On menossa superdieetin viimeinen viikko, ja muutaman päivän kuluttua voin kehua pysyneeni koko kuusi viikkoa täysin ruodussa. Liekö aivoissa tapahtunut joku naksahdus oikeaan suuntaan, sillä herkkuja ei ole oikeastaan tehnyt kertaakaan edes mieli. Tänäänkin kävelin ruokakaupassa oikein hitaasti karkkihyllyn ohi, mutta ilman (suurempia) mielitekoja.
Tähän mennessä olen vaatinut mieheltä, että jos minä en syö herkkuja niin hänkään ei saa läsnäollessani herkutella. Töissä sen sijaan saa syödä karkkia niin paljon kuin jaksaa. Mieleni on kuitenkin viime aikoina alkanut muuttua. Ensin annoin miehen ostaa viikonloppuna lakuja ja syödä niitä vaikka istuin vieressä, ja eilen hän sai ostaa kotiin jopa kasan suklaapatukoita! Hän saa herkutella niillä silloin, kun minä syön välipalaksi proteiinipatukkaa... Toivon, että pystyisin pitämään samanlaisen asenteen myös superdieetin (ja extran) loputtua enkä lipsuisi takaisin vanhaan tapaan herkutella miehen kanssa samaan malliin tai todellisuudessa enemmän.
Totuushan on että mies on hernekeppi eikä siitä näytä muuttuvan vaikka mitä söisi, minä sen sijaan lihon suklaan murustakin kilon. Enhän siis voi vaatia että mies kieltäytyy loppuikänsä herkuista vain sen vuoksi, etten minä pääsisi lihomaan...
Takana 30 kilon painonpudotus, edessä haaste siitä kuinka yhdistetään äitiys, työelämä sekä painonhallinta. Saako tämä äiti pois viimeisetkin liikakilot, vai lähteekö paino jälleen nousuun...?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti