Eilen lähdin lasten kanssa ystäväni luo ja annoin miehelle kolmisen tuntia omaa aikaa. Kavereita oli todella ihana nähdä, mutta huomasin silti olevani kateellinen miehelle siitä että hän sai olla yksin kotona enkä minä. Olisi niin ihanaa, jos saisin olla kotona ihan yksin löhöämässä ilman että tarvitsee koko ajan pelätä jonkun tulevan keskeyttämään löhöilyni.
Aloin miettimään kuinka usein oikeasti saankaan omaa aikaa. Pääsen salille yleensä pari kolme kertaa viikossa eikä sieltä ole mikään kiire pois. Käyn myös sauvakävelyillä, ja tällä viikolla olin sekä kiropraktikolla että hierojalla. Aina kun olen omissa menoissani, mies viettää aikaa lasten kanssa. Jostain syystä ei kuitenkaan ole sama asia käydä salilla tai hierojalla kuin jos saisin olla yksin kotona ja tuijottaa vaikkapa tv:tä monta tuntia putkeen. Ja miksi tuntuukin aina lähes armopalalta, kun annan tuota omaa aikaa miehelleni.
Mieshän saa olla joka päivä erossa lapsista töissä ollessaan, ajattelen. Mutta onko se muka sama asia kuin minun sali- tai hierojareissuni. No ei todellakaan! Mieshän tekee kuitenkin koko ajan töitä, ja ansaitsee varmasti jokaisen vapaahetken jonka hänelle suon. Nykyään hän viettää kovin usein illat ja viikonloput puuhastellen lasten kanssa tehdessäni kotitöitä tai kuntoillessani. Toki hän nukkuu vapaapäivinään päiväunia useammin kuin minä, mutta hän saa kuitenkin olla yksin kotona todella harvoin. Ja silti tunnen kateellisuutta jokaisella noista kerroista.
Siihen saakka kunnes lapset voi joskus lähettää yksin kaverin luo tai ulos leikkimään, täytyy kai vain yrittää suoda miehelle omaa aikaa aina silloin tällöin, ja nauttia myös itse täysin rinnoin aina kun saan jäädä yksin kotiin - tai lähteä salille, tai lenkille, tai hierojalle, tai ihan mihin vain ilman lapsia...
I feel you!
VastaaPoistaSen päivän kun näkisi, että mies lähtisi jonkun kaverin/sukulaisensa luo kyläilemään muutamaksi tunniksi lasten kanssa ja itse saisi jäädä kotiin!
VastaaPoistaMä saan omaa aikaa jos mies lähtee vanhempiensa luo tai sitten ihan vaan ulkoilemaan. Nuo ulkoiluhetket ei vaan oikein ole sellaisia joita lasken niin hyväksi omaksi ajaksi, sillä useimmiten mä yritän saada sillä aikaa siivottua tms. ja ulkoilun kesto on yleensä max. tunti puolitoista... Mutta mammalaan jos lähtevät, niin vapaata on yleensä lähes koko päivä kun lähtevät aamupäivällä ja tulevat kotiin vasta lasten iltapala-aikaan :)
Poista