tiistai 2. lokakuuta 2012

Hyvä päivä

Tänään on hyvä päivä. Lapset nukkuivat aamulla melkein seitsemään, ja kun olin tarjoillut heille aamupuuron niin herätin iltavuoroviikkoa tekevän miehen ja lähdin itse aamulenkille kävelysauvojen kanssa. Kotiin tultuani hätistin miehen ja lapset ulkoilemaan ja sain nauttia aamupalastani kaikessa rauhassa. Kun olin saanut pikku-a:n päiväunille, tein vielä Liten kotitreeninkin. Sitten olen vähän siivoillut kotia, sillä saan illalla vieraaksi ystäväni jonka koti aina suorastaan sädehtii puhtautta ja siisteyttä ja halusin saada edes keittiön pöytätasot sellaiseen kuntoon, ettei niillä loju kaikkea maan ja taivaan väliltä...

Aiemmin en erityisemmin pitänyt miehen iltavuoroviikoista, sillä iltapäivät tuntuivat kuin matelevan lasten kanssa. Nykyään olen kuitenkin oppinut nauttimaan näistä viikoista, jolloin saamme yleensä nukkua vuoroaamuina hieman kauemmin, ja jolloin pääsen aamulenkille tai jopa kuntosalille - kunhan vain "oma" salini pian taas aukeaisi. Lisäksi järjestän itselleni ja lapsille usein ohjelmaa iltapäivien varalle. Tänään tulee ystävä käymään, huomenna suuntaamme sisäleikkipuistoon ja perjantaina vierailemme toisen ystävän luona. Tosin aamupäivien perhekerhot ym. jäävät näinä viikkoina pääosin väliin, jotta mieskin ehtii touhuta lasten kanssa. Eilen kylläkin kävimme kunnan perhekerhossa jotta mieskin saa olla kotona ihan omassa rauhassa.

Seuraavaksi taitaa olla aika valmistaa päivällinen, ja sitten odotellaankin jo vieraita.. :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti