Viime päivinä mielessä on yhä enemmän ja enemmän pyörinyt se ajatus, että koska pudotettavaa painoa on enää suhteellisen vähän niin kai sitä voisi ottaa vähän rennommin. Syödä vaikka lasten ruoanjämät (eilen ja tänään olen himoinnut heidän makaronilaatikkoaan) tai ostaa kaupasta pieni suklaapatukka. Ja kun mies on koko ensi viikonlopun mökillä, niin kai sitä voisi vähän herkutella sillä hän ei luultavimminkaan lähde minnekään enää loppuvuonna...
Tällä hetkellä tilanne vaatii minulta lähestulkoon kaikki voimani. Kun koko ajan tekee mieli jotain hyvää, niin retkahdanko jossain vaiheessa aivan täysin ja lankean syöpöttelemään samalla tavalla kuin aina ennenkin? Vai onko tämä nyt vain pitkän dieetin aiheuttamaa hiilareiden himoa, joka helpottaa sitten kun saan niitä taas (kohtuudella) syödä?
En tiedä olisinko onnistunut pysymään dieetissä tällä lailla jo viisi kuukautta, ellen olisi todella päättäväinen kun jotain oikeasti haluan. Vuosien varrella olen saanut haluamani monta kertaa: Jo yläasteella päätin että koska en tuolloin päässyt kielikurssille britteihin niin lähden lukion jälkeen USA:han aupairiksi. Ja minähän lähdin. Pääsin kerralla haluamaani opiskelupaikkaan ja jatko-opiskelupaikkaan, ja sain gradun väännettyä viidessä kuukaudessa puhtaalla tahdonvoimalla. On tietysti myös asioita, joissa en ole onnistunut, mutta olenko oikeasti niitä edes tahtonut?
Nyt tahtotilani alkaa kuitenkin olla kyseenalaista tämän laihtumisen suhteen, kun alan olla jo niin lähellä tavoitetta. Ajatuksissa pyörii usein se, että koska mahdun vaatteisiin jotka ovat olleet aivan liian pieniä jo kuusi vuotta, niin miksi minun enää täytyisi laihtua? Mitäs sitten, vaikka normaalipainon ylärajalle on vielä 6 kiloa? Olisinko yhtään onnellisempi silloin, kun painoindeksini on 24,7 verrattuna tämänhetkiseen 26,9:ään? Luultavasti en, joten miksi minun täytyy vielä laihduttaa? Enkö voisi alkaa nauttimaan elämästä vähän enemmän, sen sijaan että kieltäydyn kaikesta hyvästä ja puputan broileria ja kaalia päivä toisensa jälkeen?
Tällä hetkellä on vain pakko vedota tuohon omaan tahdonvoimaan. Minähän olen päättänyt, että saan painoindeksini normaalipainon puolelle! Että pysyn dieetissä vielä nämä jäljellä olevat 3,5 viikkoa - Liteläiset voivat nyt ihmetellä että Liteähän on jäljellä enää 2,5vk, mutta minähän noudatankin nyt superdieetin 3. viikon ruokavaliota ja siksi minulla on viikko enemmän dieetattavaa... Miksi en tuohon kolmeen ja puoleen viikkoon pystyisi? Olenhan onnistunut pysymään ruodussa ja noudattamaan Bullin ohjeita jo yhteensä 19 viikkoa (ja pystynyt olemaan ilman älytöntä mässäilyä dieettien väliset ajat eli yhteensä 5 viikkoa), siihen verrattuna jäljellä oleva aika ei ole yhtään mitään ja menee varmasti todella nopeasti.
Uskon, että pystyn hillitsemään itseni vielä tämän jäljellä olevan ajan ainakin keskellä viikkoa, mutta viikonloput - ja varsinkin tuleva - ovat varmasti haastavia. Olen jo aika vakaasti kallistunut siihen, että pidän jonkinlaisen tankkauspäivän lauantaina, mutta syömisen määrä ja laatu ovat vielä arvoitus. Tiedän, että saan herkutella vasta kun lapset ovat nukkumassa, eli minun ei todellakaan kannata mättää itseäni enää illalla ähkyyn tai kadun sitä nukkumaan mennessä... Sipsejä tekisi mieli ihan kamalasti, mutta ne nyt ovat vihoviimeisintä tankkausruokaa rasvaisuutensa vuoksi... Lupaan kertoa, kuinka tuossa käy eli pysynkö ruodussa vai sorrunko pahasti...
Takana 30 kilon painonpudotus, edessä haaste siitä kuinka yhdistetään äitiys, työelämä sekä painonhallinta. Saako tämä äiti pois viimeisetkin liikakilot, vai lähteekö paino jälleen nousuun...?
tiistai 23. lokakuuta 2012
maanantai 22. lokakuuta 2012
Ristiäiset rennoissa merkeissä
Eilen vietettiin lasten serkkutytön ristiäisiä. Pysyin dieetissä aamupalan, lounaan ja välipalaksi söin proteiinipatukan ennen juhlia, jotten sortuisi herkuttelemaan ihan liikaa. Olenkin oikein tyytyväinen siihen, kuinka sain hillittyä itseni. Maistoin toki yhden cocktail-piirakan munavoin kera, palat sekä kinkulla että lohella täytettyä voileipäkakkua, minipalan täytekakkua, yhden piparin ja myöhemmin viipaleen maustekakusta, mutta olisin voinut syödä paljon enemmänkin. Kaikkea olisi tehnyt mieli santsata, ja maistamatta jäi useampi keksilaji, kuivakakku ja pullapitko. Juhlien jälkeen sallin itselleni vielä annoksen spagettia ja jauhelihakastiketta, mutta iltapalan söin taas dieetin mukaan vaikka anoppi olisikin antanut voileipäkakkua mukaan.
Tänään vaaka oli oikein armollinen ja näytti lukemaa 74,3kg eli vähemmän kuin eilen! Pieni tankkaus ei siis aiheuttanut edes turvotusta, mistä olen oikein iloinen. Bullhan on itse asiassa luvannutkin, että jos matalahiilihydraattinen dieetti kestää kauan niin tankkauspäivän voi pitää joka viikko. En nyt tiedä, mitä teen dieetistä jäljellä olevina kolmena viikonloppuna, mutta en usko tankkaavani ihan joka viikko ainakaan pitkän kaavan mukaan. Isänpäivänä menemme luultavimmin anoppilaan, ja noudatan ehkä eilisen kaavaa syömällä saman päivällisen kuin muutkin, mutta muita viikonloppuja täytynee miettiä. Riippuu tietysti siitäkin, kuinka paino laskee (jos laskee).
Olen muuten viime päivinä huomannut päässäni pyörivän taas huolestuttavia ajatuksia dieetissä pysymisestä ja herkuttelusta, mutta yritän saada kirjoitettu niistä huomenna. Nyt on aika suunnistaa yöpuulle :)
Tänään vaaka oli oikein armollinen ja näytti lukemaa 74,3kg eli vähemmän kuin eilen! Pieni tankkaus ei siis aiheuttanut edes turvotusta, mistä olen oikein iloinen. Bullhan on itse asiassa luvannutkin, että jos matalahiilihydraattinen dieetti kestää kauan niin tankkauspäivän voi pitää joka viikko. En nyt tiedä, mitä teen dieetistä jäljellä olevina kolmena viikonloppuna, mutta en usko tankkaavani ihan joka viikko ainakaan pitkän kaavan mukaan. Isänpäivänä menemme luultavimmin anoppilaan, ja noudatan ehkä eilisen kaavaa syömällä saman päivällisen kuin muutkin, mutta muita viikonloppuja täytynee miettiä. Riippuu tietysti siitäkin, kuinka paino laskee (jos laskee).
Olen muuten viime päivinä huomannut päässäni pyörivän taas huolestuttavia ajatuksia dieetissä pysymisestä ja herkuttelusta, mutta yritän saada kirjoitettu niistä huomenna. Nyt on aika suunnistaa yöpuulle :)
sunnuntai 21. lokakuuta 2012
Painopäivitys ja vatsa-ahdistusta
Paino alitti tämän aamuisessa (oikeasti myös eilisessä) punnituksessa välitavoitteeni 75 kiloa! Vaaka on siis jo kahtena aamuna näyttänyt lukemaa 74,9kg. Kannatti siis pitää tankkauspäivä ja "kärsiä" alkuviikon turvotuksesta, sillä aineenvaihdunta sai selvästi lisää vauhtia. Asetin ensin seuraavaksi välitavoitteeksi lopulliseksi tavoitteekseni 70kg, mutta huomasin että tuolloin painoindeksini on 25,1 eli juuri ja juuri lievän ylipainon puolella. Siksi laskin tavoitetta kilolla 69 kiloon, jolloin olen pitkästä aikaa normaalipainoinen.
Olen siinä suhteessa onnellisessa asemassa, että yläkroppani ei pahemmin kerää ylimääräisiä kiloja. Käsivarret ja selkä ovat siis jo oikein sutjakassa kunnossa, ja voin huoletta käyttää vaikka hihattomia toppeja (tosin tähän vuodenaikaan niitä ei paljon tule käytettyä). Liikakiloni ovatkin kertyneet reisiin ja - yllätys yllätys - vatsaan, joissa molemmissa on rasvaa vielä aivan liikaa. Onneksi ne on kuitenkin helpompi peittää vaatteilla kuin esimerkiksi roikkuvat allit joita minulla siis ei ole koskaan ollutkaan.
