Lasten päiväkotiura ehti jatkumaan ruhtinaalliset kaksi päivää, ennen kuin iso-A sairastui. Pöpö taisi kyllä tarttua jo viime viikolla kun olimme tutustumassa, sillä tyttö on yskinyt koko viikon. Tänä aamuna hän kuitenkin heräsi kuumeisena. Onneksi minun ei tarvinnut jättää perehdytystäni kesken, vaan mies jäi lasten kanssa kotiin. Minun piti kyllä aamulla kertoa mistä löytyy päiväkodin ja neuvolan numerot (jotta voi pyytää todistusta lapsen sairaudesta työnantajalle ja ilmoittaa päivähoitoon että tyttöjä on turha odottaa hoitoon ainakaan pariin päivään), mitä kannattaa antaa lapsille lounaaksi yms.
Itse olen taas istunut perehdytyksessä koko aamupäivän nälkä vatsassa kurnien. Aamulla kävin tekemässä aamuaerobisen lumitöiden muodossa, ja olin kyllä ajatellut että ehdin syödä aamupalasmoothieni ennen töihin lähtöä mutta enpä ehtinytkään. Söin smoothien siis töissä noin klo 8, mutta jo yhdeksästä lähtien kärsin armotonta nälkää. Vettä hörppimällä sain kuitenkin pidettyä olon jotakuinkin siedettävänä, ja puoli kahdeltatoista pääsin vihdoin lounastauolle. Nyt olo on mukavan kylläinen, mutta veikkaan että tunnin päästä on taas nälkä!
Vaaka on ollut taas todella armollinen, sillä tänään se näytti 71,6kg mikä on 200g vähemmän kuin Liten lopussa marraskuussa. Puolessatoista viikossa olen siis pudottanut jo viisi kiloa! Paino ei edes viime kesän SD:ssä tippunut tätä vauhtia, vaikka tuolloin ruokavaliossa oli hiilareita huomattavasti vähemmän ja liikakiloja paljon enemmän. Fitfarmin metodi siis todellakin toimii omalla kohdallani enkä taaskaan voisi olla tyytyväisempi. Olen yhä varma siitä, että jossain vaiheessa painonpudotus hidastuu ja kilot karisevat maltillisemmin, mutta siihen saakka täytyy vain olla tyytyväinen dieetin helppoudesta vaikka nälkä tosiaan kurniikin lähes koko ajan tällä viikolla. Kaiken lisäksi en ole ottanut edes rasvanpolttajia käyttöön vaikka niitä tähän toisen viikon alkuun suositeltiinkin. Mietitään niitä sitten myöhemmin...
Mutta nyt takaisin töiden pariin :)
Sinulle on tunnustus blogissani :)
VastaaPoistapienempim.blogspot.fi
Oi kiitoksia, yritän vastailla siihen jossain vaiheessa :)
PoistaVau, voi hitsi, pitäskö sitä kans sit ens kuussa alottaa Superdieetti kun se vissiin alkaa uudestaan...
VastaaPoistaMahtavia tuloksia sulla! Tsemppiä jatkoon!
liricotiu.blogspot.fi
Kannattaa ehdottomasti ainakin kokeilla! Kaikkihan eivät tästäkään dieetistä tykkää (liikaa rajoituksia, ei haluta syödä rahkaa/raejuustoa/valkuaisia ym.) mutta minä olen kyllä näihin valmennuksiin ihan rakastunut ♥
Poista