keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Onni onnettomuudessa, ilo ystävän sairastumisesta

Viime viikonloppuna tuolloinen Tampereen reissun peruuntuminen harmitti, sillä olisin mielelläni käynyt ystäväni luona ja Fitfarmin porukan ohjaamana SD Extran yhteistreeneissä.

Nyt kävi kuitenkin ilmi, että kyseessä oli onni onnettomuudessa, sillä saammekin järjestettyä Ensi kesän kaunottarille yhteistreenit tulevana sunnuntaina, nekin Tampereella. Paikalle pääsee näillä näkymin 10 tai 11 kuudestatoista ryhmäläisestä, mikä on aika hyvä saavutus näin lyhyellä varoitusajalla.

Mikä parasta, jokainen meistä saa henkilökohtaisen ohjauksen, eli saamme jokainen varmasti kunnon treenin ja korjattua tekniikkaa kuntoon eri liikkeissä. Jos olisin käynyt Tampereella viime viikonloppuna, en ehkä viitsisi ajaa sinne heti uudestaan, mutta nyt pääsen siis treenaamaan "oman" porukan kanssa ja tapaamaan ryhmämme jäseniä ensimmäistä kertaa livenä.

Olen enemmän kuin innoissani tulevista treeneistä, ja niiden kunniaksi kävinkin ostamassa Hulluilta Päiviltä uudet urheilurintaliivit vanhojen, aivan liian suuriksi käyneiden tilalle.

Onneksi myös jalkani alkaa olla paranemaan päin. Jos joudun olemaan jalkeilla yhtään kauemmin, sitä alkaa särkemään, mutta koko ajan vähemmän. Nyt täytyy vaan malttaa parannella se kuntoon rauhassa ja toivoa ettei se kipeydy näin pahasti enää uudelleen...

3 kommenttia:

  1. Heippa!
    Uusi lukija ilmoittautuu ja heti mulla on sulle haaste blogissani
    http://uusiterveellinenelama.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos haasteesta, pitää yrittää vastata kysymyksiin vielä jossain vaiheessa :)

      Poista
  2. Täällä myös lähdetään tukkaväriä ostamaan sunnuntaita varten ;)

    VastaaPoista