Vatsani on muuten tällä hetkellä niin kamalan näköinen, että se on jo melkein huvittavaa. Seisoessa se on ihan ok - tai siis pömppövatsa -, mutta kun istun se asettuu roikkumaan, ja kyljelläni se on suorastaan absurdi. Valokuvia ei ole tulossa, mutta vatsassa on tällä hetkellä löysää nahkaa (ja sen sisällä läskiä) niin paljon, että kyljellään maatessa se lötkähtää vartalon viereen ihan omaksi klöntikseen - en edes tiedä kuinka voisin sitä paremmin kuvailla. Yritän kyllä kovasti aktivoida vatsanahkan verenkiertoa hankaamalla sitä karkealla pesusienellä joka suihkukäynnillä, ja rasvailenkin vatsaa aika usein (tosin se myös unohtuu välillä), mutta saa nähdä vetäytyykö se kunnolla koskaan. Onneksi se on jo vetäytynyt aika paljon verrattuna siihen kuinka suuri vatsani oli alun alkaen - saati sitten loppuraskaudesta -, mutta paljon on vielä jäljellä. Arpiakin on koko vatsan seudulla häpyluulta rintojen alle. Onneksi osaan ottaa asian suhteellisen rennosti, sillä pystyn tosiaan peittämään vatsani vaatteilla. Mies on ainut henkilö, joka joutuu sitä ihastelemaan ja hän tuntuu sen hyväksyvän ilman ongelmia.
Tänään lähden juhlimaan lasten serkkutytön ristiäisiä. Lähdemme pian anopin luokse, jossa lapset saavat lounaan ja pikku-a voi nukkua päiväunet, ja otan itselleni mukaan Liten mukaisen lounaan. Loppupäivän - iltapalaa lukuunottamatta - aion kuitenkin ottaa rennommin ja syödä päivälliseksi samaa ruokaa muiden kanssa. Ristiäisjuhlissa yritän kuitenkin pitää herkuttelun aisoissa. Päälleni saan pukea mekon, joka ei vielä 7.10. mennyt kiinni, mutta joka eilen sitä sovittaessani sujahti helposti ylleni. Viimeksi se on siis sopinut minulle 6,5 vuotta sitten isäni syntymäpäivillä... Voin siis olla oikein hyvillä mielin, tavoite alkaa olla jo niin lähellä :)
Olen siinä suhteessa onnellisessa asemassa, että yläkroppani ei pahemmin kerää ylimääräisiä kiloja. Käsivarret ja selkä ovat siis jo oikein sutjakassa kunnossa, ja voin huoletta käyttää vaikka hihattomia toppeja (tosin tähän vuodenaikaan niitä ei paljon tule käytettyä). Liikakiloni ovatkin kertyneet reisiin ja - yllätys yllätys - vatsaan, joissa molemmissa on rasvaa vielä aivan liikaa. Onneksi ne on kuitenkin helpompi peittää vaatteilla kuin esimerkiksi roikkuvat allit joita minulla siis ei ole koskaan ollutkaan.
Vatsani on muuten tällä hetkellä niin kamalan näköinen, että se on jo melkein huvittavaa. Seisoessa se on ihan ok - tai siis pömppövatsa -, mutta kun istun se asettuu roikkumaan, ja kyljelläni se on suorastaan absurdi. Valokuvia ei ole tulossa, mutta vatsassa on tällä hetkellä löysää nahkaa (ja sen sisällä läskiä) niin paljon, että kyljellään maatessa se lötkähtää vartalon viereen ihan omaksi klöntikseen - en edes tiedä kuinka voisin sitä paremmin kuvailla. Yritän kyllä kovasti aktivoida vatsanahkan verenkiertoa hankaamalla sitä karkealla pesusienellä joka suihkukäynnillä, ja rasvailenkin vatsaa aika usein (tosin se myös unohtuu välillä), mutta saa nähdä vetäytyykö se kunnolla koskaan. Onneksi se on jo vetäytynyt aika paljon verrattuna siihen kuinka suuri vatsani oli alun alkaen - saati sitten loppuraskaudesta -, mutta paljon on vielä jäljellä. Arpiakin on koko vatsan seudulla häpyluulta rintojen alle. Onneksi osaan ottaa asian suhteellisen rennosti, sillä pystyn tosiaan peittämään vatsani vaatteilla. Mies on ainut henkilö, joka joutuu sitä ihastelemaan ja hän tuntuu sen hyväksyvän ilman ongelmia.
Tänään lähden juhlimaan lasten serkkutytön ristiäisiä. Lähdemme pian anopin luokse, jossa lapset saavat lounaan ja pikku-a voi nukkua päiväunet, ja otan itselleni mukaan Liten mukaisen lounaan. Loppupäivän - iltapalaa lukuunottamatta - aion kuitenkin ottaa rennommin ja syödä päivälliseksi samaa ruokaa muiden kanssa. Ristiäisjuhlissa yritän kuitenkin pitää herkuttelun aisoissa. Päälleni saan pukea mekon, joka ei vielä 7.10. mennyt kiinni, mutta joka eilen sitä sovittaessani sujahti helposti ylleni. Viimeksi se on siis sopinut minulle 6,5 vuotta sitten isäni syntymäpäivillä... Voin siis olla oikein hyvillä mielin, tavoite alkaa olla jo niin lähellä :)
perjantai 19. lokakuuta 2012
Tekosyy - Huonoin syy
Pahoittelen koko tämän viikon jatkunutta blogihiljaisuutta. Jotenkin en vain ole saanut aikaiseksi kirjoittaa tänne mitään. Monta kertaa olen miettinyt että pitäisi, mutta en ole sitten keksinyt paljonkaan kirjoitettavaa. Olen pysynyt dieetissä suhteellisen mukavasti - muutamaa viinirypälettä lukuunottamatta - ja painokin on laskenut aikaisempaa alhaisempiin lukemiin. Itse asiassa vaaka näytti tänään 75,5kg mikä on yli kaksi kiloa vähemmän kuin maanantain turvotuspaino - tankkauspäivä siis kannattaa pitää! -, mutta katsotaan nyt että mikä on tilanne maanantaina...
Asia, josta aloin nyt kirjoittamaan, on tekosyiden keksiminen. Miehellä on tänään lomapäivä, ja olin päättänyt lähteä salille kunhan pikku-a menee päiväunille. Siinä välissä ehtisin hyvin treenata ennen kuin täytyy olla kolmen jälkeen taaperojumpassa 10 kilometrin päässä. Aamulla käytin pikku-a:n korvatulehduksen jälkitarkastuksessa, ja kotimatkalla tajusin että minähän en olekaan pessyt salivaatteitani vaan ne ovat odottaneet hikisinä pesukoneessa toissaillasta lähtien. Paitoja kyllä löytyy kaapista useampia, mutta tällä hetkellä minulla on vain yhdet salihousut ja urheiluliivit. En siis pääse treenaamaan, ennen kuin vaatteet on pesty ja kuivattu.
Saman tien tuon tajutessani mieleni alkoi kehittelemään tekosyitä, miksi en pääsisi salille tänään lainkaan. Olo on todella väsynyt pikku-a:n herättäessä viime yönä aina vain uudestaan ja uudestaan, kunnes puolenyön jälkeen laitoin hänelle supon jonka jälkeen tyttö nukkui aamuun saakka. Päähänkin särkee, sillä niskat ovat jumissa. Ja illalla ei ole yhtään niin kiva mennä salille kuin hyvissä ajoin päivällä. Tuossa nuo kaikkein tärkeimmät syyt jäädä kotiin vaatteiden likaisuuden lisäksi.
Hetken mietittyäni totesin kuitenkin, että vaatteet ehtii varmasti pesemään (ja kuivaamaan kuivausrummussa) siihen mennessä kun saavun taaperojumpasta kotiin, ja olenhan käynyt salilla muutenkin vasta viiden aikaan jolloin se on virallisesti auki - muutenhan olisin mennyt sinne tänään kirjaston aukioloaikaan ja saanut sieltä avaimen -, miksi se siis olisi tänään yhtään hankalampaa. (Olisihan se ollut mukava treenata mitä luultavimmin yksin eikä muiden ihmisten kanssa samaan aikaan, mutta on se onnistunut ennenkin...) Lisäksi pahin väsymys saattaa jopa hävitä kunnon treenin ja sitä seuraavan sauvakävelylenkin ansiosta, ja jumissa oleville lihaksillekin voisi olla hyvä saada vähän vetreytystä. Siinä samassa minulta hävisivät kaikki (teko)syyt olla lähtemättä salille, varsinkin kun se ei huomenna ole auki lainkaan ja sunnuntain olemme juhlimassa lasten serkkutytön ristiäisiä. Kaiken lisäksi sain eilen postissa Fitfarmin treenipäiväkirjan, jonka korkkaamista odotan innolla :)
Taidan siis ottaa itseäni taas illalla niskasta kiinni ja suunnata salille tekemään tämän viikon kolmannen treenin. Tällä viikollahan se on vielä mahdollista. Viikon päästä en pääse koko loppuviikkona treenaamaan, sillä mies lähtee perjantai-aamuna mökille ja palaa kotiin vasta sunnuntaina. "Ihana" yh-viikonloppu siis luvassa, kun en voi edes mennä anopin hoteisiin sillä hänellä ja appiukolla on jotakin suunnitelmia tuolloin. Nyt kun vain pääsisi tästä armottomasta väsymyksestä eroon. Kahviakaan en uskalla keittää, sillä join jo aamulla mukillisen ja olen huomannut että useampi saa aikaan närästyksen. Huoh...
Asia, josta aloin nyt kirjoittamaan, on tekosyiden keksiminen. Miehellä on tänään lomapäivä, ja olin päättänyt lähteä salille kunhan pikku-a menee päiväunille. Siinä välissä ehtisin hyvin treenata ennen kuin täytyy olla kolmen jälkeen taaperojumpassa 10 kilometrin päässä. Aamulla käytin pikku-a:n korvatulehduksen jälkitarkastuksessa, ja kotimatkalla tajusin että minähän en olekaan pessyt salivaatteitani vaan ne ovat odottaneet hikisinä pesukoneessa toissaillasta lähtien. Paitoja kyllä löytyy kaapista useampia, mutta tällä hetkellä minulla on vain yhdet salihousut ja urheiluliivit. En siis pääse treenaamaan, ennen kuin vaatteet on pesty ja kuivattu.
Saman tien tuon tajutessani mieleni alkoi kehittelemään tekosyitä, miksi en pääsisi salille tänään lainkaan. Olo on todella väsynyt pikku-a:n herättäessä viime yönä aina vain uudestaan ja uudestaan, kunnes puolenyön jälkeen laitoin hänelle supon jonka jälkeen tyttö nukkui aamuun saakka. Päähänkin särkee, sillä niskat ovat jumissa. Ja illalla ei ole yhtään niin kiva mennä salille kuin hyvissä ajoin päivällä. Tuossa nuo kaikkein tärkeimmät syyt jäädä kotiin vaatteiden likaisuuden lisäksi.
Hetken mietittyäni totesin kuitenkin, että vaatteet ehtii varmasti pesemään (ja kuivaamaan kuivausrummussa) siihen mennessä kun saavun taaperojumpasta kotiin, ja olenhan käynyt salilla muutenkin vasta viiden aikaan jolloin se on virallisesti auki - muutenhan olisin mennyt sinne tänään kirjaston aukioloaikaan ja saanut sieltä avaimen -, miksi se siis olisi tänään yhtään hankalampaa. (Olisihan se ollut mukava treenata mitä luultavimmin yksin eikä muiden ihmisten kanssa samaan aikaan, mutta on se onnistunut ennenkin...) Lisäksi pahin väsymys saattaa jopa hävitä kunnon treenin ja sitä seuraavan sauvakävelylenkin ansiosta, ja jumissa oleville lihaksillekin voisi olla hyvä saada vähän vetreytystä. Siinä samassa minulta hävisivät kaikki (teko)syyt olla lähtemättä salille, varsinkin kun se ei huomenna ole auki lainkaan ja sunnuntain olemme juhlimassa lasten serkkutytön ristiäisiä. Kaiken lisäksi sain eilen postissa Fitfarmin treenipäiväkirjan, jonka korkkaamista odotan innolla :)
Taidan siis ottaa itseäni taas illalla niskasta kiinni ja suunnata salille tekemään tämän viikon kolmannen treenin. Tällä viikollahan se on vielä mahdollista. Viikon päästä en pääse koko loppuviikkona treenaamaan, sillä mies lähtee perjantai-aamuna mökille ja palaa kotiin vasta sunnuntaina. "Ihana" yh-viikonloppu siis luvassa, kun en voi edes mennä anopin hoteisiin sillä hänellä ja appiukolla on jotakin suunnitelmia tuolloin. Nyt kun vain pääsisi tästä armottomasta väsymyksestä eroon. Kahviakaan en uskalla keittää, sillä join jo aamulla mukillisen ja olen huomannut että useampi saa aikaan närästyksen. Huoh...
maanantai 15. lokakuuta 2012
Tankkausturvotusta
Vaaka näytti tänään 77,8kg eli kilon enemmän kuin viikko sitten. Syynä lienee osittain lauantain tankkauspäivä jonka aiheuttama turvotus ei vielä eilisen aikana hävinnyt, osittain tulossa olevat menkat. Viime viikon lopulla paino oli vielä lähemmäs 76 kiloa ja mietinkin että merkkaanko edes tämän aamun painoa tänne, mutta laitoin sitten kuitenkin.
Lauantaina veimme miehen kanssa lapset anoppilaan yökylään ja palasimme itse kotiin nauttimaan lapsivapaasta viikonlopusta ja tankkauspäivästä. Alkupäivä meni aikalailla tankkausohjeen mukaan. Aamupalaksi puuroa ja välipalaksi patonkia. Kotimatkalla pysähdyimme erään leipomon myymälään ja ostimme vehnäsämpylöitä (ja jälkkäriksi pullapitko), joilla sitten herkuttelimme lounasaikaan samalla kun katsoimme digiboksilta leffaa. Päivällisen kävimmekin syömässä ravintolassa, ja se nyt ei ollut todellakaan tankkausohjeen mukainen. Alkuruoaksi etanoita, pääruoaksi härän sisäfileetä ja jälkiruoaksi creme bruléta, nam ja nam! Illalla tuli vielä syötyä loppupuolisko päivällä aloittamastamme pullapitkosta.
Olen tankkauspäivään sinänsä tyytyväinen, sillä missään vaiheessa en taaskaan syönyt itseäni ähkyyn. Eilen oli todella helppo palata taas dieettiin, mutta tänään on ollut vaikeampaa. Paahdoin äsken iso-A:lle välipalaksi leipää, ja minun oli käytettävä kaikki tahdonvoimani etten olisi sortunut tekemään paahtoleipää itsellenikin. Nälkäkin vaivaa, vaikka lounaasta on vasta puolitoista tuntia. Odottelen nyt vain, että pari kolme tuntia kuluisi nopeasti ja saisin miehen töistä kotiin, niin voisin suunnata itse salille.
Kävin muuten tänään vaihtamassa naapurikylän salikortin oman kylän korttiin. Se onnistui onneksi helposti, onhan naapurikylän sali yhä suljettu eikä syksyn maksua oltu edes vielä laskutettu. Palvelupisteen täti kertoi vielä sellaisen ilouutisen, että häneltä saa käydä hakemassa (vieressä sijaitsevan) salin avaimen arkisin jo aamuyhdeksältä, eli saatan siis päästä treenaamaan myös miehen iltavuoroviikkoina. Alunperinhän on ollut tieto, että salin aukioloaikojen (ma-pe ja su klo 17-20) lisäksi salin avaimen saa kirjastosta, mutta sekin aukeaa usein vasta kahdelta tai aikaisintaan kymmeneltä. Tällä viikolla yritän päästä salille vähintään kolmesti, ihanaa jos saisi vähitellen kroppaan muotoa salitreenin avulla :)
Lauantaina veimme miehen kanssa lapset anoppilaan yökylään ja palasimme itse kotiin nauttimaan lapsivapaasta viikonlopusta ja tankkauspäivästä. Alkupäivä meni aikalailla tankkausohjeen mukaan. Aamupalaksi puuroa ja välipalaksi patonkia. Kotimatkalla pysähdyimme erään leipomon myymälään ja ostimme vehnäsämpylöitä (ja jälkkäriksi pullapitko), joilla sitten herkuttelimme lounasaikaan samalla kun katsoimme digiboksilta leffaa. Päivällisen kävimmekin syömässä ravintolassa, ja se nyt ei ollut todellakaan tankkausohjeen mukainen. Alkuruoaksi etanoita, pääruoaksi härän sisäfileetä ja jälkiruoaksi creme bruléta, nam ja nam! Illalla tuli vielä syötyä loppupuolisko päivällä aloittamastamme pullapitkosta.
Olen tankkauspäivään sinänsä tyytyväinen, sillä missään vaiheessa en taaskaan syönyt itseäni ähkyyn. Eilen oli todella helppo palata taas dieettiin, mutta tänään on ollut vaikeampaa. Paahdoin äsken iso-A:lle välipalaksi leipää, ja minun oli käytettävä kaikki tahdonvoimani etten olisi sortunut tekemään paahtoleipää itsellenikin. Nälkäkin vaivaa, vaikka lounaasta on vasta puolitoista tuntia. Odottelen nyt vain, että pari kolme tuntia kuluisi nopeasti ja saisin miehen töistä kotiin, niin voisin suunnata itse salille.
Kävin muuten tänään vaihtamassa naapurikylän salikortin oman kylän korttiin. Se onnistui onneksi helposti, onhan naapurikylän sali yhä suljettu eikä syksyn maksua oltu edes vielä laskutettu. Palvelupisteen täti kertoi vielä sellaisen ilouutisen, että häneltä saa käydä hakemassa (vieressä sijaitsevan) salin avaimen arkisin jo aamuyhdeksältä, eli saatan siis päästä treenaamaan myös miehen iltavuoroviikkoina. Alunperinhän on ollut tieto, että salin aukioloaikojen (ma-pe ja su klo 17-20) lisäksi salin avaimen saa kirjastosta, mutta sekin aukeaa usein vasta kahdelta tai aikaisintaan kymmeneltä. Tällä viikolla yritän päästä salille vähintään kolmesti, ihanaa jos saisi vähitellen kroppaan muotoa salitreenin avulla :)
torstai 11. lokakuuta 2012
Kiristetäänpä tahtia...
Bullilta tuli tänään päivitys Liten ruokavalioon: kauraryynit saa jättää pois lopuiltakin kolmelta päivältä, joina puuroa on vielä saanut syödä. Aloin kuitenkin miettimään, että koska Liteä on jäljellä enää neljä viikkoa, niin jospa kiristäisin tahtia omatoimisesti vähän enemmänkin. Päädyin sellaiseen ratkaisuun, että alan huomisesta lähtien noudattamaan taas Superdieetin ruokavaliota aloittaen 2. viikosta jolloin puuroa ei enää saanut syödä. SD:ssä on siis Liteen verrattuna vähemmän kasviksia sekä vähän vähemmän rasvoja, mutta proteiinien määrä pysyy samana.
Sen verran sovellan, että aion syödä myös loppudieetin ajan tomaatteja enkä siirry täysin vihreisiin vihanneksiin, mikä oli SD:n trendi. Aion myös noudattaa dieettiä neljän viikon sijaan viisi viikkoa, eli sen verran mitä noita superdieetin viikkoja on "jäljellä" kun toisen viikon ruokavaliolla aloittaa. Tiputan siis SD:n mukaisesti kasvisten määrää viikko viikolta, ja toivon että pääsisin tällä keinolla lähelle 70 kilon tavoitettani.
Sovellan myös siinä, että en syö pähkinöitä välipalalla kuten SD:ssä, vaan siirrän sen rasva-annoksen iltapalalle kananmunankeltuaisten muodossa. Olen nimittäin ihastunut siihen, ettei tarvitse syödä pelkkää valkuaista, vaan saa syödä 2 keltuaista ja kolme valkuaista (sekä raejuustoa). Siinä säästyy tietysti myös rahaa, kun ei tarvitse rasvana syödä kalliita cashew-pähkinöitä tai soijalesitiinirakeita, eivätkä keltuaisetkaan mene hukkaan.
Pääsin muuten sekä eilen että tänään salille miehen tultua kotiin töistä. Oli todella mukavaa kun sai tällä viikolla tehdä edes kerran molemmat Liten treenit. Jospa tulevinakin (miehen aamuvuoro-)viikkoina pääsisin salille edes sen kaksi kertaa, mielellään tietysti enemmän. Olen nyt käynyt oman kylän salilla, jonne on lupa mennä niin kauan kuin naapurikylän sali on käyttökiellossa. Nyt olenkin ihastunut tuohon saliin niin paljon - kaikki tarvittavat laitteet löytyvät toisin kuin naapurikylän salilla sekä crosstrainerkin jos joskus ei jaksa sauvakävellä pitempää lenkkiä kotiin - että taidan kysyä kunnan palvelupisteestä jos saisin vaihdettua pysyvän käyntioikeuden tälle salille. Tuonnehan ei pääse muuten kuin iltaisin, mutta eipä noita miehen iltavuoroviikkoja ole kovin usein... Ja säästyisi sekin bensa, mitä 10 kilometrin päähän ajamisessa kuluu...
5 kuukauden kyllästyminen ja tulevaisuudensuunnitelmia
Fitfarmin dieettejä on takana nyt viisi kuukautta, ja huomaan alkavani kyllästyä osaan ruoista. Aamu- ja iltapalat menevät vielä alas ilman ongelmia, samoin toisella aterialla syömäni salaatti, mutta toisen aterian raaka-aineita alkaa olla jo hankala saada alas. Olen siis syönyt toisella aterialla joko keitettyä parsa- tai kukkakaalia, pannulla paistettua kesäkurpitsaa tai keräkaalia sekä niiden seurana yleensä broileria tai kalkkunaa (uunissa valmiiksi maustettuna, 100g annoskasoina leivinpaperin päällä kypsennettynä). Ja nuo alkavat tosiaan maistua jo tosi pahasti puulta. Vaikka yrittäisin kuinka vaihdella käyttämiäni mausteita, niin silti jouduin tänään lappamaan annoksen väkisin naamaan.
Nyt yritänkin kovasti ajatella, että kyse on vain kehon polttoaineesta eikä muusta, mutta toisaalta haluaisin nauttia siitä mitä syön. Enkä todellakaan viitsi väsätä salaattia joka aterialla, pelkään että kyllästyisin pian siihenkin...
Sinänsä ei ole yllättävää, että nuo ruoka-aineet alkavat kyllästyttää, sillä olen tosiaan syönyt niitä jo viisi kuukautta putkeen. Ihmettelen oikein, että kuinka joku ammatikseen kehoa rakentava tms. jaksaa syödä yksitoikkoisia ruokia vuosikausia. Itsellä alkaa tehdä tiukkaa, vaikka Liteä on jäljellä enää 31 päivää (joista 29 dieettipäiviä ja 2 vapaasyönti-/tankkauspäivää). Luulen että Liten jälkeen pidän Fitfarmista taukoa, minkä ei sinänsä pitäisi olla vaikeaa sillä loppuvuodesta ei tietääkseni ala enää uusia dieettejä Advancea lukuunottamatta, ja se dieetti ei ole minua varten.
Koska en todennäköisesti pääse alle 70 kilon vielä Liten aikana, tuleekin olemaan haastavaa saada viimeiset kilot pois jos en ohjeita enää noudata. Ehkä teen niin, että noudatan Liten (tai SD:n) ruokavaliota muuten, mutta toisella aterialla voisin syödä hieman rennommin eli siis samaa ruokaa muun perheen kanssa. Jotenkin tuntuu että näitä asioita on vielä turha miettiä kun Liteä on vielä yli 4 viikkoa jäljellä, mutta toisaalta olisi varmasti hyvä olla joku valmis suunnitelma jotten ratkea herkuttelemaan saman tien dieetin loppuessa. Sen minä kyllä lupaan, että en todellakaan anna painon nousta takaisin!
Ainakin yksi miehen sukulaisista on sanonut miehelle, että toivottavasti en ala heti lihoa kun alan syömään normaalia ruokaa, eli haluan kaikin voimin osoittaa kyseisen henkilön (ja muidenkin samoin ajattelevien) epäluulot turhiksi... Miehen sukuhan ei vielä tuntenut minua kun olin viimeksi normaalipainoinen, vaan he ovat aina nähneet minut ylipainoisena. Siksi he voivat ajatellakin, että olen "ikuinen läski". Olen kuitenkin ollut vuosia normaalipainoinenkin, eli tiedän pystyväni pitämään painoni kurissa kunhan vain muistan tarkkailla painoani ja hillitä herkuttelujani. Haluan näyttää kaikille, että minä pystyn siihen jatkossakin!
tiistai 9. lokakuuta 2012
Motivaation hakemista
Nyt kun peilikuva on alkanut näyttää paremmalta kuin vuosiin, ja lähes kaikki vuosia liian pieninä olleet vaatteet sopivat, on mielessä alkanut pyöriä että mitäs tässä enää dieettaamaan. Olisi niin helppoa syödä ylimääräinen omena siellä, keksi täällä, tai mitä nyt sattuisikaan tekemään mieli. Sanonta niin lähellä mutta niin kaukana ei voisi pitää enempää paikkansa tällä hetkellä. Normaalipainon ylärajaan on enää päälle 6 kiloa, mutta niiden pois saaminen ei välttämättä tule olemaan helppoa.
En uskokaan, että saavuttaisin tavoitetta Liten aikana, mutta koska haluan päästä edes mahdollisimman lähelle niin yritän kovasti välttää kaikki lipsumiset. Silti olen syönyt tänään juuri sen yhden ylimääräisen omenan, eilen pari viinirypälettä, toissapäivänä ruissipsin tuorejuuston kerta jne. Eihän niistä montaa ylimääräistä kaloria tule, mutta kyllähän jokainen kalori vaikuttaa.
Minun onkin yritettävä löytää erilaisia keinoja iloita edes pienestä painon putoamisesta, jotta jaksaisin noudattaa Liten ruokavaliota vielä nämä viisi viikkoa. Yksi etappi on enää parin kolmen kilon päässä. Nimittäin miehen painon alittaminen. Koko yhdessäolomme ajan - eli runsaat viisi vuotta - olen ollut meistä se painavampi. Muistan kun näin hänet ensimmäistä kertaa, ja ensimmäinen ajatus oli voi että miten laiha. Miehellä on pituutta 181cm, ja tuolloin hän taisi painaa vähän päälle 70kg. Nykyään hän painaa n. 74kg ja on siltikin aika hernekeppi - hänen ei tarvitse harrastaa lainkaan liikuntaa pysyäkseen hoikkana ja syödäkin saa todella reippaasti sen näkymättä missään. Onhan hän minua 14cm pitempi eli saman painoisenakin olen vielä häntä huomattavasti tukevampi, mutta hienoltahan se ajatus silti tuntuu että painaisin kerrankin vähemmän kuin hän :)
Tällä hetkellä odotan taas kovin viikonloppua, sillä lauantaina viemme lapset anoppilaan yökylään ja rentoudumme miehen kanssa kotona sekä piipahdamme ravintolassa syömässä . Kuola valuen odotan lauantaita senkin vuoksi, että saan tankkauspäivän kunniaksi tilata ravintolassa ihan mitä haluan - eli siis valkosipulietanoita, härän sisäfileetä vuohenjuuston ja röstiperunoiden kera ja jälkiruoaksi ehkä puolukka-kinuskiparfait, tai ranskalaista suklaakakkua ja vaniljasorbettia, tai tyrni-appelsiinivanukasta ja vaniljajäätelöä, tai... Jälkiruoka on siis ainut, jota en ole jo etukäteen päättänyt ;)
Nyt ajatus lakkasi kokonaan juoksemasta, eli taitaa olla aika suunnata lasten kanssa raittiiseen ulkoilmaan kun pikku-a:kin kuuluu heräilevän päiväuniltaan...
En uskokaan, että saavuttaisin tavoitetta Liten aikana, mutta koska haluan päästä edes mahdollisimman lähelle niin yritän kovasti välttää kaikki lipsumiset. Silti olen syönyt tänään juuri sen yhden ylimääräisen omenan, eilen pari viinirypälettä, toissapäivänä ruissipsin tuorejuuston kerta jne. Eihän niistä montaa ylimääräistä kaloria tule, mutta kyllähän jokainen kalori vaikuttaa.
