perjantai 25. toukokuuta 2012

Veto pois

Tänään oli jo herätessä sellainen olo että päivästä ei tule yhtään mitään. Väsytti niin paljon, että aloin aamupalapöydässä itkemään molempien lasten kiukutellessa ja tapellessa ruokailua vastaan. Ulkoilu ja pieni kävelylenkkikään ei auttanut, ja tekisi vain mieli vetäytyä sänkyyn peiton alle. Ei vaan taida onnistua, sillä vaikka pikku-a päiväunet nukkuisikin niin iso-A ei varmasti suostu nukahtamaan.

Luulen, että tämä puhdin puuttuminen johtuu siitä että kropasta on aikalailla kaikki helposti irtoava kulutettu tämän vajaan kolmen viikon aikana. Fitfarmin valmentajatkin siitä kirjoittivat, ja toivon että ensi viikolle saisi tosiaan sen tankkauspäivän. Sortua en silti aio, mutta ehkä jätän kotitreenin tänään väliin. Eihän sitä tarvitsekaan tehdä kuin neljä kertaa viikossa ja kolme olen jo tehnyt, joten riittää kun teen sen kerran viikonloppuna. Aerobista liikuntaa sain tänään noin puoli tuntia lykkiessäni rattaita leikkipuistosta kotiinpäin kiertotietä, mutta saa nähdä josko vielä iltapäivällä saisin aikaiseksi joko mennä ulos tai polkea crosstraineria miehen viihdyttäessä lapsia...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti