tiistai 29. tammikuuta 2013

Mittauksia, tankkausta ja Turku Workout

Pari päivää on mennyt ilman että olen ehtinyt paljonkaan koneella oleskelemaan, vaikka kirjoitettavaa olisi vaikka kuinka. Aloitetaanpa vaikka Turku Workoutin tunnelmista.

Ihan ensiksi voin sanoa, että ryhmäliikunta ei ole minun juttuni. Turku Workoutissa osallistuin päivän aikana BodyBalanceen, SH'Bamiin ja Bodyjamiin, eikä mikään niistä vienyt sydäntäni. Ehkä on väärin vetää johtopäätöksiä vain yhden kerran perusteella, ja ehkä tunneista saisi enemmän irti jos niillä kävisi useammin ja oppisi askelkuviot ja liikkeet paremmin. Tällä kertaa tuntui vain siltä, että olin koko ajan aivan hukassa siinä mitä olisi pitänyt tehdä. Muiden liikkeet näyttivät myös menevän paljon omiani paremmin, vaikka en taatusti ollut ainut vasta-alkaja noilla tunneilla. Onneksi tuli edes hiki.

Bodypump on muuten ainut ryhmäliikunta, josta olen (lähes) aina nauttinut, mutta siinä ei tarvitsekaan osata mitään monimutkaisia askelkuvioita. Tällä kertaa en kuitenkaan osallistunut siihen, sillä halusin kokeilla nimenomaan uusia lajeja. Lauantai oli joka tapauksessa oikein mukava päivä, vaikka olinkin ehkä hieman pettynyt Turku Workoutin näytteilleasettajien vähäisyyteen ja siihen, ettei siellä ollutkaan myynnissä mitään tuotteita. BodyBalancen ja SH'Bamin jälkeen minulla oli lähes kaksi tuntia aikaa tuhlattavana, ja koska messujen anti oli muuten aika heikko niin päädyin istuskelemaan, syömään välipalan ja lukemaan kirjaa kaikessa rauhassa. Mietin jopa sitäkin, että jaksanko edes jäädä bodyjamia odottamaankaan vai lähdenkö kotiin, mutta päädyin siihen että kotona saisin tuskin vain istua ja lueskella...

Sunnuntaina oli sitten vuorossa tankkauspäivä. Aamupäivän menin Fitfarmin ohjeiden mukaan, samoin illalla keskityin vain hiilareihin. Tuli siis syötyä kaurapuuroa, vaaleaa leipää, tuoremehua ja hedelmiä. Päivällinen menikin sitten vapaan syömisen merkeissä, kun osallistuimme anopin kustantamina hyväntekeväisyys'lounaalle'. Ruokalistalla oli muun muassa mozzarellasalaattia, katkarapusalaattia, bruscettaa, lammasvartaita, uunilohta, parmankinkkuun käärittyä broileria, pannacottaa, suklaakakkua ja juustokakkua. Ja muutama muukin herkullinen ruokalaji. Rasvaa tuli siis syötyä enemmän kuin tankkauspäivänä olisi hyväksi, mutta en kuitenkaan syönyt itseäni ähkyyn saakka. Eilen aamulla vaaka "palkitsi" tankkaamisesta näyttämällä lukemaa 74,8kg, mutta onneksi se on jo laskenut siitä puolitoista kiloa.

Sunnuntai-aamun "virallisessa" punnituksessa painoni oli 72,3kg, eli viikkoa edeltävään lukemaan oli tullut jopa plussaa. Uskon kuitenkin syynä olevan vielä sunnuntainakin lihaksissa tuntuneen perjantain salitreenin sekä Turku Workoutin jumppien. Tankkaus auttaa varmasti ainakin osaltaan saamaan painoa tämän viikon aikana taas alaspäin, sillä se sai kyllä aineenvaihduntaan lisää tehoa. Eilen oli nimittäin koko ajan nälkä, ja sama meno tuntuu jatkuvan. Eilen ostin muuten vihdoin ja viimein myös burnereita, saa nähdä tuleeko niistä tehoa tähän projektiin.

Superdieetin puolivälin kunniaksi tein myös vähän mittauksia. Mitat olivat seuraavat:
vyötärö (napa) 90,5cm, lantio (levein) 102,5cm,  reidet 55+54,5cm, rinnanalus 86cm, alli 28cm
Edellisessä mittauksessa 7.1.2013  puolestaan vyötärö (napa) 93,5cm, lantio (levein kohta) 106cm, reisi 56+55cm, rinnanalus 89,5cm, alli 28,5cm. Jotain on siis tapahtunut, mihin olen ihan tyytyväinen. En kuitenkaan ole vielä saavuttanut Liten loppumittoja, mutta toivon pääseväni niihin SD:n loppuun mennessä jotta voisin SD extrassa päästä edes vähän lähemmäs tavoitepainoani...

2 kommenttia:

  1. Hei, eikös tankkauspäivä ole vasta tällä viikolla?
    T: toinen superdieettiläinen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Virallisesti onkin, mutta pidin sen viikon etuajassa kun tuli kutsu sinne hyväntekeväisyyslounaalle. Olisi ollut ikävä jättää se väliin kun anoppi kutsui, eikä sinne omiakaan eväitä olisi viitsinyt viedä.

      Poista