Pikku-a täyttää keskiviikkona vuoden. Lauantaina juhlimme syntymäpäiviä miehen suvun kanssa anopin luona. Synttärisankareita oli itse asiassa kolme, sillä pikku-a sai kaksi pientä serkkua samoihin aikoihin viime kesänä. Juhlat menivät mainiosti, ja pikku-a sai maistaa täytekakkua ensimmäisen kerran elämässään. Ensimmäisen lusikallisen jälkeen irvistettiin, mutta kun annoin lusikan vauvan käteen niin tämä sai lusikoitua suuhunsa jonkin verran lisää (vaikka hauskempaa olikin läiskiä lusikalla kakkupalaa muusiksi). Syntymäpäiväjuhlien toinen osa järjestetäänkin sitten viikon päästä omien vanhempieni luona Itä-Suomessa.
Viikonloppuna pikku-a oppi synttäreiden kunniaksi vihdoin ja viimein nousemaan makuulta ylös. Tähän saakka hän on raivostunut saman tien lattialle makuulleen joutuessaan eikä ole edes yrittänyt päästä omin voimin ylös. Nyt hän oli kuitenkin tähän valmis, eikä ylös nouseminen ole enää temppu eikä mikään. Peppukiitäminenkin on jäämässä syrjään konttaamisen tieltä. Välillä a kyllä hinaa itseään eteenpäin, mutta konttaa yhä enemmän ja enemmän. On silti jännää, miten paljon enemmän vauvalta pikku-a yhä vaikuttaa verrattuna isosiskoonsa runsas vuosi sitten. Iso-A osasi vuoden ikäisenä lähestulkoon jo juosta, mutta nyt iloitsen suunnattomasti siitä että vauvani nousee itse ylös makuulta...
Puheenkin edistymistä odottelen. Pikku-a osaa sanoa jo "melko selvästi" - eli vain äidin ja isän ymmärtämänä - kissa (siis tss), mutta muitakin sanoja yritetään matkia. Olen varma, että hän sanoi viikonloppuna "isi siellä", sillä hän katsoi huoneen toisella puolen olevaa isäänsä ja sanoi "ssss siä" :) No, vaikka tuo ei olisi mitään tarkoittanutkaan, niin kaipa vauva vielä jossain vaiheessa puhumaankin oppii :)
Takana 30 kilon painonpudotus, edessä haaste siitä kuinka yhdistetään äitiys, työelämä sekä painonhallinta. Saako tämä äiti pois viimeisetkin liikakilot, vai lähteekö paino jälleen nousuun...?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti