Olen erittäin tyytyväinen siihen, että päätinkin osallistua tähän SD:hen Liten sijaan. Pääsen näin kunnolla dieetissä alkuun ennen töihin menoa ja liikuntaankin taas käsiksi. Tällä viikolla olen tehnyt sekä aamuaerobisen (sauvakävelyä) että kotitreenin jo kaksi kertaa eli maanantaina ja tänään. Viikottainen tavoitehan on neljä kumpaakin, eli olen jo puolivälissä. Valittelin eilen kuinka en ehdi sinne sauvakävelylle kun meidän pitää käydä lasten kanssa tutustumassa päiväkotiin joka aamupäivä, mutta sitten ennen nukkumaan menoa tajusin että kysehän on vain siitä mihin aikaan herään.
Tänään minulla olikin herätyskello ajastettuna klo 6.30, mutta heräsin jo 6.20 ja puoli seitsemältä olin ovesta ulkona. Tein reippaan 50 minuutin lenkin ja sitten kolasin pihaa 20 minuuttia. Tulee muuten paljon parempi alku päivälle, kun sen saa alkaa raittiissa ilmassa hyvää musiikkia kuunnellen sen sijaan että jompikumpi lapsista herättää ja sitten saa kuunnella seuraavat hetket kitinää. Iso-A on nimittäin todella huono aamuihminen. Häntä täytyy kohdella todellakin silkkihansikkain, sillä koskaan ei tiedä mikä saa hänet räjähtämään...
Minun on muuten hyvä totutella aikaisiin aamuheräämisiin jo senkin vuoksi, että ensi viikolla olisi tosiaan tarkoitus herätä jo ennen kuutta jotta ehdin käydä lenkillä ennen töihin menoa. Töiden alku sinänsä ei paljoakaan jännitä, mutta pikku-a:n hoidon aloitus kyllä. Iso-A pärjää taatusti, en häntä paljon edes nähnyt kun olimme päiväkodin pihalla leikkimässä. Pikku-a sen sijaan viihtyi koko eilisen vierailumme ajan tiiviisti sylissäni, samoin tänään siellä pihalla ellei sitten keinunut vauvakeinussa. Ei puhettakaan, että neiti olisi lähtenyt itse tutkimaan paikkoja... Onneksi tällä viikolla on vielä pari päivää aikaa käydä tutustumassa paikkaan. Ja jospa hoitoon jääminen olisi ensi viikolla helpompaa kun mies vie tytöt hoitoon minun ollessani jo töissä...
huikeeta!!! siis mulla ei oo tippunut mihinkään paino..100g enemmän oli tänä aamuna..meinaa iskee jo epätoivo..mitä hittoa olen tehnyt väärin???
VastaaPoistaEt välttämättä mitään. Ihmiset vaan on erilaisia, ja sullakin voi kestää hetken ennen kuin aineenvaihdunta käynnistyy kunnolla ja paino lähtee putoamaan. Tsemppiä ja yritä pysyä dieetissä!
Poista