lauantai 27. lokakuuta 2012

Tankkauspäivä

Tänään oli siis vuorossa tankkauspäivä. Aamupalaksi söin normaalin "tankkausannoksen" kaurapuuroa mansikkahillon ja sokeroimattoman mehukeiton kera, lounaaksi ketsupilla höystettyä pastaa ja pari ruispalaa, ja päivälliseksi samaa pastaa mutta vehnäsämpylöiden kanssa. Välipalaksi herkuttelin riisikakuilla joiden päällä oli mansikkahilloa, sekä hedelmäsalaatilla.

Tuossa oli siis se osuus tankkauspäivästä, jonka pysyin ruodussa. Kävin lasten kanssa kyläilemässä ystäväni luona, ja sinne vein pienen paketillisen suklaahippukeksejä joista söin muutaman. Iltapalaksi kului pieni sipsipussi ja pussillinen Omareita. En siis saanut vastustettua kiusausta noiden sipsien kanssa, ja omareihinkin tuli himo jo viikko sitten sillä niitä olisi ollu tarjolla anopin luona.
Toivottavasti tämän päivän tankkaus ei aiheuta ihan kovin montaa päivää kestävää turvotusta, mutta kaipa ainakin tuo sipsien sisältämä suolan määrä kerää nestettä jonkin verran. Onneksi vaaka sentään oli aamulla armollinen ja näytti 74,1 kiloa.

Liikunta on tällä viikolla jäänyt valitettavan vähäiseksi, enkä usko ensi viikon olevan paljonkaan parempi sillä miehellä on iltavuoroviikko eikä salille pääse aamuisin. Yhtenä aamuna minulla on aika kiropraktikolle ja loppuviikosta hierojalle, eli niinä aamuina jää myös aamuaerobinen tekemättä ellen sitten herää kukonlaulun aikaan...

Yh-viikonloppu on muuten mennyt tällä kertaa yllättävän kivuttomasti. Eilinen on kiva päivä eikä tämäkään päivä jäänyt paljon huonommaksi. Viime yönä pikku-a tosin heräili lähes tunnin välein, mutta onneksi kumpikin tytöistä nukkui taas puoleen kahdeksaan eli sain aamulla kurottua vähän univelkaa kiinni. Iso-A oli tänäänkin hyväntuulinen, ja vältyimme taas pahemmilta tappeluilta. Näitä päiviä lisää kiitos!

5 kommenttia:

  1. Nyt vasta tajusin että sähän olet pudottanut vuodessa noin 30 kiloa! Vau!

    VastaaPoista
  2. Kiitos :) Ja noista kolmestakymmenestä on tosiaan yli 20kg tippunut viimeisten viiden ja puolen kuukauden aikana, hurja tahti mutta onneksi pää on pysynyt aika hyvin mukana :)

    VastaaPoista
  3. Mikä on sun salaisuus? Lasketko kaloreita, miten paljon liikut?

    VastaaPoista
  4. Kannattaa lueskella vanhoja tekstejä niin sieltä löytyy vastaukset :)
    Tiivistettynä kumminkin: vuoden alussa sain useamman kilon pois pitämällä herkkulakon, mutta jokunen tuli takaisinkin ennen toukokuuta. Toukokuusta lähtien olen dieetannut Fitfarmin nettivalmennusten avulla vähähiilarisella ruokavaliolla ja sen avulla kilot ovat karisseet. Liikuntaa tulee vaihtelevasti, mullahan on liikuntapäiväkirja tuolla omana välilehtenään :)

    VastaaPoista
  5. Pitää paneutua ajalla tähän blogiin:)

    VastaaPoista