Hiljaiseloa herkutellen

Pahoitteluni pitkästä blogihiljaisuudesta. Ensin iski vatsatauti, sitten oltiin pääsiäinen vanhempieni luona ja mitä useampi päivä edellisestä blogitekstistä on mennyt niin sitä korkeampi on ollut kynnys aloittaa kirjoittaminen. Koko ajan tulee mieleen enemmän kirjoitettavaa, mutta tietokoneen ääressä en ole istunut eikä kännykänkään kanssa kirjoitteluun ole tuntunut olevan aikaa.

Vatsataudin jälkeen painoni oli alhaisempi kuin kertaakaan kymmeneen vuoteen (en merkannut lukemaa ylös, mutta olisiko ollut jopa vähän alle 67kg), mutta parin päivän syömättömyys sai aikaan kamalan syömishimon, ja koko pääsiäinen meni loppujen lopuksi syödessä. Lopputuloksena vaaka näytti eilen aamulla lähes 72 kiloa, eli herkuttelu kerrytti taas ihan älyttömästi nestettä kroppaan. Kyllähän se varmasti laskee pian, jos vain maltan pysyä ruodussa. Nämä kaksi päivää olen siinä onnistunut, mutta koko aika on ollut yhtä tahtojen taistelua. Mieli tekisi koko ajan "jotain hyvää", ja pelkään että sorrun kun mies lähtee perjantaina mökille koko viikonlopuksi....

Ainut pääsiäisreissun aikana ottamani ruokakuva, tehtiin koko porukalla retki metsään lähilaavulle ja grillattiin makkaraa.

Lankalauantaina kävin tekemässä tunnin kävely-/hölkkälenkin, joka koostui kahdesta puolen tunnin C25K-treenistä (eli yht. noin 20min juoksua)

Lenkkeilyasuni

Pääsiäisen aikana puhuttiin siskojeni kanssa siitä, kuinka meillä kaikilla on ongelmia painonhallinnan kanssa vaikka ei varsinaista ylipainoa olisikaan. Johtuneeko siitä, että muistan hyvin lapsuudesta kuinka äitini oli aina dieetillä ja rajoitti syömisiään. Karkkien saaminen oli erikoistapaus, ja sisarusten kesken oli aina tappelu siitä että karkit jaetaan taatusti tasan. Toisaalta muistan että nuorin siskoni (minua 10 vuotta nuorempi) sai karkkipussin joka kerta isän käydessä ruokakaupassa eli noin kerran viikossa, mutta minä ja sisarukseni olimme tuolloin jo "niin isoja" että jouduimme katsomaan vierestä nuorimman herkuttelua. Toisaalta en tiedä onko tuo muistikuvani edes totta, varmasti saimme karkkia siskojenikin kanssa, mutta ollessani nuorimman siskoni ikäinen sitä ei taatusti tapahtunut niin usein - ja ovatko muistoni oikeasti vääristyneet siinä että nuorin siskoni olisi saanut herkutella karkeilla meidän vanhempien jäädessä ilman? Oli miten oli, jostain lapsuudesta tämä syömishäiriö kumpuaa, ja joudun taistelemaan sen kanssa taatusti koko loppuelämäni.

Ms. Fitnessiä on jäljellä nyt vielä kolmisen viikkoa jos oikein laskin, ja mielessä pyörii jo suunnitelmat jatkoon. Mihinkään ohjattuun valmennukseen en lähde, mutta ehkä otan käyttöön vuosi sitten saamani Marathon Specialin ruokavalion 2400 kcal:n ruokamäärällä, jos vaikka saisin sillä hillittyä ylimääräisiä syömishimoja. Salitreeniäkin ajattelin vaihtaa, ja ottaa käyttöön jonkun Ladypowerin aikaisen ohjelman jossa oli 2- tai 3-jakoinen treeni. Silloin pystyisin keskittymään paremmin lenkkeilyyn (jalkojen niin salliessa), ja muutenkin minulla on viime aikoina ollut suuria haasteita päästä salille neljänä päivänä viikossa...

Sairastuvalta päivää!

Eipä mennyt tämäkään viikko ihan niinkuin piti. Alkuviikko sujui loistavasti, treeni sujui ja ruokailut pysyivät kuosissa. Torstaina kävin ennen iltavuoroon menoa salilla. Siinä vaiheessa kun olin jo pukuhuoneessa vaihtamassa vaatteita, iski laiskuus ja meinasin perua koko treenin sekä suunnata Hulluille Päiville. En kuitenkaan tehnyt niin, vaan tein normaalin treenin vaikka en saanutkaan aikaiseksi ihan normitehoja. Itse asiassa minun teki koko ajan mieli keskeyttää, mutta pinnistelin loppuun asti. 

Perjantai-aamuna heräsin kurkku taas kipeänä ja muutenkin höhlän oloisena. Töiden jälkeen piipahdin Stockalla ostamassa iso-A:lle takin ja pipon sekä itselleni levyn suklaata. Tavoilleni tyypillisesti söin koko 200g levyn yhdellä kertaa ajaessani hakemaan lapsia hoidosta. Suklaa oli älyttömän hyvää, mutta tällä kertaa kroppa ei oikein tykännyt siitä. Sain nimittäin haettua lapset hoidosta ja ehdin juuri ja juuri kotiin ennen varpusparven hyökkäystä. Loppupäivän vatsa tuntui kovin raskaalta ja olo oli muutenkin huonovointinen. Ajattelin että joku korkeampi taho taisi vinkata että jatkossa kannattaa ehkä vähän rajoittaa...

Voi olla, että eiliset vatsanväänteeni eivät kuitenkaan johtuneet pelkästä suklaasta. Heräsin nimittäin iltayhdentoista jälkeen siihen, kun iso-A oksensi sänkyynsä. Oksentelua jatkui useamman kerran, ja loppujen lopuksi nukuin/valvoin patjalla A:n huoneen lattialla. Tytön oksentelu ei onneksi jatkunut enää aamulla, mutta koko päivän jännitin että kuka meistä sairastuu seuraavaksi. Vatsassa on muljahdellut koko päivän, mutta tiedä sitten johtuuko se vatsataudista. Mikään ruokamyrkytys iso-A:lla ei taatusti ollut, sillä kuulin että hänen paras ystävänsä päiväkodista oksensi tänään myös. Toivon hartaasti, että jos tauti iskee meihin muihin niin paranemme ennen perjantaita jolloin olisi tarkoitus lähteä vanhempieni luo pääsiäisen viettoon. 

Tänään pysyin lähestulkoon ruodussa. Kävin aamupäivällä ruokakaupassa, ja siellä olin vähällä sortua johonkin kevään uutuusjäätelöistä. Tulin kuitenkin järkiini viime tingassa ja laitoin jäätelön takaisin laariinsa. Sen sijaan söin kotona pari desiä sipsejä, jotka ostin iso-A:lle ja tietysti muillekin vatsataudin vuoksi. Lisäksi söin päivälliseksi pinaattikeittoa muun perheen kanssa, mutta jätin siihen laittamistani kananmunistani keltuaiset pois. 

Toivon että minua taas vaivaava kurkkukipu hellittäisi ja että vatsatauti pysyisi loitolla, mutta treenit saavat nyt odottaa...

Uusia lihaksia

Tiistaina treenasin taas PT:n kanssa, ja tällä kertaa selkää. Olin kuvitellut tekeväni ylätaljanvedon oikein, mutta kun tekniikka tuli kuntoon niin painot tippuivat ja selkälihaksiin sai oikeasti tuntuman. Eilen selkä olikin ihan järkyttävän kipeä, lapaluiden välissä oli iso joukko lihaksia, jotka ilmoittivat olemassaolostaan varmaankin ensimmäistä kertaa ikinä. Minulla oli kyllä varattuna aika hierojalle, mutta se oli enemmänkin rentouttava kuin lihaksia avaava hieronta (vaikka olikin aivan ihana). Viime yönä selkä olikin jo niin kipeä, että oli pakko hakea lääkekaapista lihasrelaksantti ja särkylääke jotta sain unen päästä kiinni. Mutta ehkä siis saan jatkossakin lihaksiin jotain tuntumaa kun tekniikka on kunnossa, näin kipeäksi lihakset eivät varmaankaan enää tule.

Olin muuten eilen aamulla niin hullu, että laitoin herätyskellon soimaan klo 5.40. Vaatteet päälle, autoon ja työpaikalle, ja aamulenkki uusilla lenkkareilla Aurajoen rannalla. Ehdin hyvin kahdeksaksi töihin, ja raitis ilma herätti mukavasti. Normaalisti en jaksa aamulla herätä ennen kuin on pakko, mutta koska minulla oli hieroja heti työn jälkeen (eikä sen jälkeen saa treenata) niin tuo oli hyvä ratkaisu. Pikku-a:n yö oli kyllä vähän levoton ja tyttö heräili muutaman kerran, mutta koska sain toissayönä nukuttua kahdeksan tuntia putkeen ilman yhtään herätystä (oli a kyllä pari kertaa herännyt, mutta olin ilmeisesti niin väsynyt etten herännyt niin kuin yleensä ja mies oli käynyt tytön luona) niin eilen ei haitannut herätä aikaisin.

Tänään en olisi kyllä samaan pystynyt. Pikku-a heräsi seitsemältä, ja olin vielä siinä vaiheessa todella väsynyt. Mies vaan ei tehnyt elettäkään noustakseen, joten minä nousin. Olisiko unen laatu ollut tosiaan vähän huonoa kipeiden selkälihasten vuoksi kun näin väsyttää. No, iltavuoro kutsuu ja ennen sitä salille.

Viikon kolmannen kävely-/juoksulenkin teen viikonloppuna. Tällä hetkellä ohjelmassa on yhteensä noin 22min kävelyä ja 8min hölkkää, mutta juoksuosuudet alkavat vähitellen kasvamaan. Jaloissa tuntuu vielä ihan hyvältä, tosin eilen jumppasin jalkapohjiani töissä tennispallon avulla jotta saan jännekalvoa venytettyä. Se auttoi viime kesänä kun plantaarifaskiitti vaivasi pahimmin, ja jospa sen avulla saisin vaivat pidettyä poissa...

Tällainen oli odottamassa eilen hierojalla. Sain istua muutaman minuutin tuolissa, liottaa jalkojani lämpimässä vedessä ja hörppiä teetä ennen hieronnan alkua.

Ei ihan normaali hierojan pöytä. Olin siis ostanut hieronnan grouponin kautta, ja yllätyksekseni kyseessä oli thai-hierontapaikka. Kyseisiä hierojia kohtaan taitaa moni tuntea vähän epäluuloa, mutta oli todella rentouttava hieronta jossa hierottiin kroppa varpaista päänahkaan. Kaikki pehmeällä patjalla maaten hämärässä valaistuksessa, ihanaa...

Eka lenkki

Tänään uhmasin sadetta, sillä halusin päästä testaamaan uusia lenkkareitani. Kiitos edelliseen viestiin saamani kommentin, sain ladattua puhelimeeni C25K-aplikaation joka on käytännössä kahdeksan viikon juoksukoulu tavoitteena viiden kilometrin juoksulenkki. Ensimmäisen harjoituksen kesto oli puoli tuntia, ja se sisälsi 5 minuutin alku- ja loppukävelyn joiden välissä yhteensä 20 minuutin ajan vuorotellen minuutti juoksua ja 90 sekuntia kävelyä. Sovellus ilmoitti, kun oli aika vaihtaa. Puoli tuntia meni nopeasti, ja vasta loppuvaiheessa aloin edes hengästyä juoksupätkien aikana. Jaloissa tuntui hyvältä koko matkan, enkä malta odottaa seuraavaa lenkkiä jonka saan luultavasti tehtyä parin päivän päästä. 

Huomenna pääsen onneksi töihin, sillä pikku-a vaikutti terveeltä koko päivän, ja vaikka yöllä nousisikin kuume niin mies on joka tapauksessa pari päivää lomalla. Huomenna on vuorossa taas PT- treeni Janinan kanssa, tiedossa selkäpäivä :)

Juoksuhaaveita

Viime keväänä sain itselleni Asicsin juoksukengät, mallia GT1000. Niissä on pronaatiotuki ja hyvä vaimennus, mutta eivät sopineet jaloilleni lainkaan. Varpaani puutuivat lenkillä tosi pahasti, ja heti ensimmäisten lenkkien jälkeen oikea jalkapohjani kipeytyi. Lääkäri diagnosoi jännekalvon tulehduksen josta kärsin lähes koko kesän. Aikani jalkaa paranneltuani pystyin kyllä kävelemään ilman kipua, mutta heti jos yritin lenkille niin kipu tuli takaisin.

Lienee siis ymmärrettävää, että vaikka minulla on ollut kova hinku lenkille ja tarve ostaa uudet lenkkarit, niin kynnys oikean parin valitsemiseksi on ollut todella korkea. Kiersin urheilukauppoja ja kokeilin parin toisensa jälkeen, mutta en vain uskaltanut laittaa rahaa kenkiin jotka eivät välttämättä olisikaan hyvät. Intersportissa myyjä teki askel-analyysin jonka mukaan oikea jalkani ei välttämättä vaadi pronaatiotukea, mutta vasen tarvitsee sitä ehdottomasti. Kokeilin myyjän kanssa myös tuota samaa Asicsin mallia jotka minulla on, ja myyjän mukaan vaikuttaisivat olevan ihan sopivat mutta jalat vaan eivät tykkää. Yksi vaihtoehto voisi olla tukipohjalliset, mutta en ole saanut aikaiseksi tutustua siihen puoleen paremmin.

Oloni alkoi olla lievästi sanottuna epätoivoinen, mutta onneksi löysin nämä, jotka lähtivät eilen mukaani kaupasta:

Adidas Supernova Sequence 6W

Adidaksella on myynnissä kenkiä, joissa on 28 päivän tyytyväisyystakuu (ainakin Intersportista ostettaessa). Vaikka halvemmallakin saisi tarjouksesta esimerkiksi kehuttuja New Balancen kenkiä, niin maksan silti mieluummin 129 euroa kengistä jotka voin tarvittaessa palauttaa kuin 89 euroa parista jotka jäisivät käyttämättä. Vielä en ole ehtinyt kokeilla uusia lenkkareitani käytännössä, mutta liikkeessä ne tuntuivat todella ihanilta jaloissa. Tänään jouduin jäämään lasten kanssa kotiin pikku-a:n kuumeisen ja levottoman yön jälkeen eli salitreeni jää väliin, mutta iltapäivällä aion suunnata lenkille heti miehen tultua kotiin töistä.

Ongelmana onkin nyt se, että kuinka aloittaisin lenkkeilyn tarpeeksi varovasti. Viime keväänä minulla oli takana koko talvi sauvakävelylenkkejä, ja aerobinen kunto oli ihan ok. Ensimmäinen lenkki oli jo tosi hyvä, ja jaksoin hölkätä ilman vaikeuksia pitkän aikaa. Ilmeisesti olisi kuitenkin hyvä aloittaa vähän rauhallisemmin jotta jalat pysyvät kunnossa.

Porin kaupungin sivuilta löytyy yksi ohje, jota olen katsonut aiemminkin. Se on sinänsä aika hauska, mutta jotenkin tuntuu että onko siinä liiankin rauhallinen aloitus. Ensimmäisen päivän lenkki olisi se, että kävellään 5 minuuttia, juostaan 2 minuuttia, käännytään, kävellään takaisin 5min sekä juostaan 2 minuuttia. Neljätoista minuuttia tuntuu kovin lyhyeltä minkäänlaiseksi lenkiksi, eli ehkä vaan kävelen alkuun vähän pitempään ja juoksen pari lyhyttä pätkää jotta saan edes puoli tuntia täyteen.

Tänä vuonna yritän siis tosissani saada lenkkeilyn aloitettua siten, että en telo jalkaani vaan saisin oikeasti tehtyä aamulenkkejäkin edes silloin tällöin (tai päivälenkkejä jos en aamulla jaksa nousta). Toivottavasti uudet kenkäni ovat siis sopivat enkä joudu viemään niitä takaisin kauppaan...

Muutos suunnitelmiin

Ensin pari kuvaa perjantain salireissun jälkeen. Edestäpäin katsottuna vyötärö erottuu jo kivasti ainakin omasta mielestäni...

Sivusta kuvattuna, jos seison ryhdikkäästi... 

... mutta jos unohdan vetää vatsaa sisään niin näky on tämä:

Vatsa on siis yhä järkyttävä, minkä vuoksi olen toisaalta jopa vähän iloinen että viikonlopun suunnitelmat muuttuivat. Syy sinänsä ei ole niinkään iloinen, sillä pikku-a sairastui taas. Hänelläkään todettiin vasta viime viikolla korvatulehdus, ja perjantaina annoimme viimeisen annoksen antibioottia. Tyttöön iski kuitenkin kuume jo perjantai-iltana, ja eilen aamulla se pyöri yli 38 asteessa. Annoimme hänelle kuumelääkettä ja kävimme appivanhempieni luona juhlimassa iso-A:n syntymäpäivää, mutta tulimme yöksi takaisin kotiin. Päivän mittaan lääkkeen avulla laskemaan saatu kuume nousi illan lähestyessä, ja tyttö on kovin nuhainen ja yskäinen. Onneksi tänä aamuna ei ollut lainkaan kuumetta, toivottavasti ei ole päivän aikana noussutkaan.

Oli miten oli, niin minun ei siis tarvinnut enää stressata tämän päivän syömisistä, kun emme olleet appivanhempien nurkissa. Eilenkään tilanne ei päässyt kovin pahasti käsistä. Aamupalan söin uuden ohjelmapäivityksen mukaan, kaurapuuroa ja raejuustoa, nam! Lounaaksi söin appivanhempieni luona kotoa mukaan ottamani tonnikalapurkin sekä kasviksia joita heidän jääkaapistaan löytyi. 

Välipalaksi söin proteiinipatukan, ja päivälliseksi seuraavaa: 

Siis lohta (vähän graavia, vähän savulohta), paahtopaistia, hivenen leipäjuustoa sekä paljon kasviksia. Paahtopaistia ja kasviksia jopa santsasin mutta en paljon. Lisäksi join pari lasia punaviiniä pitkästä aikaa. Jälkkäriksi ihanaa kermakakkua  (sorruin syömään sitä vielä toisenkin palan kun oli niin hyvää) sekä pari fanipalaa, ja iltapalaksi rahkaa ilman siihen normaalisti kuuluvia marjoja. 

Tänään minulla siis piti olla kaikki edellytykset pysyä ruodussa. Viime yö oli kuitenkin todella, siis todella levoton, kun pikku-a heräili ihan koko ajan. Aamulla heräsi kuitenkin jo ennen puolta seitsemää, ja kun mies ei tehnyt elettäkään että olisi herännyt tytön huuteluun niin nousin sitten itse. Olo oli äärettömän väsynyt, eikä kärsivällisyys meinannut lainkaan riittää lasten aamukiukutteluun. Siinä vaiheessa kun pääsin vihdoin oman aamupalani pariin ja huomasin, että iso-A oli juuri kaatanut mukistaan viimeiset maidot pöydälle eikä minulla siis ollut kahvimaitoa, repesin täysin ja vain itkin hysteerisesti hetken aikaa. Onneksi jääkaapissa oli avaamaton purkki ruokakermaa joka sai kelvata vaikkei ehkä dieettiin sovikaan. Sain siis aamukahvini, ja olo oli jo parempi vaikkei todellakaan mikään virkeä. 

Väsymyksestä huolimatta menin työpaikalle ylitöihin keräämään vähän tuplapalkkaa. Muutenkin koen, että siellä oli tässä väsymyksen tilassa helpompi olla kun ei tarvinnut viihdyttää lapsia tai kuunnella heidän kiukutteluaan. Ennen töiden aloittamista kävin kuntosalilla polkemassa tunnin crosstrainerilla. Salitreeniä en jaksanut tehdä, mutta crossailu oli kivaa samalla kun katsoin puhelimen kautta ohjelmaa. Väsymys meinasi aiheuttaa töissä kyllä vähän haastetta. Kotona mielessäni pyöri vain se, että työpisteeni laatikossa on iso karkkipussi, jonka sain jostakin tiimikisasta ja joka on ollut koskematta jo pari kuukautta. Hoin mielessäni että "en saa", mutta toisaalta olo oli väsymyksen vuoksi jollain lailla uhmakas ja tunnesyöppö minäni ajatteli että "taatusti syön". Töissä sain kuitenkin hillittyä itseni avaamasta karkkipussia, mutta sorruin kuitenkin näihin:

Työkaveri toi loppuviikosta tarjolle ison säkin pieniä suklaamunia jotka ovat suuri heikkouteni. Tähän asti sain hillittyä itseni, mutta tänään söin niitä jopa vähän enemmän kuin nämä kuvassa näkyvät. Taisin käydä hakemassa karkkikiposta lisää neljä kertaa ja aina neljä suklaamunaa, eli yhteensä kaloreita tuli silti aika paljon. Mutta ehkä silti vähemmän kuin 300 gramman karkkipussista, jossa olisi ollut 1200 kcal ja jonka olisin kuitenkin syönyt kokonaan...

Miksi?

Tänään julkaistiin Ms Fitnessin viimeisten viikkojen ohjelma, ja kalorit tippuivat taas. Viimeiset viikot olisi tarkoitus syödä 1400 kcal päivässä, ja joka toinen viikko saa syödä enemmän (kaurapuuro, riisi/pasta/peruna), joka toinen viikko vähemmän hiilareita. Tarkoituksena on tiristää mahdollisimman paljon rasvaa pois, eikä vapaasyöntipäiviä kuulu ohjelmaan lainkaan.

Mutta.

Olen jo kirjoittanutkin, että juhlimme viikonloppuna iso-A:n syntymäpäivää anoppilassa. Eilen anoppi kysyi että olisimmeko siellä yötä. Joo, voidaan olla, mutta se tuo kyllä haastetta syömiseeni. En nimittäin todellakaan viitsi/jaksa/halua/ilkeä raahata mukana kaikkia syömisiä, sillä se aiheuttaisi vain ihmettelyä jota en viitsi/jaksa/halua alkaa selittelemään. Menen siis käytännössä koko viikonlopun syömällä samaa ruokaa mitä muutkin. Päivällisellä on usein pystynyt soveltamaan dieettiä aika hyvin, mutta aamupala ja lounasaika ovat haastavat sillä siellä on tuolloin tarjolla käytännössä leipää. Lisäksi pääsiäinen on parin viikon päästä, ja tuolloin olemme omien vanhempieni luona reissussa neljä päivää. Tai siis kaksi päivää autossa, kaksi päivää perillä. Sinnekään en omia eväitä raahaa, ja aion taatusti myös syödä äidin tekemiä pääsiäisherkkuja.

Toisaalta nämä muutama ylimääräinen vapaan syönnin päivä ärsyttävät, toisaalta olen niistä iloinen. Ärsytystä ne aiheuttavat siksi, että minun on "pakko" pitää taukoa ruokavaliosta. Iloinen olen siksi, että oikeasti haluankin nauttia herkuista ja syödä pääsiäisenä mämmiä ja pashaa (suklaamunista puhumattakaan). Jotenkin on nyt vaan ollut se fiilis, että ruodussa pitäisi pysyä tämän blogin vuoksi. Jotta voisin sanoa pysyneeni taas ruodussa. Miksi? Olen suhteellisen tyytyväinen omaan vartaloon, kaapissa olevat vaatteet sopivat eivätkä näytä ihan kamalilta päällä, ja oloni on muutenkin paljon rennompi kun minun ei tarvitse stressata omien eväiden viemistä tai sitä mitä muut ajattelevat jos en syö samaa ruokaa vaan omia salaattejani. Minua ahdistaa juuri se selittely että miksi syön jotain muuta, kun todellisuudessa minun tekisi oikeasti mieli syödä samaa ruokaa kuin muutkin.

Miksi minun siis pitäisi tuntea asiasta syyllisyyttä blogini vuoksi, kun täällä käy kukaan harvoin kommentoimassakaan. Teitä kommentoijia on onneksi muutama (tiedätte ketä olette), mutta jos uniikkeja kävijöitä on päivittäin yli sata ja sivun latauksia yli tuhat viikossa, niin missä ovat kaikki kommentit?

Minullahan ei myöskään ole mitään syytä, miksi homman pitäisi olla "valmis" heti tämän valmennuksen lopussa. Jos siis syön samoja ruokia muiden kanssa ensi viikonloppuna ja pääsiäisenä, niin voin toki jatkaa kiristelyruokavaliolla vaikka vielä pari ekstraviikkoa vaikka varsinainen valmennus jo loppuukin. 

Tässä siis (seli-)selitystä sille miksi en aio noudattaa ohjelmaa näinä parina viikonloppuna, mutta sitten saa ojentaa jos lipsumista tapahtuu viikolla...

Tässä vielä pari kuvaa eilisen salitreenin jälkeen. Vatsassahan minulla on löysää vielä tosi paljon, mutta so what? Käsissä ja hartioissa on ihan kivasti muotoa ainakin omasta mielestä, ja PT kehui olkapää-treeniä tehdessämme että tulosta näkyy ihan selvästi. Ja näkyihän sitä vipunostoja tehdessä tosiaan, oli jopa omituisen näköistä kun olkapäät olivat ihan pumpissa...

Mitä Ms. Fitnessin jälkeen?

Ms Fitnessiä oon jäljellä enää kuukausi, ja omaa oloani kuvaa parhaiten kaksi sanaa: ei vielä.
Menneiden viiden kuukauden aikana en kyllä ole saanut paljon aikaiseksi: paino on pudonnut 6-7kg, senttejä vähän joka puolelta, mutta muutos ei ole ollut hurja eikä kovin hyvin huomattavissa. Mietin kuitenkin, että mikä tilanne olisi jos tätä valmennusta ei olisi ollut lainkaan. Paljonko painaisin jos olisin yrittänyt ylläpitää painoani omin nokkineni? Toki tämänkin viiden kuukauden aikana on tullut sortumisia ja koko viime viikko meni syödessä, mutta pääasiassa olen saanut pidettyä ruokavalion aisoissa. Ja salilla käymisestä olen suorastaan nauttinut.

Ms Fitnessin jatko-osa alkaa heinäkuussa ja kestää siitä taas puoli vuotta. Tähän asti olen ajatellut että en todellakaan aio maksaa siihen osallistumisesta. Olen kyllä miettinyt että olisin taatusti mukana jos saisin senkin valmennuksen ilmaiseksi, mutta jotenkin 140e tuntuu liian kalliilta itse maksettavaksi. Nyt olen kuitenkin alkanut miettiä, että pitäisikö sittenkin... Jos liityn mukaan jatko-osaan, minulla olisi taas jokin ohjenuora seuraaviksi 6 kuukaudeksi. Minun ei tarvitsisi pelätä että menettäisin syömisissäni kontrollin, vaan saisin taas kuukausittain vaihtuvat ruokavaliot ja treeniohjelmat. Lisäksi pääsisin FB-ryhmään jossa saisin vertaistukea ja apua ongelmiin.

Minua suoraan sanoen pelottaa jäädä yksin painonhallinnan kanssa. Aiemminhan on käynyt niin, että kun on tullut muutamankin viikon väli nettivalmennuksissa, niin syömiseni ovat karanneet täysin käsistä ja olen saanut itseäni niskasta kiinni vasta uuden valmennuksen alkaessa. Joskushan minun on kuitenkin opeteltava pärjättävä ilman maksullista ohjelmaa. Enhän voi olla loppuelämääni mukana maksullisessa valmennuksessa. Minun pitäisi oppia syömään tavallista ruokaa, samaa ruokaa perheen kanssa, ja välillä herkutellakin ilman sitä pelkoa, että jos annan itselleni siihen luvan niin päädynkin syömään herkkuja joka päivä. Eihän se haittaisi jos söisin muuten normaalisti, mutta sallisin itselleni eskimopuikon illalla (kun miestin syö) kunhan päivän kokonaiskalorimäärä ei nousisi liikaa. Olen kuitenkin huomannut, että sellaisessakaan minulla ei välttämättä pysy roti mukana. Ehkä jos syön vain yhden eskimon, paino pysyy kohdallaan eikä lähde nousemaan. Miehellä on kuitenkin tapana ostaa joskus esimerkiksi karkkipussi ja syödä siitä muutama karkki joka ilta. Itse vaan söisin sen koko h******n karkkipussin kerralla. Jos annan itselleni luvan herkutella vähän, niin jossain vaiheessa tilanne menee taas siihen että herkuttelen aivan liikaa ja vähän joka välissä.

Ohjattu valmennus auttaisi siis minua pysymään kohduudessa edes vähän paremmin. Olisi jokin rytmi mitä noudattaa. Eihän ohjelmaa tietysti tarvitsisi noudattaa orjallisesti, mutta olisiko sitten mitään järkeä maksaa osallistumisesta jos aikoisin kuitenkin nauttia herkkuja. Minulla ei ole eikä tule olemaankaan tavoitteena fittness-vartalo tai edes bikinikunto, haluaisin vain olla normaalipainoinen (ja ehkä hoikemman puoleinen) ja näyttää hyvällä vaatteet päällä. Saa nähdä mitä jäljellä oleva kuukausi tuo tullessaan, minkälainen kiristely viimeisen kuukauden aikana on tiedossa.

Lisää mietittävää tähän asiaan toi eilen lukemani blogikirjoitus Fit You too -blogista (meni muuten lukulistalle jatkoa varten), joka sai minut todella ajattelemaan kestävien elämäntapojen ja oikeiden valintojen oppimisen tärkeyttä. Tässä lainauksena pointit, jotka saivat minulle eniten ajatuksia:

Ei ole aikaa opetella uusia tapoja ja ajatusmalleja, on vain aikaa ottaa se ruokavaliolappu käteen ja mitata lautaselle 100g broilerin fileesuikaleita. - - Se, että tälle ihmiselle lyödään seuravan kuuden kuukauden ruokavalio yhdellä A4:lla käteen, ei ainakaan niitä ongelmia ratkaise – ehkä tällä henkilöllä voi ollakkin kova itsekuri sen puoli vuotta päällä, mutta entäs jos mennään ajassa vaikka kaksi vuotta eteenpäin?
Kyllä mua harmittaisi, jos mun asiakas sanoisi mulle asiakassuhteen päättymisen jälkeen, että ei jäänyt mitään päähän, mä jatkan varmaan sitten vanhoilla kuvioilla! Ihan aivot narikassa vedin ja hyvät tulokset tuli, kiitos niistä!
Jokaiselta laihduttajalta pitäisikin kysyä projektin alussa; Haluatko oppia ajattelemaan itse vai istutko puoli vuotta jääpuikko persiissä? On kuitenkin ihan varma, että nää puolen vuoden dieettiläiset ei enää kahden vuoden päästä mittaile grammavaa’alla ruokiaan ja katso jostain lapusta mitä tänään syötäisiin.

Kyseessähän on pääasiassa kritiikki tv-ohjelmia kohtaan joissa laihdutetaan hurjia määriä lyhyessä ajassa, mutta ajatukset pätevät mielestäni myös nettivalmennuksissa.
Sen tiedän, että terveellisten elämäntapojen opettelu ja salasyöpöttelyn välttely tulee olemaan koko loppuelämäni haaste. Jatkanko opettelua siis vielä puoli vuotta ohjattuna A4-lappu kourassa, vai yritänkö omin neuvoin jo nyt, kas siinä pulma...

Syömishäiriöisen päiväkirja

Rakas päiväkirja, minulla on ongelma. Mietin että uskallanko edes tunnustaa tänne kaikkia viime päivien syömisiäni, sillä ne karkasivat täysin käsistä. Nykyään jo useampi tuttavani (ja jopa perheenjäsen) saattaa käydä täällä lukemassa, eli kynnys kirjoittaa kovin henkilökohtaisia asioita on huomattavasti korkeampi kuin joskus aiemmin, jolloin kukaan tuttu ei tiennyt blogini olemassaolosta. Turha toivoakaan että saisin hillittyä itseäni syömishimon iskiessä jos ajattelen että kaikki lipsumiset täytyy kirjata ylös, on paljon helpompaa vain jättää sortumiset raportoimatta.

Tämä viikko on mennyt käytännössä syödessä. Olin sairaana kotona tiistaista perjantaihin eli neljä päivää, ja käytin koko yksinoloaikani joko nukkumalla tai herkuttelemalla telkkarin ääressä. Neljän päivän aikana tuhosin kolme (3!!) rasiaa Aino-jäätelöä, sipsipussin, suklaata, pari vaniljamunkkia sekä 500g rovellisen mämmiä vaniljakastikkeen kera. Normaalia ruokaa söin vain aamu- ja iltapalalla jotka siis menivät Ms. Fitnessin ruokavalio-ohjeiden mukaan. Käytännössä siis ensin herkuttelin, sitten menin sänkyyn nukkumaan hiilari- ja rasvaähkyäni pois ennen kuin oli aika hakea lapset hoidosta. Joka aamu päätin, että tänään en enää herkuttele, ja joka aamu päädyin kuin vahingossa kauppaan vietyäni lapset hoitoon.

Viikon herkuista se terveellisin eli mämmi, muita en viitsinyt edes kuvata...

Vaa'alla en todellakaan ole käynyt koko viikolla, mutta lasten suusta kuulee totuuden. Iso-A nimittäin ihmetteli eilen että "Miksi sinulla äiti on noin pullea vatsa?" Sitten juoksi pois lallatellen että "äidin masusta syntyy kohta vauva". Eipä taida syntyä, ihan on silkkaa turvotusta.

Jostain syystä en osaa elää kohtuudessa. Joko pysyn dieetissä täysin, tai sitten herkuttelen jokaisessa mahdollisessa välissä. Ja tottakai salaa muulta perheeltä, miten muuten voisin sanoa olevani salasyöppö joka olen aina ollutkin. En tiedä mistä tämä taipumus johtuu, mutta käytökseni on ollut samanlaista niin kauan kuin muistan. Jo lapsena salakuljetin koulun viereisestä kaupasta sipsipusseja kotiin omaan huoneeseeni tai kävin vanhempieni pakastimesta jäätelöä silloin kun olin yksin kotona. Ja jos jäin kiinni, niin hävetti ihan valtavasti mutta se ei silti estänyt minua tekemästä samaa pian uudelleen.

Nykyään minulla ei olisi mitään syytä syödä salaa, mutta jostain syystä en pysty hillitsemään itseäni. Jäätelö, sipsit tai suklaa eivät vaan tunnu maistuvan yhtä hyviltä jos ne joutuu jakamaan jonkun toisen kanssa. Olen varmasti kirjoittanut siitä täällä jo aiemminkin, mutta kyse on selvästi jonkinlaisesta syömishäiriöstä, sillä eihän keneltäkään normaalilta ja terveeltä ihmiseltä voi karata mopo käsistä niin pahasti kuin allekirjoittaneelta tällä viikolla.

Tänään olen pysynyt taas ruokavaliossa, mutta se onkin helppoa kun koko perhe on kotona. Mies vei tosin lapset iltapäivällä ulkoilemaan, ja tuolloin takaraivooni pyrki heti ajatus että "mitäs nyt söisin", mutta onneksi sain hillittyä itseni ja join vain kupillisen kahvia. Hiilarivieroitus sai aikaan päänsäryn, mutta nyt yritän kaikin voimin pysyä ruodussa seuraavan viikon ennen iso-A:n viimeisiä synttärijuhlia. Tämän viikonlopun meno peruuntui, sillä ääneni on yhä kovin painuksissa enkä viitsinyt mennä vauvakutsuille vain istumaan hiljaa (ja syömään herkkuja). Mieluummin lepuutan ääntäni vielä tämän päivän ja huomisen, jos vaikka maanantaina pääsisin taas töihin ja salillekin. Toivottavasti seuraavaan isompaan sortumiseen ja syöpöttelyputkeen menisi piiiiiitkä aika.

Old habits die hard a.k.a Mopo ojassa

Viikonlopun juhlat sujuivat mainiosti. Omaa perhettä oli ihana nähdä ja herkkuja riitti kaikille.

Viikonlopun ostoslista

Salami-rucolapiiras ennen uuniin menoa, nam!

Viimeiset palat salami-rucolapiiraasta sekä kinkkupiiraasta

Muut tarjoilut (P.S. Jos Siskoseni luet tämän, niin tuota Nutella-pullaa on vielä pakastimessa ;) )

Täydellinen synttärikakku pikku prinsessalle, ohje täältä

Sunnuntai-iltana olo oli lievästi sanottuna ähkyinen, mutta silti olisi tehnyt mieli syödä vaan lisää kakkua. Toisaalta odotin kuitenkin paluuta takaisin ruotuun. 

Maanantaina vein kakun jämät työkavereille, ja he tuhosivatkin siitä suurimman osan. Ikävä kyllä yksi pieni pala jäi jäljelle, ja se oli pakko syödä itse kun en raaskinut poiskaan heittää enkä välttämättä tee sitä ihan heti uudestaankaan. Muuten pysyin hyvin ruokavaliossa eikä minun tehnyt edes mieli mitään ylimääräistä.Olo oli kuitenkin yhä niin flunssainen, etten voinut edes kuvitella meneväni salille ja jouduin myös peruuttamaan tiistaille sovitun PT-ohjauksen. 

Kun heräsin eilen aamulla, ei kurkustani lähtenyt pihahdustakaan. Lapset siis hoitoon ja itse lääkäriin, joka kirjoitti loppuviikon sairauslomaa kurkunpään tulehduksen vuoksi. Kotimatkalla kävin kaupassa, jossa vanhat tavat ottivat taas vallan ja mopo karkasi käsistä. Kotona oli kyllä kiva ottaa rennosti telkkarin ääressä syöden sipsejä ja jäätelöä, mutta se ei todellakaan tainnut olla hyväksi tässä painonhallintaprojektissani...

On se kumma, miten saan itseni pidettyä ruokavaliossa silloin kun kaikki sujuu ja olen terveenä töissä. Kuitenkin heti kun sairastun (tai jään jostain muusta syystä yksin kotiin), alkaa ote lipsumaan ja herkut maistumaan. Eihän tätä lipsumista tapahdu nykyään ihan niin usein kuin ennen, mutta ei paino kyllä tätä menoa putoakaan. Lisäksi kun nyt tulee parina seuraavanakin viikonloppuna tilaisuuksia joihin en oikein viitsi raahata omia eväitä, niin ei taida "kiristelydieetistä" tulla yhtään mitään. Toisaalta, onhan tässä aikaa vaikka koko loppuelämä...

On muuten lievästi sanottuna haastavaa toimia lasten kanssa, kun ääntä ei tule yhtään. Lääkäri kielsi kuiskaamisenkin, sillä se rasittaa äänihuulia liikaa. Pakko on silti kuiskata välillä jotain, varsinkin kun menen tänään iso-A:n 4-vuotisneuvolaan! Aamukin alkoi oikein mainiosti, kun A lukitsi itsensä vessaan. Poistimme viime viikonloppuna lukon vessan ulkopuolelta, ja sisäpuolella oleva lukko on todella jäykkä. Tyttö oli kyllä saanut oven lukkoon, muttei saanutkaan väännettyä sitä auki ja meni ihan paniikkiin. Itse huomasin että ko. lukko olikin sellainen, ettei sitä ihan helpolla avatakaan ulkopuolelta, ja ruuvimeisselin kanssa sitä yrittäessäni tippui lukko pois myös vessan sisältä eikä ovi auennut millään. No, lähdepä siinä sitten aamuseitsemän jälkeen juoksemaan naapuriin sillä oma mies ehti lähteä töihin eikä tietenkään autossa huomannut laittamaani tekstiviestiä. Onneksi kiva naapurin setä tuli paikalle ja sai jotenkin väännettyä lukon auki. Mutta jospa tämän päivän pysyisin ruodussa...

Piipahdus normaalipainossa

Vaaka oli tänään enemmän kuin suosiollinen ja näytti lukemaa 69,2kg. Painoindeksi on siis sen mukaan 24,81 eli pitkästä aikaa taas normaalipainon puolella ihan virallisestikin. Osittain lukemaan vaikuttaa ehkä se, etten ole päässyt salille muutamaan päivään eli lihaksissa ei ole nestettä treenin jäljiltä. Olen myös pysynyt syömisten suhteen ruodussa, vaikka eilen sorruin kyllä Magnum-puikkoon kauppareissulla kun olin äärimmäisen kettuuntunut synttärisuunnitelmien muuttumisesta viime tingassa. Siskoni tuli meille jo torstaina, ja veljeni saapui tänään avovaimonsa kanssa. Huomenna juhlimme iso-A:n synttäreitä, ja saamme vieraaksi myös vanhempani sekä siskoni perheineen. Muita vieraita ei nyt tulekaan, sillä miehen sisaruksilla on osalla kihomatokammoa, osalla vatsatautia (kai ihan oikeasti eikä tekosyynä...), joten anoppini lupasi järjestää heillä toiset juhlat parin viikon päästä. No, toisaalta huomiset juhlat ovat oikeastaan jopa rennommat kun ei ole ihan niin paljon porukkaa, eikä minun kuitenkaan tarvitse leipoa ja siivota parin viikon päästä taas uudestaan.

Tänään söin iltapäivällä vapaammin, kun leivoin iso-A:n synttäreitä varten ja pitihän sitä maistella pullataikinaa ja kaapia kakun aineksia kulhon pohjalta. Lisäksi söin päivälliseksi nakkeja ja ranskanperunoita eli samaa mitä muutkin. Huomenna aion noudattaa ruokavaliotani aamupäivän, mutta sitten päästän vapaalle. Toisaalta en tiedä kuinka paljon uskallan herkutella, sillä vatsani meni tänään vähän sekaisin ylimääräisistä syömisistä. Huomenna olisi tarjolla kakkua, Nutella-pullaa, karjalanpiirakoita ja munavoita, salamipiirakkaa, kinkkupiirakkaa, suolatikkuja, popcorneja, keksejä ja viinirypäleitä. 

Paino saattaa siis olla huomisen jälkeen taas isompi kuin tänään, mutta eiköhän se siitä taas laske...

Ärsyttää ja syöpötyttää

Muutaman päivän jos vielä jaksaisin, niin sitten saisi herkutella iso-A:n synttäreiden kunniaksi. On vaan vähäsen haastavaa juuri nyt. Lapsilla on ollut kaikenlaista kivaa tautia tässä viikon sisällä. Perjantai-iltana iski iso-A:han kuume ja lauantai oltiin kotona. Sunnuntai-aamuna olivat pikku-a:n silmät punaiset, eli suunta siis lääkäriin hakemaan silmätippoja tulehdukseen. Maanantaina lapset olivat hoidossa, mutta maanantai-iltana iso-A alkoi itkeskelemään vähän ennen kuin oltiin menossa miehen kanssa nukkumaan. Valitteli kuinka peppuun kutittaa, eikä saanut pidettyä näppejään sieltä pois. Kurkkasin sitten housuihin, ja siellähän luikerteli kihomatoja. Eikä muuten ollut ensimmäinen kerta kun niitä tuli meille päiväkodista! Yön tyttö oli meidän vieressä, ja oli kovin levotonta meininkiä. Aamulla lääkäriin hakemaan resepti niihin vähän tehokkaampiin lääkkeisiin. Pyrvin kyllä taisi viimeksi tehota, mutta päiväkodissa näyttää vaan kihomatoja riittävän...

Lapset ovat siis saaneet syödä viime päivinä yllin kyllin karkkia, sillä ovat saaneet sitä palkinnoksi niin matolääkkeen kuin silmätippojenkin annon yhteydessä. Pikku-a:lle jo sana lääke on kauhun paikka, ja sekä silmätippojen laittamisessa että matolääkkeen syöttämisessä tarvitaan kaksi aikuista. Iso-A:lla alkoivat myös silmät punoittaa eilen, eli aloitettiin silmätippojen antaminen hänellekin. Tänäänkään eivät lapset menneet hoitoon, sillä olivat koko eilisen päivän niin yskäisiä, räkäisiä ja kiukkuisella tuulella että parempi jäädä kotiin. Harmi minulle, sillä olin saanut tälle päivälle lomaa "synttärisiivousta" varten. Ja koska kihomadot, niin nyt täytyykin siivota todella huolellisesti ennen kuin meille tulee sunnuntaina talo täyteen porukkaa niihin synttärijuhliin. Pyykkikone on laulanut koko päivän, ja pitäisi vielä imuroida, pestä lattiat ja pyyhkiä kaikki ovenkahvat, muovilelut (siis ne joita ei pistetty jo eilen jemmaan vaatehuoneeseen muutamaksi päiväksi) yms. Sauna on lämpeämässä jotta voin viedä sinne sängyistä patjat, peitot, tyynyt, pehmolelut sekä olohuoneen sohvatyynyt muutamaksi tunniksi. Sama urakka tuli tehtyä viimeksi syksyllä, ja ärsyttää että tartunta tuli taas. Ja kun koko homma pitää tehdä jatkuvasti tukkanuottasilla olevien lapsosten ollessa kotona niin eipä paljon naurata.

Minun on väsymyksestä ja ketutuksesta johtuen tehnyt koko päivän mieli jotain hyvää. Mielessä pyörii suklaa ja karkit, mutta olen selvinnyt muutamilla kuivahedelmällä, viinirypäleellä ja kahvilla normaalien syömisten lisäksi. Siivous edistyy tuskallisen hitaasti, mutta oli silti pakko hengähtää hetki koneen ääressä ja purkaa tätä ärtymystä jonnekin.

Lisää kaalia

Kiitos Aikun kommentin edelliseen postaukseeni, tämänpäiväinen illalliseni oli ihan älyttömän herkullinen. Kaali raasteeksi tehosekoittimen raastinterällä ja joukkoon hieman balsamico-etikkaa sekä soijakastiketta, nam! Testasin myös monen kehumaa mango-currya broilerin päällä. Menihän se, mutta ei kyllä ollut niin hyvää kuin kuvittelin. Kaalia on joka tapauksessa jäljellä vielä iso rasiallinen, huomista odotellessa...

Kaalia

Kun yritin keksiä mitä ruokaa voisin syödä nyt, kun hiilarit ovat toistaiseksi poissa ruokavaliosta, muistin kaalin. Ensimmäisen superdieetin aikaan käytin sitä aika paljonkin, mutta sitten se unohtui täysin. En itse asiassa pidä kypsennetystä kaalista yhtään, ja esimerkiksi kaalilaatikko on yksi inhokkiruoistani, mutta raaka kaali on niiiii-in hyvää.

Eilen tein kuitenkin päivälliseksi uunissa paahdettua ruusukaalia (seassa vähäsen öljyä, balsamico-etikkaa ja suolaa) karjalanpaistin seuraksi.

Tänään söin karjalanpaistilihojen kanssa sitten 300g raakaa kaalia. Oli tosi hyvää pitkästä aikaa, mutta leuat meinasivat väsyä kaikesta jauhamisesta...

Iso-A on myös ihastunut raakaan kaaliin, mutta pikku-a ei (taaskaan) välitä. Kaalia on kaapissa vielä iso kerä, eli eipä tarvitse muutamaan päivään keksiä mitä päivällislihojen kanssa söisin...

