Jostain syystä oloni on täysin tylsistynyt. Kurkku on yhä kipeä, mutta muuten alkaa olla suhteellisen terve olo. Tänä aamuna kävin jopa lasten kanssa avoimessa päiväkodissakin, mutta heti kotiinpaluun jälkeen iski ihan blääh olo. Mikään ei kiinnostaisi, paitsi ehkä syöminen. Onneksi itsekuria riittää sen verran että en kuitenkaan ihan heti sorru kaapissa olevan karkkipussin houkutuksiin.
Pikku-a:n nukkuessa päiväunia ja iso-A:n katsellessa Muumilaakson tarinoita voisikin olla hauskaa kuluttaa aikaa vaikkapa shoppailemalla Elloksen sivuilla. Nyt kun paino alkaa olla niissä uomissa joihin olen tyytyväinen, niin voisin vaikka tilata uusia vaatteita. Olen ollut jo vuosia Elloksen tili-asiakas, ja tilaankin yleensä kerralla monen sadan euron edestä vaatteita joista pidän vain murto-osan. Aiemmin ongelmana on ollut se, että olen joutunut palauttamaan vaatteita koska ne eivät ole mahtuneet päälle, mutta ehkäpä nyt voisin löytää jotain joka näyttää oikeasti hyvältä. Voisin vaikkapa päivittää työvaatevalikoimaani jo valmiiksi tammikuuta ajatellen, siinäpä ideaa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti