maanantai 10. syyskuuta 2012

Tervetuloa 7-kymppiset!

Vaaka näytti vihdoin ja viimein alle 80 kiloa! Tarkemmin sanottuna 79,6kg. Välitavoite on siis saavutettu, ja oli aika asettaa uusi. Laitoin nyt tavoitteeksi 75kg, ja se olisi paras saavuttaa Liten aikana. Jos menee alle sen, niin tietysti sitä parempi :)

Tänään olisi tarkoitus tehdä taas kotitreeni, eilen pidin välipäivän ja parantelin pohkeita. Oikea pohje alkaa onneksi olla jo suht. normaali vaikkakin vähän vielä arka, mutta tuo vasen... En tiedä oliko kumminkin vähän liikaa painoja, sillä koko viikonloppuna en kunnolla pystynyt kävelemään. Oli pakko kävellä vasemmalla jalalla päkiän varassa, sillä sattui aivan liikaa jos yritin laskea kantapään maahan. Ja jos vaikkapa jompikumpi lapsista osui pohkeeseen esimerkiksi syliini kiivetessään, niin olisin voinut huutaa kivusta. Jos olin jonkin aikaa pystyssä, niin pohje tottui, mutta hetkenkin istuttuani oli hankaluuksia päästä edes seisomaan.

Treeni oli siis torstaina, ja vieläkin pohjetta aristaa kovin. "Onneksi" - siis pohkeiden kannalta - en nyt pääse salille viikkoon tai pariin, ja keskityn kotitreeniin jossa ei tule pohkeisiin rasitusta. Ja salille palatessani taidan vähentää painoja ihan vähäsen. Katson sitten mikä on vaikutus lihakseen, voihan niitä sitten nostaa jo vaikka seuraavalla kerralla jos siltä tuntuu...

Varasin muuten ajan PT-ohjaukseen Fitfarmin Villen kanssa, aika on 24.9. enkä millään malttaisi odottaa!

4 kommenttia:

  1. Voi kurja tuota sun pohjetta! Ethän vaan ole venäyttänyt sitä jotenkin?
    Ja onnea etappitavoitteen saavuttamisesta, mulla myös seuraava tavoite on tuo 75. Muakin kiinnostais tuo pt-homma, mutta lähin on 40 km päässä ja olen lasten kanssa yksin päivisin klo 9-19, eli ei tule onnistumaan.

    VastaaPoista
  2. Onnea välitavoitteen saavuttamisesta! Perässä tullaan! :) Innolla odotan kuulumisia PT-ohjauksesta. Käyttekö läpi tekniikoita vai teettekö "kunnon" treenin vai jotain muuta?
    T. Petunia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alustavasti sovittiin että käydään läpi sekä 1- että 2-treenin tekniikat, mutta olen nyt alkanut miettimään että josko sittenkin pyytäisin että tehdään jompikumpi treeni kunnolla läpi. Kakkostreeniin sain itse kyllä tosi hyvän tuntuman, eli ehkä suurempi tarve olisi käydä läpi ykköstreeniä, mutta toisaalta taas... Ja näillä näkymin pääsen omalle salille aikaisintaan ensi kuun alussa (jos silloinkaan) eli sinänsäkin "kunnon" treeni houkuttelee, tekniikkaopastus olis vähän turha jos en vaikka pääse salille koko syksynä...

      Poista
  3. Onnea saavutuksesta :) Itsellä tuli kans In shape treenistä NIIIIIIN kipeet pohkeet sillon moneksi päiväksi, että ei mitään järkeä :) Nyt tokalla treenikerralla ei oo ihan samanlaista kipua enää ;)

    VastaaPoista