perjantai 28. syyskuuta 2012

Pienehköä lipsumista

Viime päivinä on ollut havaittavissa pientä lipsumista dieetin suhteen. Onneksi vain pientä, yhtenä päivänä söin pari viinirypälettä, toisena päivänä muutaman (sokeri)muron lasten iltapalan aikana, samaan tyyliin siis kuin sen uuniomenajogurtinkin jämät. Vaikka lipsahdukset eivät siis ole olleet tuon suurempia, mielessä pyörii silti että ei kai tämä lipsuminen tästä pahene? Yksi pieni suupala siellä, toinen täällä, ja kohta huomaan napostelevani kaikkea mahdollista ihan koko ajan? Nyt vaatiikin jonkinlaista henkistä ryhdistäytymistä, jotta pystyn lopettamaan jopa nuo pienet ylimääräiset suupalat, normaalipainoon on kuitenkin vielä matkaa. Viikon päästä aion ottaa itsestäni Liten puolivälin mitat, saa nähdä tuleeko siitä itselle lisää tsemppiä jaksaa vielä loputkin viikot kurissa ja nuhteessa :)

Mies lähti tänä iltana työporukalla ulos syömään ja sen jälkeen baariin. Normaalisti Ennen olisin ostanut sen vuoksi jotain hyvää ja herkutellut saatuani lapset nukkumaan. Nyt ei onneksi tehnyt edes mieli, eli aivot ovat kuitenkin pääosin "dieettimoodilla". Söinkin siis ihan normaalin iltapalan, eli kananmunia (myös pari keltuaista), raejuustoa ja mehukeittoon sekoitettuja vehnäleseitä. Olen itsestäni jopa aika ylpeä, vaikkei tuo suuri saavutus olekaan. Huomisen kun vielä jaksan pysytellä ruodussa, niin on tankkauspäivän vuoro. Olin ajatellut tankata sunnuntaina Fitfarmin tankkausohjeen mukaan, mutta saimmekin kutsun lasten serkkutytön syntymäpäiville. Suunnitelmat muuttuivat siis sen verran, että aion synttäreillä ottaa palan kakkua (tai mitä siellä nyt on tarjolla) mutta vain kohtuudella. Muun päivän noudatan tankkausohjetta eli syön käytännössä pelkkiä hiilareita. Iltapalalla tosin vaihdan jäätelön siihen Valion Uuniomena-jogurttiin, johon ei ole kukaan koskenut sen jälkeen kun sitä tytöille tarjosin pari päivä sitten...

Mutta nyt nukkumaan, onhan riittävä unen määrä todella tärkeää painonpudotuksellekin :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti