keskiviikko 29. elokuuta 2012

Löysäilyä

Päivällä syötyjen lakujen lisäksi päätin syödä päivällisellä samaa ruokaa muun perheen kanssa tehtyäni aivan ihanaa jauhelihakastiketta ja (täysjyvä)spagettia. Lautasella oli kyllä 200g kasviksia, ja spagettikin on nyt dieetien välipäivinä sallittu, mutta en usko että Bull hyväksyisi voi-jauhosuuruksella tehtyä kastiketta...  Päätin kuitenkin tänään sen verran, että koska edessä on 10 viikkoa enemmän tai vähemmän tarkkaa dieettaamista, voin sallia itselleni vähän enemmän nyt loppuviikon aikana. Luulisi ainakin, että Lite alkaisi hyvin kun saa heti aluksi pudotettua ryminällä hiilareiden aiheuttaman turvotuksen.

Tarkoitus ei ole mässäämällä mässätä koko loppuviikkoa. Aamupalan syön (tai siis juon) normaalisti smoothiena ja päivän toinen ateria saa olla salaatti "normaalin" dieettiruokavalioni mukaan, mutta toisella aterialla taidan syödä enemmän hiilareita ja viikonloppuna mahdollisesti myös suklaata sillä kaapissa kummittelee yhä laivalta ostettu minttusuklaalevy. Lisäksi mies on lähdössä lauantai-iltana luokkakokoukseen ja yöpyy vanhempiensa luona, enkä tiedä saanko pidättäydyttyä herkuista - tai että haluanko edes.

En kuitenkaan aio tuntea herkuttelusta huonoa omaatuntoa, niin kiltisti olen kuitenkin ollut dieettien ajan. Varsinkin Superdieetin, jonka aikana en lipsunut pienimmässäkään määrin. Tiedän että on ihmisiä jotka eivät onnistu pysymään dieetissä yhtä tiukasti ja se on ok, mutta silti välillä ihmettelen että jos dieetistä maksaa, niin  miksi sitä sitten soveltaisi? Mies nimittäin kertoi, että kaksi yhteistä työkaveriamme jotka lähtivät tulosteni innoittamana uuteen SD:hen mukaan, soveltavat dieettiä jonkin verran ja esimerkiksi syövät ruisleipää "koska se on hyvää". Vertaistukea voi siis olla sekä hyvässä että pahassa, sillä kun toinen lipsuu, niin toinen ajattelee että kaipa sitä voisi itsekin...

1 kommentti:

  1. Sulla on ollu samat eväät kun mullakin :D kyllä tässä ehditään sitten 10 viikkoa niuhottaa.

    VastaaPoista