaksanut pysyä ruokavaliossa, nyt pysyn takuulla!
PoistaPitäisköhän minun ottaa taas vaihteeksi itseäni niskasta kiinni ja ryhtyä sinun kanssa sympatiasuperdieetille? Tosin edelleen se hiilarinvähyys huonosti sopii omiin välillä 4h treeneihin, mutta jos vaikka lite?
VastaaPoistaSiitä vaan :)
Poista