Tiukasti ruodussa vai lipsuen loppuun?

Viime päivinä mielessä on yhä enemmän ja enemmän pyörinyt se ajatus, että koska pudotettavaa painoa on enää suhteellisen vähän niin kai sitä voisi ottaa vähän rennommin. Syödä vaikka lasten ruoanjämät (eilen ja tänään olen himoinnut heidän makaronilaatikkoaan) tai ostaa kaupasta pieni suklaapatukka. Ja kun mies on koko ensi viikonlopun mökillä, niin kai sitä voisi vähän herkutella sillä hän ei luultavimminkaan lähde minnekään enää loppuvuonna...

Tällä hetkellä tilanne vaatii minulta lähestulkoon kaikki voimani. Kun koko ajan tekee mieli jotain hyvää, niin retkahdanko jossain vaiheessa aivan täysin ja lankean syöpöttelemään samalla tavalla kuin aina ennenkin? Vai onko tämä nyt vain pitkän dieetin aiheuttamaa hiilareiden himoa, joka helpottaa sitten kun saan niitä taas (kohtuudella) syödä?

En tiedä olisinko onnistunut pysymään dieetissä tällä lailla jo viisi kuukautta, ellen olisi todella päättäväinen kun jotain oikeasti haluan. Vuosien varrella olen saanut haluamani monta kertaa: Jo yläasteella päätin että koska en tuolloin päässyt kielikurssille britteihin niin lähden lukion jälkeen USA:han aupairiksi. Ja minähän lähdin. Pääsin kerralla haluamaani opiskelupaikkaan ja jatko-opiskelupaikkaan, ja sain gradun väännettyä viidessä kuukaudessa puhtaalla tahdonvoimalla. On tietysti myös asioita, joissa en ole onnistunut, mutta olenko oikeasti niitä edes tahtonut?

Nyt tahtotilani alkaa kuitenkin olla kyseenalaista tämän laihtumisen suhteen, kun alan olla jo niin lähellä tavoitetta. Ajatuksissa pyörii usein se, että koska mahdun vaatteisiin jotka ovat olleet aivan liian pieniä jo kuusi vuotta, niin miksi minun enää täytyisi laihtua? Mitäs sitten, vaikka normaalipainon ylärajalle on vielä 6 kiloa? Olisinko yhtään onnellisempi silloin, kun painoindeksini on 24,7 verrattuna tämänhetkiseen 26,9:ään? Luultavasti en, joten miksi minun täytyy vielä laihduttaa? Enkö voisi alkaa nauttimaan elämästä vähän enemmän, sen sijaan että kieltäydyn kaikesta hyvästä ja puputan broileria ja kaalia päivä toisensa jälkeen?

Tällä hetkellä on vain pakko vedota tuohon omaan tahdonvoimaan. Minähän olen päättänyt, että saan painoindeksini normaalipainon puolelle! Että pysyn dieetissä vielä nämä jäljellä olevat 3,5 viikkoa - Liteläiset voivat nyt ihmetellä että Liteähän on jäljellä enää 2,5vk, mutta minähän noudatankin nyt superdieetin 3. viikon ruokavaliota ja siksi minulla on viikko enemmän dieetattavaa... Miksi en tuohon kolmeen ja puoleen viikkoon pystyisi? Olenhan onnistunut pysymään ruodussa ja noudattamaan Bullin ohjeita jo yhteensä 19 viikkoa (ja pystynyt olemaan ilman älytöntä mässäilyä dieettien väliset ajat eli yhteensä 5 viikkoa), siihen verrattuna jäljellä oleva aika ei ole yhtään mitään ja menee varmasti todella nopeasti.

Uskon, että pystyn hillitsemään itseni vielä tämän jäljellä olevan ajan ainakin keskellä viikkoa, mutta viikonloput - ja varsinkin tuleva - ovat varmasti haastavia. Olen jo aika vakaasti kallistunut siihen, että pidän jonkinlaisen tankkauspäivän lauantaina, mutta syömisen määrä ja laatu ovat vielä arvoitus. Tiedän, että saan herkutella vasta kun lapset ovat nukkumassa, eli minun ei todellakaan kannata mättää itseäni enää illalla ähkyyn tai kadun sitä nukkumaan mennessä... Sipsejä tekisi mieli ihan kamalasti, mutta ne nyt ovat vihoviimeisintä tankkausruokaa rasvaisuutensa vuoksi... Lupaan kertoa, kuinka tuossa käy eli pysynkö ruodussa vai sorrunko pahasti...