Neljän kuukauden kuvia ja tunnelmia

Ms. Fitnessiä on nyt takana neljä kuukautta.
Eilen kävin vaa'alla ja tein mittaukset. Paino oli 70,4kg eli 200g vähemmän kuin kuukausi sitten (toisaalta tänään vaaka näytti jo 70,0kg), mitat olivat täsmälleen samat kuin viime kuussa. Ei siis mikään kovin erikoinen kuukausitulos, mutta eipä ole ainakaan paino noussut - vaikka en kyllä ole pahemmin herkutellutkaan eli ei olisi pitänytkään.

Pari päivää sitten iso-A otti minusta ja pikku-a:sta muutamia valokuvia.

 Sitten pari kuvaa itselaukaisijalla otettuna:

Otin myös alusvaatekuvia, ja pakko sanoa että edestäpäin kuvattuna näky on aika kamala. Ja otin siis kuvia useammankin, mutta kaikissa vatsa ja reidet ovat ihan hirveät!

 Takaapäin näky ei ole ihan niin kamala, ja pepussa on ihan kivasti muotoa (ainakin omasta mielestäni).

Sivuprofiilikaan ei ole niin hirveä, mutta tuosta vatsan löysästä ihosta en pääse varmaan koskaan eroon...

Nämä pari päivää jotka olen ollut uudella ruokavaliolla, ovat menneet ihan hyvin. Kovin kova nälkä ei ole ollut, mutta jotenkin huomaa että kroppa ei ole tottunut olemaan näin vähillä hiilareilla. Pakko myöntää että olen vähän lipsunut, sillä olen syönyt muutamia suolaisia naksuja (joista kerroin jo aiemmassa postauksessa), viinirypäleitä ja haukkauksen banaanista. Isompia lipsumisia ei siis ole ollut, mutta lapsille syömistä antaessani on jotain pientä livahtanut suuhuni kuin huomaamatta, ja mielitekoja on ollut lipsumisia enemmänkin.
Ajattelen kuitenkin niin, että koska omat tavoitteeni ei ole mikään fitness-kunto, niin pienet sallimiset eivät haittaa kunhan kokonaisuus pysyy hallussa.

Huomasin, että minulle tulee haasteita siinä, miten sovitan syömiset muun perheen kanssa. Olen nimittäin viime aikoina tottunut tekemään päivälliseksi sellaista ruokaa, jota koko perhe voi syödä. Olen tehnyt keittoa, makaronilaatikkoa yms. joissa olen vain mitannut aineet sen mukaan että makrot sopivat omaan ohjelmaani. Lisäksi minun on ollut sallittua syödä myös kastikkeita mikä on helpottanut perheelle kokkaamista. Nyt saan kuitenkin syödä vain lihaa ja kasviksia sekä vain öljyä salaatin kanssa. Onneksi saan kuitenkin syödä myös lohta tai punaista lihaa, eli uuden ruokavalion mukaisia aterioita ovat esimerkiksi lohi ja kasvikset (lapsille ja miehelle myös perunoita), karjalanpaisti (minulle kasvisten, muulle perheelle perunoiden kera) tai broileri-kasviswokki.

Aamupalani eli uusto-kinkkumunakas, tomaattia ja paprikaa

Lohimedaljonkia, porkkanaa ja parsakaalia.

Tajusin muuten juuri, että ruokavalioni on tällä hetkellä aika lähellä Fitfarmin superdieetin ruokavaliota, kaloreita on ehkä vähän enemmän, mutta hiilareita yhtä vähän. Ms. Fitnessiä on nyt jäljellä seitsemän viikkoa, eli vielä on aikaa saada tulostakin aikaan vaikka toisaalta olen aika tyytyväinen nykyiseenkin peilikuvaani. Miten niin en osaa päättää mitä haluan...?

Se tunne...

... kun huomaa salitreenin jälkeen, että laukussa on kyllä kahdet puhtaat alushousut mutta ei yksiäkään sukkia. Märät ja hikiset sukat on niiiiin ihana vetää takaisin jalkaan...

Varaslähtö

Taisin jo aiemmin kirjoittaa, että minun tulisi ohjelmani mukaan noudattaa vanhaa, hiilaripitoista 1700kcal ruokavaliota vielä ensi viikon loppuun ja siirtyä sitten vähähiilariseen 1600kcal ruokavalioon. Koska kuitenkin haluan pitää viikon päästä vapaasyöntipäivän iso-A:n synttäreillä, niin päätin kompensoida sitä aloittamalla tiukemman ohjelman jo nyt.

Kysyin BodyCampin Akselilta, että onko tämä ruokavaliomuutos järkevä. Hän vastasi, että voin pitää vapaasyöntipäivän joka tapauksessa, mutta että saan myös siirtyä tiukempaan ruokavalioon jos koen jaksavani sillä. Ja koska vhh-ruokavalio on jo vanha tuttu, niin enköhän minä jaksa.

Aamupalana minulla on jotakin, mitä en ole aiemmin aamulla syönyt eli juusto-kinkkumunakasta. Koska minulla on harvemmin aikaa alkaa vääntämään munakasta aamulla, niin tein eilen illalla uunimunakkaan kaksinkertaisena annoksena. Minulla on siis aamupala valmiina jo huomiseksikin. 

Tässä siis tämän aamuinen annokseni, jolla on kokoa ihan kiitettävästi. 

Lounaaksi söin normaalin salaatin, tosin ilman ruisleipää. Välipalaksi normaali proteiinijuoma, ja päivälliseksi tonnikalapihvejä, raejuustoa ja kasviksia. 

Tonnikalapihvit olivat muuten uusi kokeilu, jonka löysin Go Eve Go -blogin kautta. Tonnikalaa, sipulia, kananmunanvalkuaista ja mausteita, nam! Jopa iso-A tykkäsi näistä, pikku-a ei sen sijaan suostunut edes maistamaan. 

Iltapalaan tuli myös muutosta. Tähän saakka olen syönyt rahkan kanssa marjoja, sokeroimatonta mehukeittoa ja soijalesitiinirakeita. Nyt marjat jäivät pois, ja mehukeiton lisäksi mukana on vehnäleseitä ja pellavansiemenrouhetta. 

Lopputulos ei ole niin kermainen ja jäätelömäinen kuin marjojen kanssa, mutta silti tosi hyvän makuinen. 

Näin lopuksi on pakko tunnustaa, että ihan täysin en dieettiä tänään noudattanut. Lasten päiväkotikaverit olivat tänään juhlimassa iso-A:n huomista syntymäpäivää, ja kaikista tarjoiluista eksyi suuhuni pari vaahtokarkkia sekä aika monta näitä: 

Onneksi lasten äiti on parhaillaan Fitfarmin superdieetillä, eli minunkin oli helpompi vastustaa herkkujen houkutusta kun hänkään ei syönyt mitään. 

Sain muuten otettua itsestäni muutaman kuvan (enemmän ja vähemmän vaatetettuna), mutta ne ovat vielä kamerassani. Yritän saada viimeistään nyt viikonloppuna aikaan jonkinlaisen Ms. Fitness 4kk -postauksen...

Jip jip jee!

Minulla oli tänään PT-ohjaus BodyCampin Janinan kanssa. Viimeksi olemme nähneet noin pari kuukautta sitten, ja hän sanoi heti että olen selvästi laihtunut. Kommentti piristi päivää todella paljon, ja antoi virtaa myös hikitreeneihin. Treenasimme ensin puoli tuntia etureisiä ja pakaroita niin että syke hipoi koko ajan 160 paikkeilla, toisen puolituntisen Janina ohjasi putkirullausta jota olen kyllä salilla kokeillut mutten ole yhtään tajunnut kuinka sitä pitäisi tehdä.
Treeni oli hyvä, ja takamusta onkin poltellut mukavasti koko loppupäivän. Putkirullailustakin sain jotain tuntumaa, pitänee ostaa rulla myös kotiin jotta saisin venytettyä sillä kroppaani illalla telkkaria tuijottaessani. Salillahan minulla ei ole paljon aikaa jäädä rullailemaan treenin jälkeen, kun on kiire hakemaan lapsia hoidosta.
Ihan kiva kuitenkin, että edes joku huomaa hoikistumiseni ja varsinkin huomauttaa siitä, itse kun en muutosta näe kuten olen parissa viime postauksessa valitellutkin. Tästä saa roppakaupalla motivaatiota pysyä ruokavaliossa taas hetkisen. Olen muuten onnistunut tässä parin päivän sisään kieltäytymään sekä työkaverin tuomista karkeista (Omareita eli parhaita karkkeja mitä tiedän!) että taukohuoneeseen ilmestyneistä suklaistakin, hyvä minä!

Hoikkapäivä vs. läskipäivä

On päiviä, jolloin olo on läskiäkin läskimpi. Peilistä katsoo turvonnut naama ja kroppa on kuin virtahevolla. Mikään ei huvittaisi eikä millään jaksaisi mitään.
Sitten, jo seuraavana päivänä, peilistä katsookin ihan eri näköinen tyyppi. Normaalipainoinen, ehkä jopa hoikka (laihaksi en sentään vielä sanoisi). Energiaa riittää vaikka pienelle kylälle ja askel on kevyt.

Tänään oli jälkimmäinen noista kahdesta. Homma alkoi aamulla, kun pikku-a päätti herättää jo puoli kuuden jälkeen. Pissalla käytyään hän meni takaisin sänkyyn, kuten myös allekirjoittanut. En kuitenkaan saanut heti unta, ja tajusin olevani aivan virkeä. Mitä siis tekisi klo 5.45 kun herätyskellon olisi tarkoitus soida klo 6.30? No, nousin ylös, pakkasin salikassiin ylimääräiset treenivaatteet ja lähdin työpaikan salille tekemään pitkästä aikaa aamuaerobisen (miehen huolehtiessa lapset päiväkotiin ennen omaa iltavuoroaan). Ehdin hyvin polkea kuntopyörällä 40min ja tehdä kyykkyhaasteen mukaiset 105 kyykkyä, käydä suihkussa ja syödä aamupalan ennen kuin työvuoro alkoi kahdeksalta. Siinä vaiheessa ei vielä väsyttänyt lainkaan, mutta kyllä se väsymyskin totta puhuen iski päivän aikana.

Lounaalla broilerisalaattia tavallisen tonnikalasalaatin sijaan, pitääkin tehdä tätä useammin!

Työpäivän jälkeen oli sitten aika mennä uudestaan salille tekemään päivän selkä-olkapäätreeni.
Olo oli omasta mielestä kovin hoikka, vaikka sitä ei näistä kuvista sitten niin huomaakaan. Ainakin vatsa pömpöttää ärsyttävästi tuon topin läpi...

Jotenkin minulla on kuitenkin taas uutta luottamusta siihen, että saan homman pidettyä kasassa enkä päästä herkuttelua valtaamaan elämääni. Kropassa olisi paljon tekemistä, mutta toisaalta olen iloinen ollessani edes näin hoikka. Ja tänään oli jopa salin ulkopuolella, normaaleissa työvaatteissa, sellainen olo että en ehkä olekaan ihan kamalan läski...

Minulla ei siis oikeasti ole usein mitään käsitystä siitä mitä muut ajattelevat vartalostani, enkä oikein viitsi mennä keneltäkään kyselemään. Vaikuttaisin luultavasti todella omituiselta, itserakkaalta ja kehuja kärttävältä, jos niin tekisin, vaikka todellisuudessa haluaisin vain tietää että näytänkö normaalipainoiselta vai vielä ylipainoiselta. En todellakaan luota siihen, mitä peilikuva sanoo, sillä jonain päivänä se väittää minun olevan todella hoikka ja toisena taas ylipainoinen ja pullea. Salilla peilistä katsoo tyyppi, jolla on yläkropassa jo tosi kivasti lihasta, mutta valokuvissa ne lihakset katoavat ihan täysin saaden minut epäilemään sitä mitä peilissä olen nähnyt. Kehonkuvani on siis aivan hukassa, ja taitaisin olla jonkinlaisen mentaalivalmennuksen tarpeessa...

Viikonloppuna

Viikonloppu meni taas nopeasti. Lauantai oli omalla kohdalla oikea ärrinmurrin-päivä. Koko päivän väsytti, ja kaikki mahdollinen ärsytti siitä huolimatta että sain nukkua aamulla miehen herättyä lasten kanssa. Sorruinkin päivällä syömään synttärilahjaksi saamani suklaat, viinirypäleitä ja pari riisikakkua. Tiedän kyllä että syynä oli taas kuukausittaisen hormonihirviön hyökkäys, mutta sitä vastaan ei ollut yhtään helpompi taistella vaikka syyn tiesinkin.

Päivälliseksi teimme eilen kalkkunaa uunissa, keitettyjä kasviksia sekä uunilohkoperunoita (ilman öljyä). Perunat olivat tosi hyviä, keitin lohkoja ensin muutaman minuutin vedessä ennen kuin laitoin ne uuniin. 

Lisäksi tein kahdeksan annosta pataa, johon tuli naudan 10% jauhelihaa, kaalia, tomaattimurskaa, sipulia, valkosipulia, paprikaa, säilykeherkkusieniä, kesäkurpitsaa ja tietysti mausteita. Annoin padan hautua 2,5 tuntia (ja lisäsin kesäkurpitsat vasta loppuvaiheessa), yhtään en tiedä millaista tuli, sillä koko satsi meni pakastimeen odottamaan niitä päiviä jolloin en ehdi kokkaamaan. 

Tänään fiilis oli aivan erilainen kuin eilen (johtunee siitä että menkat alkoivat). Oli minun vuoroni herätä lasten kanssa, mutta oloni ei ollut edes väsynyt vaikka herätys oli taas jo kuudelta. En edes tarvinnut aamukahvia, ja jaksoin jopa lähteä lasten kanssa ulos heti yhdeksän jälkeen. 

Parin tunnin ulkoilun jälkeen poljin tunnin crosstrainerilla miehen huolehtiessa lasten lounaasta ja pikku-a:n nukuttamisesta päiväunille. Tein myös 100 kyykkyä tässä kuussa aloittamani kyykkyhaasteen mukaan. 

Päivälliseksi tein jauhelihakeittoa. Punnitsin ruokavalion mukaisen määrän perunoita (kahdeksaan annokseen), paistoin 800g jauhelihaa ja ison kasan keittojuureksia. Valmiin keiton jaoin annoksiksi, ja sitten syömään. Kuvassa viisi jäljelle jäänyttä annosta, tästä syödään vielä pari päivää. 

Loppupäiväkin meni mukavissa merkeissä. Siivosin vaatehuoneen ja kaivoin esiin lasten keväthaalarit, lapset leikkivät yhdessä välillä rauhallisesti, välillä riehuen, mutta pääasiassa kuitenkin ilman suurempia tappeluita. Sain jopa maata hetken sohvalla ja lukea kirjaa, mikä on harvinaista luksusta. Olen muuten huomannut että lapsista on aina vain enemmän seuraa toisilleen, ja heidän leikkejään on hauska seurata. Nykyään saan myös yhä useammin keskittyä ihan rauhassa esimerkiksi kotitöihin (lue: surffata netissä) lasten viihdyttäessä toinen toisiaan. 

Perjantaina muuten tuli uusi ohjelmapäivitys. Ruokavalion pitäisi pysyä nykyisessä 1700kcal:ssa seuraavat kaksi viikkoa, jonka jälkeen kalorimäärä tippuu 1600kcal:iin mutta hiilarit jäävät pois. Hyvästi siis aamupuuro, ruisleipä, banaanit, marjat sekä pasta/riisi/perunat. Proteiinia tulee sen sijaan lisää. Saa nähdä, alkaako rasva palaa yhtään nopeammin. 

Päivityksessä jäi pois parin viikon välein ollut vapaasyöntipäivä, mutta aion silti pitää sellaisen kun juhlimme kahden viikon päästä iso-A:n synttäreitä. Mietinkin, että kannattaisiko minun vastineeksi siirtyä tuohon vähähiilariseen ruokavalioon jo nyt eikä vasta kahden viikon päästä...