Onko siis ihme, että äiti itkee aamupalapöydässä kaikkein hysteerisimmin kun kumpikaan lapsista ei suostu syömään kuin pari lusikallista puuroa? Ja että hän joutuu parikin kertaa poistumaan toiseen huoneeseen jottei alkaisi paiskomaan puurolautasia pitkin seiniä tai kiroilemaan holtittomasti kaikkia osaamiaan kirosanoja? En sentään ole (vielä) sortunut laittamaan lapsille piirrettyjä telkkariin, sillä sain oman aamupalani syötyä suhteellisen rauhassa. Iso-A katsoo kuitenkin lastenohjelmia yleensä koko pikku-a:n päiväunien ajan enkä halua hänen katsovat telkkaria yhtään enempää.
Tämä on niitä päiviä jolloin olisi niin helppo sortua ostamaan suklaalevy ja syömään sen noin viidessä minuutissa ihan vain siksi koska ketuttaa ja väsyttää. En siis todellakaan aio edes vilkaista lähikauppaan päin, sillä en tiedä pystyisinkö hillitsemään itseni jos kauppaan menisin. Onneksi mies sentään söi eilen illalla kaapista viimeisen ostamansa suklaapatukan, ettei ole sekään minua houkuttelemassa. Pakko muuten kehua että minun ei ole tehnyt niitä mieli kertaakaan, mutta tänään voisi tehdä tiukkaa...
MLL:n perhekahvilassa voin harkita syöväni kahvin kanssa keksin, jos tarjolla on hyviä sellaisia ja tekee oikein kovin mieli. Eilenkin olin antanut itselleni luvan keksin syömiselle avoimessa päiväkodissa, mutta söin kuitenkin kahvin kanssa proteiinipatukan. Yritän pitää syömiset mahdollisimman hyvin kuosissa, sillä vaaka on jämähtänyt 72,6 kiloon johon se lauantaisen herkuttelupäivän jälkeen nousi. Uskon ja luotan kuitenkin siihen, että jos en sorru herkuttelemaan enempää kuin kerran viikossa niin pystyn pitämään painon paikallaan, ja jospa se jossain välissä lähtisi taas alaspäinkin...
Tänään kuitenkin muistutan itseäni siitä, että on edettävä päivä kerrallaan. Mielelläni lähtisin vaikka salille miehen kotiuduttua töistä, mutta yskän vaivatessa se taitaa jäädä haaveeksi...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti