Rakkaalle aviomiehelleni

Olen kirjoittanut blogiani jo yli 10 kuukautta kertomatta sinulle tästä mitään. Miksi? Kun aloitin blogini kirjoittamisen en tiedä ajattelinko edes kirjoittaa tätä kauaa, mutta tässä sitä vielä ollaan.

Koko elämäni ajan - tai ainakin niin kauan kuin muistan - olen syönyt salaa. Jo lapsena tongin ruokakaappeja jos jäin hetkeksikään yksin sisälle kotiin, ja sama on jatkunut myöhemminkin. Mistä se johtuu, en todellakaan tiedä. Koko viisivuotisen yhdessäolomme ajankin salasyöpöttely on jatkunut. En kuitenkaan herkuttele salaa vanhemmiltani vaan sinulta. Rakastan sinua äärettömästi, mutta jostain syystä en ole koskaan uskaltanut myöntää kuinka kulutan iltani kun olet poissa yön yli. Minulla ei ole muita rakastajia - ellei rakastajaksi lasketa suklaata, sipsejä ja jäätelöä - mutta minulla on silti joskus sellainen olo kuin pettäisin sinua jotenkin. En tiedä herkuttelenko siksi että oloni olisi yksinäinen, vai siksi että yksinkertaisesti nautin yksin herkuttelusta. Vai onko tämä vain todella paha - vuosikymmenien aikana muotoutunut - tapa, josta en pääse millään eroon.

Olen ollut kertomaisillani blogistani sinulle jo monesti, mutta joka kerta olen jänistänyt. Johtuneeko sitten siitä, että pelkään alkavani sensuroimaan kirjoituksiani. Enhän minä ole koskaan sanonut täällä mitään pahaa sinusta enkä sitä aio tehdäkään, mutta pelkään että en uskaltaisi enää raportoida repsahduksiani totuudenmukaisesti jos tietäisin että sinä voit lukea kaiken täältä. Johtuuko tämä salailu siitä, että haluan säilyttää mielessäsi tietynlaisen kuvan minusta ja pelkään sen romuttuvan jos tiedät totuuden? Totuuden siitä, että vaikka en halua meidän herkuttelevan joka ilta niin mässäilen silti surutta heti jos lähdet pois kotoa vaikka vain yhdeksi yöksi. Ja että aikaisemmin saatoin syödä suklaata lähes joka päivä, kun lapset olivat vielä niin pieniä etteivät alkaneet kinuamaan herkkuja itselleenkin ja nukkuivat niin pitkiä päiväunia että ehdin mainiosti tuhoamaan kokonaisen suklaalevyn kerralla.

Olenhan minä onneksi superdieetin aikana muuttunut sen verran, että annan nykyään sinun herkutella vaikka istuisin itse vieressä syömättä mitään. Aikaisemmin - varsinkin silloin kun sorruin herkkuihin töissäollessasi - koin todella huonoa omaatuntoa siitä, että en sallinut herkkuja illalla television ääressä istuessamme. Tuolloin ajattelin kuitenkin niin, että en pysty katsomaan vierestä herkutteluasi vaan sorrun itsekin, jolloin päivän kalorimäärä kasvaisi entisestään. Nykyään on onneksi siis toisin kun en herkuttele päivisin enkä yleensä myöskään kanssasi iltaisin, mutta nämä illat kun olet poissa...

Superdieetin aikana pystyin hillitsemään itseni useammankin kerran huolimatta siitä, että olit poissa yön tai lasten kanssa koko päivän. Tuolloin minun ei oikeasti tehnyt edes mieli sortua ja heittää dieettaamista sivuun. SD Extran loputtua olen kuitenkin palannut taas vanhoihin tapoihini, mitään en siis ole oppinut. Ainut toiveeni onkin että olet poissa luotani mahdollisimman harvoin, jotta en pääse sortumaan ja painoni taas nousemaan. Ja ehkä vielä joskus opin viettämään illan yksin ilman herkkujakin.

Aikaisemmin olen suunnitellut herkuttelujani monta päivää etukäteen, jos olen tiennyt sinun lähtevän pois. Olen miettinyt mitä ostan ja milloin, ja kuinka piilotan herkut sinulta jos ostan ne ennen kuin lähdet. Ja kun ovi on sulkeutunut takanasi ja auto hävinnyt pihasta, sipsipussi tai suklaalevy on auennut lähes saman tien.
Tänään kun olet taas poissa, olin vakaasti aikonut noudattaa SD Extran ylläpitoruokavaliota ja olla sortumatta, vaikka pitkin viikkoa mielessä kävikin kaikenlaisia suunnitelmia siitä kuinka voisin taas herkutella. Sitten ajattelin että en halua sortua tänään sillä joudun kuitenkin poikkeamaan dieetistä loppuviikonlopun kun lähden vanhempiesi luo lasten kanssa.

Aikeeni kuitenkin romuttuivat, kun pikku-a kiukutteli hampaitaan lähes koko iltapäivän ja iso-A oli normaali uhmaikäinen itsensä, ja illan tullen olin kyllästynyt kaikkeen ja valmis luovuttamaan. Tunnesyöjä astui esiin, ja söin pakastimesta muutaman Rocky Roadin jotka sinne jemmasin viikko sitten. Lisäksi minun teki mieleni sipsejä niin paljon, että olin lähellä hypätä autoon ja hakea herkkuja lähikaupasta lasten mentyä nukkumaan. Pysyin onneksi järjissäni sen suhteen, mutta tein silti kattilallisen popcornia iltaherkuksi. Luultavasti kalorimäärä jäi paljon pienemmäksi mitä se olisi ollut jos olisin sen sipsipussin saanut, mutta se on laiha lohtu kun kuitenkin taas sorruin...

Loppuviikonlopun yritän pysyä paremmin kuosissa, vaikka en dieettiä aio vanhempiesi luona noudattaakaan. Tiedät itsekin, että olisi aivan liian stressaavaa kantaa mukana kahden päivän eväät enkä myöskään halua asettaa äidillesi paineita ruokavaliostani kun ei ole pakko. Onhan kuitenkin vielä menossa "väliaika" ennen Liten alkamista.

Anteeksi etten ole kertonut sinulle blogistani, sillä en ole aiemmin halunnut kenenkään tuntemani ihmisen lukevan tätä ajatellessani että voin siten olla avoimempi raportoimaan sortumiseni. Tilanteet kuitenkin muuttuvat, enkä halua salata tätä sinulta enää kun blogikin on kohta jo vuoden vanha.
Lupaan olla sinulle jatkossa avoimempi herkuttelujeni suhteen kun olet poissa, mutta toivon myös että en saa ihan kamalaa saarnaa jos joskus sorrun ja saat lukea sen täältä...