sunnuntai 5. elokuuta 2012

Superdieetin ja SD Extran lopulliset tulokset - saa tuulettaa!


Superdieetti on nyt ohi, ja pakko sanoa että olen kaikinpuolin tyytyväinen lopputulokseen. Paljon on vielä pudotettavaa (tai ainakin 15 kiloa) mutta jo nyt ero on valtava. Onneksi minun ei kuitenkaan ole tarvinnut ostaa muuta kuin pari paitaa, sillä kaapista on löytynyt vanhoja, vuosikaudet liian pienenä olleita housuja. Nekin alkavat tosin käydä jo liian suuriksi, eli pakko varmaankin lähteä vielä syksyn aikana vaateostoksille vaikkei kotihoidontuella elävällä liikaa rahaa olisikaan.

Tänä aamuna koin vaa'alla oikein positiivisen yllätyksen, kun lukema oli 81,7kg. Kaikenkaikkiaan sain tämän 13 viikon superdieettiprojektin aikana siis pudotettua hurjat 15,1 kiloa! SD:n aikana tippui 9, ja Extran aikana runsaat 6 kiloa. Ihan en päässyt 80 kilon tavoitteeseeni, mutta eipä kauaskaan jäänyt. Elokuun aikana jos saan tuon alitettua niin olen tyytyväinen, ja sitten voin jatkaa projektia Liten parissa.


Senttejä on myös kadonnut. Vyötärönympärys oli tänään navan kohdalta 98cm, eli extran alusta lähti 5cm ja koko superdieetin alusta 15cm! Lantio kaventui extran aikana vain 2cm, mutta yhteensä kolmessatoista viikossa 13cm. Reisi ei kaventunut extran aikana muka lainkaan, mutta en ole varma mittasinko samasta kohdasta. Rinnanympärys kapeni 3cm ja alli 1cm. Reidet ja vatsa ovat ongelmistani pahimmat ja rasva lähtee tietysti viimeisenä sieltä missä sitä on eniten, mutta ehkä on vielä toivoa saada pömppövatsa ja paksut reidet katoamaan...

Tässä vielä muutos kuvina. Vasemmanpuoleiset kuvat on otettu Superdieetin alussa 6.5., keskimmäiset SD:n lopussa 17.6. ja oikeanpuoleiset eilen eli 5.8. Hyvään suuntaan on todellakin menty, mutta nälkä kasvaa syödessä eli Liten tuloksia odotellessa... P.S. Kuvien käsittelyssä olen aivan surkea, mutta kaipa noista selvän saa...





15 kommenttia:

  1. Hienoja tuloksia! Ja todellakin on myös reidet kaventuneet. T. Petunia

    VastaaPoista
  2. No on kyllä etureppu kadonnut! :)) Ja vyötärö tullut esiin hyvin! Hienoja tuloksia! Pitäsköhän sitä sittenkin testailla tota superdieettiä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen lämpimästi, Superdieetti TOIMII!

      Poista
    2. Ku jaksais vaan noudattaa sitä :s Voisit tehä postauksen vinkeistä miten pysyt siinä dieetissä kun sullakin noita lapsia on niin :)

      Poista
    3. Pitää katsoa jos saisin jossain välissä tuollaisen postauksen kirjoitettua :)

      Poista
  3. Vau, kylläpä näkyy selvät muutokset! Vatsa kadonnut ja vyötärö näkyy selvästi. Mahtavaa, onnittelut! :) Ihan mieletön itsekuri sulla ollut.

    VastaaPoista
  4. Mieletön ero ja mahtava saavutus! :) Minä se tuskin maltan odottaa oman urakkani aloitusta, mutta ei olis enää pitkästi 20.8 alkuun. !!

    VastaaPoista
  5. Blogissani on sinulle haaste ;)

    VastaaPoista
  6. Ihan mieletön muutos ja hurjan määrän kiloja pudotit! Itse olen pudottanut kolmen vuoden aikana lähes 35 kiloa (ja tehnyt yhden lapsen tässä väliussä), joten tiedän ettei ole helppoa.. Mutta kevyenä on ihana olla. Oma toivepostaus voisi olla, että kuinka kehonkuvasi on muuttunut, koetko olevasi pieni vai iso? Itse kamppailen pienoisen identiteettikriisin kanssa nyt 80 kiloisena hoikkana, mielikuvissani olen vielä se satakiloinen tyttö.

    VastaaPoista
  7. Vautsi! Hienon muutoksen olet saavuttanut! Motivoi itseänikin aloittamaan tuon sd:n. :)

    VastaaPoista
  8. Moi, pakko oli käydä katsomassa, kun tänään sitä treffeillä mainitsit. Todella hienon tuloksen olet saanut aikaan!!! Nyt vaan tiukkana nämä 4 viikkoa, kunnes taas tiemme kohtaavat Litessä. Käyn täällä kurkkailemassa miten sulla sujuu.
    Paljon tsemppiä sulle Kaima!

    VastaaPoista
  9. Hei, samalla asialla kuin Kator.. Hienoa!! Tsempit sinulle ja seuraavaa tapaamista odotellessa...

    Heydy

    VastaaPoista