Miltä minusta tuntuu?

Nimimerkki Sawotar kyseli taannoin, kuinka kehonkuvani on muuttunut painonpudotuksen myötä. Monet ovat myös sanoneet, että oloni on varmasti paljon mukavampi ja kevyempi 20kg hoikempana. Päästäkseni helpolla olen vastannut että juu, tottakai olo tuntuu paremmalta. Todellisuudessa en kuitenkaan huomaa suurtakaan eroa edelliseen. Muistissa on vielä loppuraskaus, jolloin en pallovatsan kanssa pystynyt itse solmimaan edes kengännauhojani, ja siihen verrattuna raskauden jälkeinen yli 100kg elopaino ei tuntunut missään. On tietysti ihanaa, että on ehkä aavistuksen verran ketterämpi kuin ennen eikä vatsa ole tiellä, mutta ero on jostain syystä kovin pieni. En myöskään kokenut koskaan olevani mitenkään kamalan huonossa fyysisessä kunnossa, eikä rattaiden lykkiminen mäkeä ylös ollut aikaisemmin paljonkaan rankemman tuntuista kuin nykyään.

Mutta siitä kehonkuvasta. Monet reilusti painoa pudottaneet sanovat näkevänsä peilissä itsensä yhä lihavana. Minulla on juuri päinvastoin. Minä en ole koskaan nähnyt peilissä ylipainoista tai lihavaa naista, vaan aina suhteellisen sopusuhtaisen olemuksen. Vain valokuvat ovat kertoneet totuuden, jota aivoni eivät peiliin katsoessa ole suostuneet myöntämään. On oikeastaan aika vaikea sanoa mistä se johtuu. Johtuisiko siitä, että ollessani vuosia sitten 70 kiloinen (ja hyvännäköinen) sain jatkuvasti kuulla asiasta kehuja silloiselta - mutta muuten täysin idiootilta - poikaystävältäni. Ja mieheni on myös koko 5 vuoden yhdessäolomme ajan kehunut ulkonäköäni, vaikka paino nousi tänä aikana tosiaan jo yli 100 kiloon. Onko positiivinen palaute ulkonäöstäni siis saanut minut kieltämään totuuden?

Olen toki joutunut viime vuosien ajan ostamaan jatkuvasti uusia, entistä suurempia vaatteita, ja ahdistunut syvästi kun en ole niitä löytänyt aina edes isojen tyttöjen osastolta vaan olen joutunut turvautumaan miesten osastoihin. Olen myös kauhistunut valokuvissa näkynyttä läskiä niin usein, että opin vähitellen pysymään visusti kameralta piilossa. Lasten syntymän jälkeen tytöt ovat myös tuoneet hyvän keinon piiloutua kameralta heidän taakseen: vauva sylissä kukaan ei kiinnitä huomiota kuvassa olevaan äitiin ;)

Nytkin, lähes 25 kiloa viime vuoden loppua kevyempänä, peilistä katsoo aivan sama, sopusuhtaisen näköinen nainen. Ainut ero on, että alan olla sopusuhtainen oikeastikin enkä vain omassa päässäni. Joskus käy kyllä niinkin, että katsoessani peiliin yllätyn näkemästäni positiivisesti. Tarkastelen myös usein esim. vyötäröni kaarta joka on ollut piilossa liian kauan ja tullut pitkästä aikaa taas näkyviin. Mutta minun täytyy kuitenkin koko ajan muistuttaa itseäni, että vielä puoli vuotta sitten olin varmasti aika eri näköinen ja että minun täytyy pitää varani jotten päästä painoa uudestaan nousuun.

On myös niin, että vaikka alan omasta mielestäni olla jo aika hyvännäköinen niin olen oikeasti vielä ylipainoinen ja painoa pitäisi todellakin saada vielä ainakin 10kg pois. Tänään sain taas vahvistusta asialle, kun mies otti minusta erittäin epäimartelevan valokuvan joka oikein korosti ylipainoani.

Vaaka näytti muuten tänä aamuna tasan 81 kiloa, eli tässä kahden viikon aikana ennen Liten alkua pitäisi saada enää kilo pudotettua. Tämän päivän aikana ei kyllä putoa taatusti yhtään, sen verran sokeria ja rasvaa tekemissäni Rocky Road -makeisissa on... Mutta syön niitä vain tänään enkä laske tätä edes repsahdukseksi vaan sallituksi herkuttelupäiväksi, huomenna taas ruokavalion pariin :)