Minun onkin yritettävä löytää erilaisia keinoja iloita edes pienestä painon putoamisesta, jotta jaksaisin noudattaa Liten ruokavaliota vielä nämä viisi viikkoa. Yksi etappi on enää parin kolmen kilon päässä. Nimittäin miehen painon alittaminen. Koko yhdessäolomme ajan - eli runsaat viisi vuotta - olen ollut meistä se painavampi. Muistan kun näin hänet ensimmäistä kertaa, ja ensimmäinen ajatus oli voi että miten laiha. Miehellä on pituutta 181cm, ja tuolloin hän taisi painaa vähän päälle 70kg. Nykyään hän painaa n. 74kg ja on siltikin aika hernekeppi - hänen ei tarvitse harrastaa lainkaan liikuntaa pysyäkseen hoikkana ja syödäkin saa todella reippaasti sen näkymättä missään. Onhan hän minua 14cm pitempi eli saman painoisenakin olen vielä häntä huomattavasti tukevampi, mutta hienoltahan se ajatus silti tuntuu että painaisin kerrankin vähemmän kuin hän :)
Tällä hetkellä odotan taas kovin viikonloppua, sillä lauantaina viemme lapset anoppilaan yökylään ja rentoudumme miehen kanssa kotona sekä piipahdamme ravintolassa syömässä . Kuola valuen odotan lauantaita senkin vuoksi, että saan tankkauspäivän kunniaksi tilata ravintolassa ihan mitä haluan - eli siis valkosipulietanoita, härän sisäfileetä vuohenjuuston ja röstiperunoiden kera ja jälkiruoaksi ehkä puolukka-kinuskiparfait, tai ranskalaista suklaakakkua ja vaniljasorbettia, tai tyrni-appelsiinivanukasta ja vaniljajäätelöä, tai... Jälkiruoka on siis ainut, jota en ole jo etukäteen päättänyt ;)
Nyt ajatus lakkasi kokonaan juoksemasta, eli taitaa olla aika suunnata lasten kanssa raittiiseen ulkoilmaan kun pikku-a:kin kuuluu heräilevän päiväuniltaan...
maanantai 8. lokakuuta 2012
Liten puolivälikuvat
sunnuntai 7. lokakuuta 2012
Mittailuja
Tänään oli siis aika ottaa mittoja Liten puolivälin kunniaksi. Vaaka näytti aamulla 76,8kg eli taas on päästy alaspäin. Tahtihan hidastuu väkisin kun liikakilot vähenevät, joten olen tästä 600g viikkopudotuksesta enemmän kuin tyytyväinen.
Vyötärönympärys oli aamulla navan kohdalta 94cm, eli enää neljä senttiä vyötärölihavuuden rajaan. Lantiossa oli senttejä leveimmällä kohdalla 106 eli 2cm vähemmän kuin extran lopussa, reisi oli 55,5cm eli 4cm kapeampi. Rinnanaluskin oli kutistunut 3cm, 88 senttiin. Alli oli puolestaan mukamas sentin paksumpi kuin viimeksi, mutta enpä taas tiedä mittasinko edes samasta kohtaa.
Minulla ylimääräinen rasva on selvästi keskittynyt vatsaan, lantioon ja reisiin. Yläkroppa näyttääkin jo todella hyvältä, eivätkä esimerkiksi allit roikkuneet edes kun olin kaikkein painavimmillani. Selkäläskit ja jenkkakahvat ovat hävinneet käytännössä olemattomiin, eli tiukatkin paidat näyttäisivät kyllä selkäpuolelta hyvältä mutta vatsan pullotus häiritsee... Toisaalta olen tyytyväinen ruumiinrakenteeseeni siinä, että alakropan läskit saa helpommin piiloon vaikka hameen alle, ja ainakin minulla on muotoja.
Mies saa ottaa vielä tänään väliaikakuvat, yritän saada ne lisättyä tännekin mahdollisimman pian :)
Kokeilin muuten eilen illalla muutamaa ihanaa juhlamekkoa, jotka ovat olleet minulle vuosia liian pieniä. Eräs mekko, jota käytin firman pikkujouluissa muistaakseni 2008 ja joka oli tuolloin aika piukka, oli nyt täysin sopiva. Toinen, siskoni häissä 2007 käyttämäni mekko, meni myös päälle ja vetoketjukin kiinni, mutta se tuntui aika tiukalta. Kolmas mekko jota sovitin, oli päällä isäni 50-vuotisjuhlissa 2006, mutta siitä en uskaltanut yrittää nykiä vetoketjua liikaa sillä se ei selvästikään olisi mennyt kiinni. Siinä on siis minulle uutta tavoitetta. Ja nyt kun tulisi vielä kutsuja joihinkin tarpeeksi hienoihin juhliin jotta pääsisin noita ihania asuja käyttämäänkin... ;)
Vyötärönympärys oli aamulla navan kohdalta 94cm, eli enää neljä senttiä vyötärölihavuuden rajaan. Lantiossa oli senttejä leveimmällä kohdalla 106 eli 2cm vähemmän kuin extran lopussa, reisi oli 55,5cm eli 4cm kapeampi. Rinnanaluskin oli kutistunut 3cm, 88 senttiin. Alli oli puolestaan mukamas sentin paksumpi kuin viimeksi, mutta enpä taas tiedä mittasinko edes samasta kohtaa.
Minulla ylimääräinen rasva on selvästi keskittynyt vatsaan, lantioon ja reisiin. Yläkroppa näyttääkin jo todella hyvältä, eivätkä esimerkiksi allit roikkuneet edes kun olin kaikkein painavimmillani. Selkäläskit ja jenkkakahvat ovat hävinneet käytännössä olemattomiin, eli tiukatkin paidat näyttäisivät kyllä selkäpuolelta hyvältä mutta vatsan pullotus häiritsee... Toisaalta olen tyytyväinen ruumiinrakenteeseeni siinä, että alakropan läskit saa helpommin piiloon vaikka hameen alle, ja ainakin minulla on muotoja.
Mies saa ottaa vielä tänään väliaikakuvat, yritän saada ne lisättyä tännekin mahdollisimman pian :)
Kokeilin muuten eilen illalla muutamaa ihanaa juhlamekkoa, jotka ovat olleet minulle vuosia liian pieniä. Eräs mekko, jota käytin firman pikkujouluissa muistaakseni 2008 ja joka oli tuolloin aika piukka, oli nyt täysin sopiva. Toinen, siskoni häissä 2007 käyttämäni mekko, meni myös päälle ja vetoketjukin kiinni, mutta se tuntui aika tiukalta. Kolmas mekko jota sovitin, oli päällä isäni 50-vuotisjuhlissa 2006, mutta siitä en uskaltanut yrittää nykiä vetoketjua liikaa sillä se ei selvästikään olisi mennyt kiinni. Siinä on siis minulle uutta tavoitetta. Ja nyt kun tulisi vielä kutsuja joihinkin tarpeeksi hienoihin juhliin jotta pääsisin noita ihania asuja käyttämäänkin... ;)
lauantai 6. lokakuuta 2012
Hyötyliikuntaa tavoitehousuissa
Tänään pääsin taas aamulla sauvakävelylle nauttimaan ihanasta syysilmasta. Tarkoitus oli tehdä myöhemmin kotitreeni, mutta päätinkin käyttää sen ajan hyötyliikunnan parissa pihaa haravoiden. Ihan samanlaista treeniähän siitä ei mitenkään saanut kuin kotitreenistä, mutta tulipa ainakin rutkasti raitista ilmaa ja edes muutama kalori kulutettua niiden parin tunnin aikana jotka ulkona huhkin. Puolet pihasta sain haravoitua, ja luulen että joudun kyllä haravoimaan saman alan vielä uudestaankin sillä puissa on yhä lehtiä...
Mikä teki haravoimisesta ihanaa, oli kerrankin sopivat vaatteet jotka päällä oli mukava tehdä töitä! Jokin aika sitten vaatekaapin kätköistä löytämäni ulkoiluhousut ovat nimittäin tällä hetkellä juuri sopivat. Vaikea ajatella, että olen ostanut ne jo viisi vuotta sitten, enkä ole niihin koskaan mahtunut sillä ostaessani minun oli tarkoitus laihduttaa "pian" niihin sopiviksi. Keväällä haravoin pihaa joissain halpishousuissa, jotka ostin Tarjoustalosta - ja miesten puolelta kun ei naisten puolella ollut tarpeeksi suurta kokoa. Ne olivat epämukavat eivätkä hengittäneet lainkaan, ja aina kun kumarruin niin ne hankasivat jostain paikasta mutta meinasivat toisaalta valua perspuolelta liian alas. Onneksi saan edes tämän syksyn nyt nauttia noista Rukkan hyvin istuvista housuista, toivottavasti ne olisivat kevääseen mennessä minulle jo liian suuret!
Huomenna olisi tarkoitus jatkaa pihan haravoimista ja saada toinen puolikin pihasta haravoitua kerran läpi, on sitten keväällä vähän helpompi haravoida loput ellen sitten ehdi saamaan kaikkia lehtiä pois jo syksyllä :)
Huomenna on muuten punnituspäivä, ja otan myös Liten puolivälin kunniaksi mitat pitkästä aikaa. Mieskin saa napata uuden uikkarikuvan, saas nähdä kuinka suuri muutos valokuvassa näkyy Extran loppuun verrattuna...
Blogini luonteesta
Kun perustin tämän blogin vuosi sitten, suunnittelin tämän lähes yksinomaan laihdutusblogiksi. Tarvitsin jonkun paikan, jossa voisin purkaa epäonnistumisiani ja salasyöpöttelyäni, ja josta saisin mahdollisesti tukea laihdutusprojektiini. Perheestä oli tarkoitus kirjoittaa vain vähäsen. Kun paino ei kuitenkaan alkanut pudota, oli helppo "lipsahtaa" kirjoittamaan lapsista - varsinkin kun pikku-a aloitteli noihin aikoihin omaa sormiruokaseikkailuaan ja aihetta käsitteleviä blogeja ei kovinkaan paljoa netistä löytynyt.
Koko alkuvuoden kirjoitinkin lähes yksinomaan lapsista. Mitäpä sitä olisi laihduttamisestakaan kirjoittanut, kun herkut maistuivat eikä paino todellakaan pudonnut. Muutenkin tuntui, että lapsista riitti kirjoittamista vaikka kuinka paljon.
Sitten koitti toukokuu ja Superdieetti. Siitä lähtien paino on tullut alaspäin tasaisen varmasti, ja Fitfarmin dieeteissä on riittänyt kirjoittamisen aiheita muutenkin. Lapset ovatkin jääneet taka-alalle. Aina välillä käy mielessä, että voisin kirjoittaa heidänkin kuulumisiaan, mutta mitä kirjoittaisin? Iso-A:n uhmaikä jatkuu yhtä pahana kuin ennenkin, ja neiti tekee kaikkea mahdollista kiellettyä. Piirtelee seiniin, ei suostu lainkaan potalle - päiväkuivaksi kesän aikana -projekti epäonnistui täysin - ja kiusaa pikkusiskoaan. Pikku-a kasvaa ja kehittyy tasaista tahtia, tosin rauhallisemmin kuin isosiskonsa aikanaan. Jutun aihetta ei oikein ole tuntunut lasten osalta löytyvän.
Voisinhan minä toki kirjoittaa pikku-a:ssa heränneestä pienestä marakatista, joka on oppinut kiipeilemään kaikkialle mihin yltää (ja onneksi myös tulemaan esim. sängystä itse alas) ja joka kävelee jo tuettuna aika hienosti, ja yhdestä kädestä talutettuna vielä aika horjuen. Puhettakin on alkanut muodostua, sanavarasto tuntuu kasvavan viikoittain ja todella monet sanat ovat jo ihan ymmärrettäviäkin. Ruokailu sujuu mainiosti joko lusikalla, haarukalla tai sormin, ja lähes kaikki kelpaa mutta harvemmin a suostuu syötettäväksi.
Tai sitten voisin kirjoittaa miehestä ja parisuhteesta, mutta mitäköhän siitä kirjoittaisin... Mies ei muutenkaan välitä jos hänen asioistaan puhutaan ulkopuolisille (tai edes tutuille), eli ei taitaisi tykätä jos joutuisi blogitekstin aiheeksi ;)
Olisiko teillä lukijoillani jotain toiveita mistä haluaisitte kuulla? Kiva olisi myös kuulla, kuka tätä blogia oikein lukee. Varsinaisia lukijoita on tällä hetkellä 17, mutta bloggerin mukaan täällä käydään useita kymmeniä kertoja päivässä ja Buzzadorin seurannan mukaan eri kävijöitä (eli siis eri IP-osoitteista vierailuja) on viikoittain 200-300 eli ihan mukavasti. Kommentteja siis vaan kehiin :)
Koko alkuvuoden kirjoitinkin lähes yksinomaan lapsista. Mitäpä sitä olisi laihduttamisestakaan kirjoittanut, kun herkut maistuivat eikä paino todellakaan pudonnut. Muutenkin tuntui, että lapsista riitti kirjoittamista vaikka kuinka paljon.
Sitten koitti toukokuu ja Superdieetti. Siitä lähtien paino on tullut alaspäin tasaisen varmasti, ja Fitfarmin dieeteissä on riittänyt kirjoittamisen aiheita muutenkin. Lapset ovatkin jääneet taka-alalle. Aina välillä käy mielessä, että voisin kirjoittaa heidänkin kuulumisiaan, mutta mitä kirjoittaisin? Iso-A:n uhmaikä jatkuu yhtä pahana kuin ennenkin, ja neiti tekee kaikkea mahdollista kiellettyä. Piirtelee seiniin, ei suostu lainkaan potalle - päiväkuivaksi kesän aikana -projekti epäonnistui täysin - ja kiusaa pikkusiskoaan. Pikku-a kasvaa ja kehittyy tasaista tahtia, tosin rauhallisemmin kuin isosiskonsa aikanaan. Jutun aihetta ei oikein ole tuntunut lasten osalta löytyvän.
Voisinhan minä toki kirjoittaa pikku-a:ssa heränneestä pienestä marakatista, joka on oppinut kiipeilemään kaikkialle mihin yltää (ja onneksi myös tulemaan esim. sängystä itse alas) ja joka kävelee jo tuettuna aika hienosti, ja yhdestä kädestä talutettuna vielä aika horjuen. Puhettakin on alkanut muodostua, sanavarasto tuntuu kasvavan viikoittain ja todella monet sanat ovat jo ihan ymmärrettäviäkin. Ruokailu sujuu mainiosti joko lusikalla, haarukalla tai sormin, ja lähes kaikki kelpaa mutta harvemmin a suostuu syötettäväksi.
Tai sitten voisin kirjoittaa miehestä ja parisuhteesta, mutta mitäköhän siitä kirjoittaisin... Mies ei muutenkaan välitä jos hänen asioistaan puhutaan ulkopuolisille (tai edes tutuille), eli ei taitaisi tykätä jos joutuisi blogitekstin aiheeksi ;)
Olisiko teillä lukijoillani jotain toiveita mistä haluaisitte kuulla? Kiva olisi myös kuulla, kuka tätä blogia oikein lukee. Varsinaisia lukijoita on tällä hetkellä 17, mutta bloggerin mukaan täällä käydään useita kymmeniä kertoja päivässä ja Buzzadorin seurannan mukaan eri kävijöitä (eli siis eri IP-osoitteista vierailuja) on viikoittain 200-300 eli ihan mukavasti. Kommentteja siis vaan kehiin :)
torstai 4. lokakuuta 2012
"Löysin" kirkasvalolampun
Olin jo vuosia haaveillut kirkasvalolampusta. Se oli jo häiden lahjalistalla neljä vuotta sitten, mutta sen sijaan saimmekin herätysvalon (joka ei todellakaan ole sama asia!). Viime talvena sain vihdoinkin ostettua kirkasvalolampun, mutta iso-A:n valittaessa joka kerta sen kirkkaudesta jäi käyttö aika vähälle. Keväällä jemmasinkin lampun kaappiin odottamaan uutta syksyä.
Tänään, pikku-a:n mentyä päiväunille ja iso-A:n katsellessa lastenohjelmia, muistin valaisimen olemassaolon, ja tuossa se nyt tuo kirkasta päivänvaloa keittiöön. Kun en voi selkäni vuoksi edes jumpata, niin otetaan sitten valohoitoa tässä tietokoneella istuessani ja kahvikupillista hörppiessäni. Valo ei näytä häiritsevän edes iso-A:ta, sillä neiti tulee aina välillä pöydän ääreen piirtämään - palatakseen pian taas tv:n ääreen - eikä ole ainakaan vielä pyytänyt sammuttamaan valoa :)
Tänään, pikku-a:n mentyä päiväunille ja iso-A:n katsellessa lastenohjelmia, muistin valaisimen olemassaolon, ja tuossa se nyt tuo kirkasta päivänvaloa keittiöön. Kun en voi selkäni vuoksi edes jumpata, niin otetaan sitten valohoitoa tässä tietokoneella istuessani ja kahvikupillista hörppiessäni. Valo ei näytä häiritsevän edes iso-A:ta, sillä neiti tulee aina välillä pöydän ääreen piirtämään - palatakseen pian taas tv:n ääreen - eikä ole ainakaan vielä pyytänyt sammuttamaan valoa :)
Kun minusta tuli rampa
Heräsin aamulla siihen, että selkääni vihloi molemmmilta puolin inhottavasti. Sauvakävelyllähän sitä paikat vetreytyvät, ajattelin. Lenkki auttoikin pariksi tunniksi, mutta vähän aikaa sitten selkä jämähti täysin! Kipu alkoi olla niin voimakas, että silmissä alkoi sumeta kun en uskaltanut vetää kunnolla henkeä. Oli pakko ottaa yksi miehelle määrätty vahva särkylääke ja pötkötellä hetki lattialla. Kipu tuntuu juilivan tuolla jossain pitkissä selkä- (vai onko ne kylki-)lihaksissa, ja on varmaan pakko jättää aikomani Liten kotitreeni tänään tekemättä. Harmittaa, sillä en ole ehtinyt harrastaa liikuntaa yhtään niin paljon kuin kesällä superdieetin ja extran aikaan, ja se näkyy varmasti painonpudotuksen hidastumisenakin.
En kyllä yhtään tiedä, mistä selkäni minulle vihoittelee, sillä en mielestäni ole tehnyt mitään eri tavalla kuin ennen. Toivon hartaasti, ettei syyllinen ole puolitoista viikkoa käytössä ollut Svane Zenit -jenkkisänkymme! Senhän pitäisi itse asiassa vähentää selkäkipuja, ja luulisi selän kipeytyneen heti alussa ja tottuneen jo puolentoista viikon nukkumisten jälkeen uuteen patjaan. Jos syyllinen on tuo sänky, niin silloin on kyllä mennyt monta tonnia kankkulan kaivoon eikä meillä todellakaan ole varaa ostaa uutta sänkyä tilalle kun maksamme tätäkin - sekä samalla kertaa ostettua ruokailuryhmää - 40 kuukautta...
Perun myös toissapäiväiset puheet siitä, kuinka mukavia miehen iltavuorot ovat. Ovathan ne ihan kivoja silloin, kun mies herää aamulla lasten kanssa ja puuhailee heidän kanssaan koko aamupäivän, mutta eilinen oli kyllä aika väsyttävä päivä. Kävin nimittäin aamulla lasten kanssa perhekerhossa jotta mies saa olla omissa oloissaan. Kotiin tultuamme pikku-a nukkui puolentoista tunnin päiväunet, joiden jälkeen lähdimme lähes saman tien taaperojumppaan ja sieltä sisäleikkipuistoon, jonne tuli myös ystäviäni lastensa kanssa. Kotona olimme iltapala-aikaan, ja siinä vaiheessa hermoni olivat jo aika riekaleina vietettyäni lasten kanssa aivan koko päivän. Sorruinkin heikkona hetkenä syömään yhden Pätkis-biten, kun annoin pussista iso-A:lle "kakkapalkkiota", mutta pystyin kuitenkin hillitsemään itseni syömästä enempää.
Onneksi näitä viikkoja ei tosiaankaan ole usein, ja tänäänkin saan kaverin lapsineen kylään eli sosiaalinen elämä ainakin lisääntyy mukavasti mikä on kuitenkin aika positiivista :)
tiistai 2. lokakuuta 2012
Hyvä päivä
Tänään on hyvä päivä. Lapset nukkuivat aamulla melkein seitsemään, ja kun olin tarjoillut heille aamupuuron niin herätin iltavuoroviikkoa tekevän miehen ja lähdin itse aamulenkille kävelysauvojen kanssa. Kotiin tultuani hätistin miehen ja lapset ulkoilemaan ja sain nauttia aamupalastani kaikessa rauhassa. Kun olin saanut pikku-a:n päiväunille, tein vielä Liten kotitreeninkin. Sitten olen vähän siivoillut kotia, sillä saan illalla vieraaksi ystäväni jonka koti aina suorastaan sädehtii puhtautta ja siisteyttä ja halusin saada edes keittiön pöytätasot sellaiseen kuntoon, ettei niillä loju kaikkea maan ja taivaan väliltä...
Aiemmin en erityisemmin pitänyt miehen iltavuoroviikoista, sillä iltapäivät tuntuivat kuin matelevan lasten kanssa. Nykyään olen kuitenkin oppinut nauttimaan näistä viikoista, jolloin saamme yleensä nukkua vuoroaamuina hieman kauemmin, ja jolloin pääsen aamulenkille tai jopa kuntosalille - kunhan vain "oma" salini pian taas aukeaisi. Lisäksi järjestän itselleni ja lapsille usein ohjelmaa iltapäivien varalle. Tänään tulee ystävä käymään, huomenna suuntaamme sisäleikkipuistoon ja perjantaina vierailemme toisen ystävän luona. Tosin aamupäivien perhekerhot ym. jäävät näinä viikkoina pääosin väliin, jotta mieskin ehtii touhuta lasten kanssa. Eilen kylläkin kävimme kunnan perhekerhossa jotta mieskin saa olla kotona ihan omassa rauhassa.
Seuraavaksi taitaa olla aika valmistaa päivällinen, ja sitten odotellaankin jo vieraita.. :)
Aiemmin en erityisemmin pitänyt miehen iltavuoroviikoista, sillä iltapäivät tuntuivat kuin matelevan lasten kanssa. Nykyään olen kuitenkin oppinut nauttimaan näistä viikoista, jolloin saamme yleensä nukkua vuoroaamuina hieman kauemmin, ja jolloin pääsen aamulenkille tai jopa kuntosalille - kunhan vain "oma" salini pian taas aukeaisi. Lisäksi järjestän itselleni ja lapsille usein ohjelmaa iltapäivien varalle. Tänään tulee ystävä käymään, huomenna suuntaamme sisäleikkipuistoon ja perjantaina vierailemme toisen ystävän luona. Tosin aamupäivien perhekerhot ym. jäävät näinä viikkoina pääosin väliin, jotta mieskin ehtii touhuta lasten kanssa. Eilen kylläkin kävimme kunnan perhekerhossa jotta mieskin saa olla kotona ihan omassa rauhassa.
Seuraavaksi taitaa olla aika valmistaa päivällinen, ja sitten odotellaankin jo vieraita.. :)
sunnuntai 30. syyskuuta 2012
Tankkauspäivän fiiliksiä
Sain tankkauspäivän sujumaan aikalailla suunnitelmien mukaan. Koska olo muuttui aamupäivän aikana taas todella vetämättömäksi, päätin jäädä syntymäpäiväjuhlilta pois jotten vain tartuttaisi vauvaan mitään inhottavaa pöpöä. Olin kuitenkin varautunut syömään toisen välipalan juhlissa, enkä sen vuoksi ollut hankkinut kotiin välipalaan kuuluneita riisikakkuja tai ananaspaloja - joiden paikka oli hedelmäsalaatin seassa. Kipaisin siis lähikaupassa, josta tarttui mukaan myös 100g Geisha-levy. Syyllisyyttä en siitä tunne, ottaen huomioon että viime tankkauksessa söin ison pussin karkkia, brunbergin suukkoja, mustikkapiirakkaa ja ison kebab-annoksen.
Muutoin siis tankkasin lähes ohjeen mukaan. Tein vain pari sovellusta. Aamupuuron joukkoon olisi kuulunut lisätä mansikkahillon ja mehukeiton lisäksi myös soijalesitiiniä, jonka jätin pois. Sen sijaan lisäsin leipien päälle hieman oivariinia, sillä en halunnut syödä pelkkää kuivaa leipää. Lounaaksi ja päivälliseksi söin pennepastaa, jonka joukossa oli Dolmion pastakastiketta. Lisäksi lounaalla söin pari vehnäsämpylää ja päivällisellä kaksi ruispalaa. Välipalaksi söin ison kulhollisen hedelmäsalaattia - banaania, ananaspaloja ja oman puutarhan omenaa -, riisikakkuja ja niiden päällä mansikkahilloa. Tankkausohjeessa oli myös toinen välipala eli lisää vehnäsämpylöitä, niiden päällä tomaattia ja paprikaa sekä tuoremehua. Söin sen kuitenkin vasta iltapalalla, sillä mielestäni pelkkä jäätelö - tai minun tapauksessani jogurtti - ei iltapalaksi riitä. En sitten tiedä kuinka suuri synti noita annoksia on yhdistellä, mutta teinpä niin kumminkin. Iltapalan jälkeen tuli kyllä tosi ähky olo, mutta jospa ruoka ehtisi edes vähän laskeutua ennen nukkumaan menoa...
Ruoat söin aika tasan kolmen tunnin välein, klo 9, 12, 15, 18 ja 21. Jos olisin syönyt toisen välipalan omana aterianaan, olisi ruokailuvälin pitänyt olla noin 2,5 tuntia. Moni on valitellut, ettei ole millään jaksanut syödä kaikkia tankkausohjeeseen kuuluneita ruokia. Minulle se ei tuottanut mitään vaikeuksia, ja söinpä klo 15 välipalan yhteydessä sen 100g suklaalevynkin! Pakko myöntää, että vaikka suklaata oli vain se sata grammaa, niin vähempikin olisi riittänyt. Aiemmin on tuntunut siltä, että sadasta grammasta tulee vain vihaiseksi, mutta kun alla oli jo hedelmäsalaatti ja mansikkahillolla voidellut riisikakut, niin makeaa sai todellakin syödä mahan täydeltä...
Seuraavaan tankkaukseen on pari viikkoa, ja tuolloin syön taas vapaammin. Saamme nimittäin miehen kanssa lapset anoppilaan yökylään ja juhlimme miehen synttäreitä ravintolaillallisella. Siitä lisää kun aika koittaa :)
Muutoin siis tankkasin lähes ohjeen mukaan. Tein vain pari sovellusta. Aamupuuron joukkoon olisi kuulunut lisätä mansikkahillon ja mehukeiton lisäksi myös soijalesitiiniä, jonka jätin pois. Sen sijaan lisäsin leipien päälle hieman oivariinia, sillä en halunnut syödä pelkkää kuivaa leipää. Lounaaksi ja päivälliseksi söin pennepastaa, jonka joukossa oli Dolmion pastakastiketta. Lisäksi lounaalla söin pari vehnäsämpylää ja päivällisellä kaksi ruispalaa. Välipalaksi söin ison kulhollisen hedelmäsalaattia - banaania, ananaspaloja ja oman puutarhan omenaa -, riisikakkuja ja niiden päällä mansikkahilloa. Tankkausohjeessa oli myös toinen välipala eli lisää vehnäsämpylöitä, niiden päällä tomaattia ja paprikaa sekä tuoremehua. Söin sen kuitenkin vasta iltapalalla, sillä mielestäni pelkkä jäätelö - tai minun tapauksessani jogurtti - ei iltapalaksi riitä. En sitten tiedä kuinka suuri synti noita annoksia on yhdistellä, mutta teinpä niin kumminkin. Iltapalan jälkeen tuli kyllä tosi ähky olo, mutta jospa ruoka ehtisi edes vähän laskeutua ennen nukkumaan menoa...
Ruoat söin aika tasan kolmen tunnin välein, klo 9, 12, 15, 18 ja 21. Jos olisin syönyt toisen välipalan omana aterianaan, olisi ruokailuvälin pitänyt olla noin 2,5 tuntia. Moni on valitellut, ettei ole millään jaksanut syödä kaikkia tankkausohjeeseen kuuluneita ruokia. Minulle se ei tuottanut mitään vaikeuksia, ja söinpä klo 15 välipalan yhteydessä sen 100g suklaalevynkin! Pakko myöntää, että vaikka suklaata oli vain se sata grammaa, niin vähempikin olisi riittänyt. Aiemmin on tuntunut siltä, että sadasta grammasta tulee vain vihaiseksi, mutta kun alla oli jo hedelmäsalaatti ja mansikkahillolla voidellut riisikakut, niin makeaa sai todellakin syödä mahan täydeltä...
Seuraavaan tankkaukseen on pari viikkoa, ja tuolloin syön taas vapaammin. Saamme nimittäin miehen kanssa lapset anoppilaan yökylään ja juhlimme miehen synttäreitä ravintolaillallisella. Siitä lisää kun aika koittaa :)
Tankkauspäivä ja flunssaa
Heräsin eilen taas tosi flunssaiseen oloon. Kurkku on kipeä ja olo ihan vetämätön, mutta ei taaskaan kuumetta, tietysti. Onneksi mies oli kotona ja sain otettua päivän aikaan paritkin lepohetket sängyn pohjalla. Liikuntaa ei tietysti tullut harrastettua, ja siitä kiitoksena vaaka näytti tänään 77,4kg eli alaspäin mentiin tälläkin viikolla.
Tänään onkin vuorossa taas tankkauspäivä, jonka aloitin kahdella (!) lautasellisella kaurapuuroa. 70g puurohiutaleita on nimittäin niin paljon, ettei yhdelle lautaselle mahdukaan... Sain kyllä syötyä annoksen ihan mukavasti, kun ei ollut raejuustoa täyttämässä vatsaa. Puuron lisukkeena oli siis vain mehukeittoa ja pieni määrä (sokeroitua) mansikkahilloa. Muutenkin yritän noudattaa tämän päivän ajan Fitfarmin tankkausohjetta, mutta jos lähden lasten serkkutytön synttäreille niin siellä tosiaan vähän löysäilen. En kuitenkaan ole vielä varma sinne menemisestä, riippuu siitä miten olo kehittyy aamupäivän aikana. Kurkku on yhä kipeä, mutta muuten olo on aika normaali. Muuten lähtisin mukaan ehdottomasti, mutta juhlissa on mukana myös synttärisankarin äidille vasta kuukausi sitten syntynyt vauveli, eli ehdoin tahdoin en viitsi mennä vauvaa tartuttamaan.
Olisihan se toisaalta hauska nähdä miehenkin sukulaisia taas pitkästä aikaa, mutta toisaalta olisi ihanaa saada olla muutama tunti kotona omassa rauhassa, sohvan pohjalla pötkötellen. Ja tankkauskin menisi kotona tarkemmin ohjeen mukaan... Hmm, en osaa päättää...
perjantai 28. syyskuuta 2012
Pienehköä lipsumista
Viime päivinä on ollut havaittavissa pientä lipsumista dieetin suhteen. Onneksi vain pientä, yhtenä päivänä söin pari viinirypälettä, toisena päivänä muutaman (sokeri)muron lasten iltapalan aikana, samaan tyyliin siis kuin sen uuniomenajogurtinkin jämät. Vaikka lipsahdukset eivät siis ole olleet tuon suurempia, mielessä pyörii silti että ei kai tämä lipsuminen tästä pahene? Yksi pieni suupala siellä, toinen täällä, ja kohta huomaan napostelevani kaikkea mahdollista ihan koko ajan? Nyt vaatiikin jonkinlaista henkistä ryhdistäytymistä, jotta pystyn lopettamaan jopa nuo pienet ylimääräiset suupalat, normaalipainoon on kuitenkin vielä matkaa. Viikon päästä aion ottaa itsestäni Liten puolivälin mitat, saa nähdä tuleeko siitä itselle lisää tsemppiä jaksaa vielä loputkin viikot kurissa ja nuhteessa :)
Mies lähti tänä iltana työporukalla ulos syömään ja sen jälkeen baariin. Normaalisti Ennen olisin ostanut sen vuoksi jotain hyvää ja herkutellut saatuani lapset nukkumaan. Nyt ei onneksi tehnyt edes mieli, eli aivot ovat kuitenkin pääosin "dieettimoodilla". Söinkin siis ihan normaalin iltapalan, eli kananmunia (myös pari keltuaista), raejuustoa ja mehukeittoon sekoitettuja vehnäleseitä. Olen itsestäni jopa aika ylpeä, vaikkei tuo suuri saavutus olekaan. Huomisen kun vielä jaksan pysytellä ruodussa, niin on tankkauspäivän vuoro. Olin ajatellut tankata sunnuntaina Fitfarmin tankkausohjeen mukaan, mutta saimmekin kutsun lasten serkkutytön syntymäpäiville. Suunnitelmat muuttuivat siis sen verran, että aion synttäreillä ottaa palan kakkua (tai mitä siellä nyt on tarjolla) mutta vain kohtuudella. Muun päivän noudatan tankkausohjetta eli syön käytännössä pelkkiä hiilareita. Iltapalalla tosin vaihdan jäätelön siihen Valion Uuniomena-jogurttiin, johon ei ole kukaan koskenut sen jälkeen kun sitä tytöille tarjosin pari päivä sitten...
Mutta nyt nukkumaan, onhan riittävä unen määrä todella tärkeää painonpudotuksellekin :D
torstai 27. syyskuuta 2012
Iso-A:n valokuvaamana
Iso-A on viime aikoina innostunut valokuvaamisesta. Hän ottaa käsiinsä kamerani aina kun voi, ja onkin vähitellen kehittynyt kuvien ottamisessa ihan mukavasti. Ainakin kuvista huomaa jo, mitä ne esittävät, ja harvemmin tarvitsee enää katsella kuvia A:n jaloista tai katosta. Tässä yksi kuva, jonka hän otti minusta - tosin hieman editoituna eli rajasin taas kasvot pois :) Oli kiva löytää kuva kamerasta ja tajuta, että minä en oikeasti enää ole kovin lihava vaikka normaalipainoon onkin vielä matkaa...
Elämäni paras dieettiruoka
eli Jauhelihakesäkurpitsapata
En ole koskaan ollut kovin hyvä kokki. Osaan kyllä laittaa todella hyviä ruokia jos minulla on tarkka ohje, mutta oma mielikuvitus puuttuu kokonaan enkä yleensä osaa yhdistellä aineksia summittaisesti. Tänään kuitenkin onnistuin tekemään parasta ruokaa koskaan dieettieni aikana, ja mikä parasta: laitoin ruokaan aineksia ihan omasta päästäni! Ohjeesta tulee neljä annosta Liten laihduttajien mukaista ruokaa.
Ruokaan tuli:
400g jauhelihaa
Kasviksia niin paljon että yhteispaino on 1200g, oma valikoimani sisälsi seuraavia
grillaus- ja yleismaustetta
musta- ja valkopippuria
Paistoin jauhelihan kasarissa ja lisäsin joukkoon kaikki muut ainekset kesäkurpitsaa lukuunottamatta. Heitin mausteeksi vähän sitä sun tätä, eli siis noita chilimausteseosta, grillaus- ja yleismaustetta ja pippureita vapaalla kädellä. Laitoin kannen päälle ja annoin hautua vajaan tunnin matalassa lämmössä. Sitten lisäsin joukkoon kesäkurpitsat ja keitin kunnes nekin olivat kypsiä. Lopputulos oli mahtava, tosin en tiedä osaanko toistaa sitä enää uudestaan, sillä mausteiden määrä vaikuttaa ja vaihtelee tietysti aina kun en mitään mitannut. Tällä kertaa ruoka oli mukavan tulista, mutta ei liikaa. Olen varma siitä, että pitkä haudutus oli osasyynä onnistumiseen :)
Ruoan määrä oli muuten paljon pienempi kuin tavallisesti, sillä kasvikset kutistuivat lähes olemattomiin haudutuksen aikana. Sain onneksi silti vatsan täyteen, mutta enemmänkin olisin voinut syödä...
En ole koskaan ollut kovin hyvä kokki. Osaan kyllä laittaa todella hyviä ruokia jos minulla on tarkka ohje, mutta oma mielikuvitus puuttuu kokonaan enkä yleensä osaa yhdistellä aineksia summittaisesti. Tänään kuitenkin onnistuin tekemään parasta ruokaa koskaan dieettieni aikana, ja mikä parasta: laitoin ruokaan aineksia ihan omasta päästäni! Ohjeesta tulee neljä annosta Liten laihduttajien mukaista ruokaa.
 |
| Tekemäni annos, jossa seassa vielä raejuustoa |
Ruokaan tuli:
400g jauhelihaa
Kasviksia niin paljon että yhteispaino on 1200g, oma valikoimani sisälsi seuraavia
- purkki tomaattimurskaa (mehu valutettuna) - tietysti ilman lisättyä sokeria tai suolaa
- 1 kesäkurpitsa (n. 500g) pieninä kuutioina
- sipuli silputtuna
- pari valkosipulinkynttä
- paprika pieninä kuutioina
- tomaattia pieninä kuutioina
grillaus- ja yleismaustetta
musta- ja valkopippuria
Paistoin jauhelihan kasarissa ja lisäsin joukkoon kaikki muut ainekset kesäkurpitsaa lukuunottamatta. Heitin mausteeksi vähän sitä sun tätä, eli siis noita chilimausteseosta, grillaus- ja yleismaustetta ja pippureita vapaalla kädellä. Laitoin kannen päälle ja annoin hautua vajaan tunnin matalassa lämmössä. Sitten lisäsin joukkoon kesäkurpitsat ja keitin kunnes nekin olivat kypsiä. Lopputulos oli mahtava, tosin en tiedä osaanko toistaa sitä enää uudestaan, sillä mausteiden määrä vaikuttaa ja vaihtelee tietysti aina kun en mitään mitannut. Tällä kertaa ruoka oli mukavan tulista, mutta ei liikaa. Olen varma siitä, että pitkä haudutus oli osasyynä onnistumiseen :)
Ruoan määrä oli muuten paljon pienempi kuin tavallisesti, sillä kasvikset kutistuivat lähes olemattomiin haudutuksen aikana. Sain onneksi silti vatsan täyteen, mutta enemmänkin olisin voinut syödä...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)