torstai 30. elokuuta 2012

Jokotai

Tällä hetkellä aivoissani näyttää olevan kytkentä vain kahteen asentoon: joko en syö lainkaan herkkuja ja pysyn dieetissä pilkulleen, tai sitten herkuttelen koko ajan. Tänään nimittäin ostin minulle ja miehelle iltapalaksi sinihomejuustoa, suolakeksejä ja superdominoita (joita olen himoinnut siitä lähtien kun ne ilmestyivät kauppoihin), ja lisäksi oli vielä vuohenjuustoa puolikas pala kun sitä jäi yli tämän päivän päivällisestä. Huomenna ei (ainakaan näillä näkymin) ole tarkoitus herkutella muutoin kuin grillimakkaralla "kesän" viimeisen grillaamisen kunniaksi, mutta lauantaina herkutellaan taas ja varmaan sunnuntaina tulee syötyä se minttusuklaalevy ennen Liten alkua.

Voihan olla, että tämä tällä hetkellä menossa oleva herkkuputki johtuu ihan vaan siitä kun en kohta saa 10 viikkoon herkutella - mahdollista vapaasyöntipäivää lukuunottamatta - , mutta jotenkin on sellainen olo että pitääkö mun nyt syödä ihan näin paljon. Vielä minulla ei ole morkkista, mutta saa nähdä mikä on olo viikonlopun jälkeen. Nyt voisi tietysti kysyä että miksi sitten täytyy herkutella koko loppuviikko? Niin, sen kun tietäisin mutta kun vaan on sellainen olo että täytyy...

3 kommenttia:

  1. Ei täydy ;) Mä olen herkutellut nyt pari päivää ja olo (henkinen ja fyysinen) on aika lähellä vatsatautia. Nyt se on loppu vaikka lite alkaakin vasta maanantaina. Peku, Liten kipakka tsemppari, sanoisi tähän että kukaan muu ei voi pakottaa sinua syömään ylimääräistä kuin sinä itse. Älä anna itsellesi "takaportteja" -ehkä en herkuttele huomenna-. Tsemppiä!

    VastaaPoista
  2. Vaikka nyt herkuttelet ja kohta olet taas herkuttomalla kaudella, mutta mitäs sen kauden (Liten) jälkeen? Palaatko taas vanhaan, muista että kaikki sun erittäin kova työ menee hukkaan jos herkuttelet koko ajan! Tottakai herkkuja saa ja pitääkin aina välillä syödä, en mä ainakaan pystyis olemaan ilman herkkuja lopun elämääni! Tsemppiä!

    VastaaPoista
  3. Adelheidd, hyvä pointti. Tarkoitus ei todellakaan ole palata vanhaan, mutta toivon että niin ei käy joka tapauksessa. Sinänsähän mä olen kyllä aikaisemmin onnistunut pysymään samassa (tämänhetkisessä tavoite-)painossa monta vuotta ilman että olisin kieltäytynyt kokonaan herkuista ja toivon että se onnistuu myös kun dieetit ovat ohi...

    VastaaPoista