"Jee!" ja "Blääh!"

Nuo ovat olleet mielialani viimeisen vuorokauden tai parin aikana. Eilinen alkoi mitä mukavimmissa merkeissä, kun vaaka näytti tasan 78 kiloa. Kannatti siis kieltäytyä kaikista herkuista vanhempieni luona, vaikka se tiukkaa tekikin.

Eilen aamupäivällä kävin lasten kanssa perhekerhossa, ja iltapäivällä ruokakaupassa ostamassa tyhjän jääkaapin taas täyteen ruokaa. Kun mies tuli kotiin, hän jäi lastenvahdiksi minun lähtiessäni kuntosalille elämäni ensimmäiseen personal training -ohjaukseen! Ohjaajani oli Fitfarmin Ville, ja tein hänen kanssaan Liten 1-treenin. Treeni keskittyi selkään, olkapäihin, ojentajiin, hauiksiin ja vatsaan, ja pakko myöntää että sain kyllä kaikki nuo lihakset todella väsyneiksi treenistä.

Vaikka kyseessä oli ensimmäinen pt-kerta, ja säännöllisestä kuntosalilla treenaamisesta on jo monta vuotta, tekniikat olivat pysyneet yllättävän hyvin mielessä. Ville kehui, kuinka vähän tekniikoitani tarvitsikaan loppujen lopuksi korjata. Tottakai oli muutama liike jotka olin tehnyt aivan väärin, mutta pääosin osasin liikkeet jo aika hyvin. Treenissä kului kaikenkaikkineen lähes puolitoista tuntia, ja sen jälkeen olo oli aivan mahtava. Vaikka kädet ihan tärisivät ajaessani autolla kotiinpäin, minulla tuntui riittävän virtaa tehdä vaikka mitä.

Kotiin tultuani olikin jo aika laittaa lapset nukkumaan, ja sitten alkoi armoton urakka: uuden jenkkisänkymme kasaaminen. Sänky ja uusi ruokailuryhmä tuotiin juuri ennen kuin lähdin salille, ja mies oli poissaollessani ehtinyt kasata pöydän muttei paljon muuta - tuolit oli onneksi jo valmiiksi kasattu. Jenkkisängyn kokoaminen olikin yllättävän haastavaa hommaa ja saimme siihen kulumaan puolitoista tuntia. Onneksi en ollut kuitenkaan käynyt suihkussa heti salilta tultuani, sillä sängyn ollessa kasassa olin aivan hikinen ja todella nälkäinen. Pikainen suihku ja iltapalaa, sitten nukkumaan. Mutta...

Iltapalaa syödessäni pikku-a heräsi ja alkoi itkeä aivan lohduttomasti. Mikään ei auttanut, itku vain jatkui. Loppujen lopuksi hän nukahti kun olin laittanut supon ja se alkanut vaikuttaa. Vielä omaan sänkyyn päästyänikin pikku-a itki parisen kertaa, mutta mennessäni hänen huoneeseensa hän oli taas - ainakin näennäisesti - sikeässä unessa. Olin jo valmis ottamaan hänet minun ja mieheni viereen uuteen - 180cm leveään - sänkyymme, mutta onneksi ei kuitenkaan tarvinnut vaan a nukahti lopulta kunnolla ja sain itsekin suhteellisen hyvät yöunet.

Hyvissä merkeissä kuluneesta edellisestä päivästä huolimatta heräsin tänä aamuna todella väsyneenä ja huonotuulisena - johtunee varmasti pitkään venyneestä illasta. Jostain syystä tytötkin olivat molemmat todella huonolla tuulella, mikä ei todellakaan auttanut parantamaan omaa olotilaani. Kitinää oli vuorotellen, enkä meinannut saada edes omaa aamupalaani syötyä rauhassa. Pikku-a vaati kitisten syliini aina kun olin ehtinyt istua hetken aikaa aloillani ja hörppiä aamupalasmoothietani - niin, Bull teki päivityksen jonka mukaan kauraryynejä syödään enää kolmena aamuna viikossa, muina aamuina teen smoothien rahkasta ja muista aineista - tai iso-A teki jotain kiellettyä ja jouduin juoksemaan hänen perässään.

Aamupäivä olisi varmasti jatkunut samaan malliin, jos olisimme pysyneet kotona, mutta onneksi päätin suunnistaa MLL:n perhekahvilaan ja siellä lastenkin kiukuttelu laantui. Nyt olemme kotona, pikku-a päiväunilla ja iso-A katselemassa Titi-nallea. Itse taistelen taas herkuttelun himoa vastaan, en ymmärrä miten tämä vaivaa minua ihan jatkuvasti. Eilen ei tosin tehnyt mieli mitään ylimääräistä, mutta tämän päivän väsynyt olotila aiheuttaa ihan valtavan hiilareiden himon. Yritän kuitenkin pitää mielessä sen, että Liteä on jäljellä enää seitsemän viikkoa, joiden aikana minun pitäisi saada pudotettua 8 kiloa. Ei siis ole varaa lipsumiseen, eli siis viikonlopun tankkauspäivää odotellessa...